Sekalaisia, osa 735
Ikiteini – kirous vai kohteliaisuus? Edellinen
Teoria siitä, miksi Suomi on maailman onnellisin maa.
44 kommenttia
-
Tuo Tinder-ideahan on ihan hyvä 😉 Ja Wirtanen on just oikeassa. Ei sinne puhumaan ole menty.
-
Päivettynyt matelija: Tuo Tinder-ideahan on ihan hyvä 😉 Ja Wirtanen on just oikeassa. Ei sinne puhumaan ole menty.
Samaa mieltä, ja lisäksi sinä käytät passiivin perfektiä oikein. Mistäs nyt tuulee, kun intervet on yhtäkkiä näin kiva? 🤔 -
-
Pakko myöntää, että minäkin ilahduin passiivin perfektistä. Tuo menee nykyään päin helvettiä toimittajillakin.
-
Jos saunakohtaukseen haluaa vähän dynamiikkaa, sinne voi laittaa 5- tai 6-vuotiaan pojan. Poikakaan ei sano mitään, mutta pää pyörii niin kuin emohuuhkajalla ja heiluttelee jatkuvasti jalkojaan tai hypistelee pefletin reunaa.
-
Uimahallin miestensaunassa on usein sellainen hahmo, joka pää punaisena yrittää saunoa muut ulos heittämällä jatkuvalla syötöllä löylyä ja onnistuu saunomaan lopulta vain itsensä ulos.
-
-
Öm: Uimahallin miestensaunassa on usein sellainen hahmo, joka pää punaisena yrittää saunoa muut ulos heittämällä jatkuvalla syötöllä löylyä ja onnistuu saunomaan lopulta vain itsensä ulos.
Ja on siellä kyllä usein myös se hahmo, joka puhuu kaikkien muidenkin puolesta ja kaikille :D -
Saunakohtaukseen voi laittaa myös sellaisen noin kolmivuotiaan, kyselyikäisen pojan, joka taukoamattomalla kyselytulvalla haluaa selityksen jokaisen muun saunojan jokaiseen ulkonäölliseen yksityiskohtaan sekä haluaa tietää, miksi he ovat uimassa, mihin he sen jälkeen menevät ja kuinka kauan ovat jo olleet saunassa.
-
Jos Tinderissä olisi samanlainen suositusmenetelmä kuin Netflixissä, se tyrkyttäisi Villeä ja Mikkoa yhä uudelleen ja uudelleen koska koko kylä on kokeillut Villeä ja Mikkoa. Lauri ei tulisi koskaan esille ja kuulisit hänestä vasta kaverilta, joka ahmi hänet ennätysajassa.
-
Jos tuon Kortesuon muutkin päivitykset on yhtä muka-hauskoja, niin miten sillä voi olla noin paljon lukijoita?
-
Painoton patsas: Jos tuon Kortesuon muutkin päivitykset on yhtä muka-hauskoja, niin miten sillä voi olla noin paljon lukijoita?
Musta se oli hauska. Huumorintajuja on erilaisia. Yritä nyt jotenkin elää sen kanssa. -
Julkisessa saunassa kyllä ärsyttää vietämättömästi ihmiset jotka yrittävät jutella jotain. Ja kun siihen on pakko kuitenkin vastata jotain tai muuten näyttää ihan nuijalta. Minulla on muutama valmiiksi purkitettu vastaus mitä mitkä voi vastata randomilla mihin tahansa kysymykseen tai lausahdukseen. Tärkeää on lähinnä esittää ne monotonisella, mahdollisimman innottomalla äänellä: "Nii-i", "Mmm-hm" sekä "Heitätkö lisää löylyä" tai jos löylyt on itsensä vieressä, heittää itse kirpakat löylyt ja jatkaa hiljaisuutta.
-
-
Hampaaton sika: Saunakohtaukseen voi laittaa myös sellaisen noin kolmivuotiaan, kyselyikäisen pojan, joka taukoamattomalla kyselytulvalla haluaa selityksen jokaisen muun saunojan jokaiseen ulkonäölliseen yksityiskohtaan.
Se vaatii omanlaistaan rohkeutta viedä kyselyikäinen julkiseen saunaan. -
Kevyt leopardi: What? Tarkoititko vietävästi?
Tuota sanaa luultavasti yritin ajatella. Ajattelin kuitenkin "vetämättömästi", enkä sitäkään onnistunut kirjoittamaan oikein. -
Miksi tyynyliinassa on nappi? En ole koskaan nähnyt tyynyliinaa, missä on nappi ja varsin epämukavahan se olisi siinä poskea vasten painamassa.
-
Kivitetty sateenvarjo: Threadsissa parasta on Toni Wirtanen
Threads jos haluaa jutskata Wirtasen Tonin kanssa, jos taas haluaa lukea Tuomas Enbusken narsistisia aivopieruja niin silloin pitää suunnata Quoraan. On se kiva asua tälläisellä välilihan kokoisella kielialueella, missä yksittäiset huomiohuorat voivat valloittaa koko keskustelualustan itselleen. Kukahan entinen julkkis ottaa feissarimokien kommenttikentät haltuun? -
Painoton patsas: Jos tuon Kortesuon muutkin päivitykset on yhtä muka-hauskoja, niin miten sillä voi olla noin paljon lukijoita?
Kyllä mä just totesin, että alan lukea hänen blogiaan. Mielenkiintoinen tyyppi https://eioototta.fi/ -
Mä en tiennyt, että mun puhelimessa on joku Bixby. Mutta aikoinaan lopetin Samsungin käytön,kun noita ylimääräisiä sovelluksia, joita ei saa edestä poistettua, oli niin paljon. Nykyään on kaikilla ja olen taas ollit joku vuoden Samsungin käyttäjä. Ärsyttää, kun puhelimessa on sata appia ja ikinä ei löydä sitä, litä on etsimässä. Joo, on siinä hakutoiminto, mutta kun silläkin on liikaa haettuja, niin edelliset katoavat.
-
Sinfoniaorkesteria johtava ananas: Threads jos haluaa jutskata Wirtasen Tonin kanssa, jos taas haluaa lukea Tuomas Enbusken narsistisia aivopieruja niin silloin pitää suunnata Quoraan.
Suomenkieliselle osiolle en mene, mutta Misha Firer kuvailemassa Venäjän arkea ja ajatusmaailmaa pitää minut Quorassa. -
Meluton laama: Miksi tyynyliinassa on nappi? En ole koskaan nähnyt tyynyliinaa, missä on nappi ja varsin epämukavahan se olisi siinä poskea vasten painamassa.
Joissakin on. Omistan ite kaks sellaista. Nappi ei paina poskea vasten, jos sen laittaa reiästä tyynyn sisäänpäin, eli ei näy ulospäin ollenkaan. En tiedä miksi niissä on napit...
-
Meluton laama: Miksi tyynyliinassa on nappi? En ole koskaan nähnyt tyynyliinaa, missä on nappi ja varsin epämukavahan se olisi siinä poskea vasten painamassa.
Ei ne napit siinä keskellä tyynyä koristeina ole, vaan tyynyliinan sulkijoina.Korvamerkitty henkilö: Joissakin on. Omistan ite kaks sellaista. Nappi ei paina poskea vasten, jos sen laittaa reiästä tyynyn sisäänpäin, eli ei näy ulospäin ollenkaan. En tiedä miksi niissä on napit...
Miksi se painaisi poskea oikeinkaan laitettuna?o_O -
-
Akrasia: Ei ne napit siinä keskellä tyynyä koristeina ole, vaan tyynyliinan sulkijoina. Miksi se painaisi poskea oikeinkaan laitettuna? o_O
Mun pää on tyynyn ihan reunalla, joten nappi ois poskea vasten. Unohdin jo ettei kaikki nuku samanlain :D Voishan sen tyynyn laittaa toisinkinpäin, mutta sitte kuva tyynyssä ois väärinpäin xD näitä pienen ihmisen ihmeellisiä "murheita"
-
Itseasiassa: Mä en tiennyt, että mun puhelimessa on joku Bixby. Mutta aikoinaan lopetin Samsungin käytön,kun noita ylimääräisiä sovelluksia, joita ei saa edestä poistettua, oli niin paljon. Nykyään on kaikilla ja olen taas ollit joku vuoden Samsungin käyttäjä. Ärsyttää, kun puhelimessa on sata appia ja [...]
Kannattaa ottaa siitä samsungin turhakekansiosta esimerkkiä ja heittää sinne ne muutkin käyttämättömät äpit pois tieltä niin johan alkaa oleen ruutu siisti. Kansion voi vielä siirtää johonkin viimeiselle sivulle niin ei tarvi sitäkään katsoa. -
Itseasiassa ne muoviset korkit jogurttitölkeissä on just jees. Ei tursua se joqurtti ärsyttävästi ulos tölkkiä kiinni laittaessa.
-
It's a deal: Se vaatii omanlaistaan rohkeutta viedä kyselyikäinen julkiseen saunaan.
Lisäväriä vielä siihen saa jos lapsi on alle kouluikäinen ja vastakkaista sukupuolta olevan vanhemman mukana. Saattaa kysyä yhden jos toisenkin jännän kysymyksen tädeistä ja sedistä 😁 -
Kylän kaunein lintu: Ja on siellä kyllä usein myös se hahmo, joka puhuu kaikkien muidenkin puolesta ja kaikille 😁
Kerran kylpylässä sattui olemaan stereotyyppinen amerikkalainen konservatiivi saunomassa. Jaksoi yllättävän hyvin kyllä löylyissä istua, mutta ei hetkeäkään hiljaa. Paasasi vakavissaan miten hän ei käsitä näitä ongelmia jonkun Pohjois-Korean kanssa, kun olisi kunnon mies päättämässä niin ydinaseilla siitä jäisi jäljelle parkkipaikka ym. muuta "politiikkaa". -
Kirpeä Ahven: Kerran kylpylässä sattui olemaan stereotyyppinen amerikkalainen konservatiivi saunomassa. Jaksoi yllättävän hyvin kyllä löylyissä istua, mutta ei hetkeäkään hiljaa. Paasasi vakavissaan miten hän ei käsitä näitä ongelmia jonkun Pohjois-Korean kanssa, kun olisi kunnon mies päättämässä niin ydinaseilla siitä jäisi jäljelle parkkipaikka ym. muuta "politiikkaa".
Siitä olisi päässyt heittämällä lisää löylyä. ;) -
Olen hieman skeptinen noihin " piti ottaa nenäliina ja otinkin pikkuhousunsuojan" -tapauksiin. En edes naisena ymmärrä miten niitä on mahdollista sekoittaa niin pitkälle, että nenä niistetään pikkuhousunsuojalla.
-
Akrasia: Ei ne napit siinä keskellä tyynyä koristeina ole, vaan tyynyliinan sulkijoina. Miksi se painaisi poskea oikeinkaan laitettuna? o_O
Edelleenkin kyllä sitä mieltä, että ei mitään järkeä. Ja yli 50 vuoden aikana olen nähnyt aika monta tyynyliinaa, mutta en yhtään, jossa olisi napit. Jos se nappi voi jäädä hiuksiin kiinni silloin se voinee myös painaa poskea, vai miten tuo lienee muuten mahdollista?Kaikki meillä olevat tyynyliinat suljetaan taitoksella (jota myös hotellityyppiseksi sulkemiseksi sanotaan) ja joskus muinoin olen nähnyt naruilla solmittavia. -
-
Viiksikäs peto: Kannattaa ottaa siitä samsungin turhakekansiosta esimerkkiä ja heittää sinne ne muutkin käyttämättömät äpit pois tieltä niin johan alkaa oleen ruutu siisti. Kansion voi vielä siirtää johonkin viimeiselle sivulle niin ei tarvi sitäkään katsoa.
Kai sen kansion saa poistettua? Jos ei, niin suosittelen kokeilemaan kolmannen osapuolen launchereita. (Tai oikeastaan voisin suositella joka tapauksessa) Muista en osaa sanoa, mutta oon tykännyt Nova-Launcherista tosi paljon (oon käyttänyt sitä varmaan jonku 10 vuotta). Laincherilla saa huomattavasti laajemmat mahdollisuudet kännykän ulkonäön ja käyttötuntuman säätöön. Novalla voi esim. päättää kuvakkeiden koon ja tiheyden, alapaneelin kuvakkeiden lukumäärän, sovellusvalikon tyylin (esim. valikon taustavärin ja läpinäkyvyyden sekä sen, onko se vieritettävä vai sivuin selattava) ja avausmekanismin (nappi vai pyyhkäisy), sekä sovellusten avausanimaation (esim. nouseeko se ylös ruudun alareunasta vai miten se ilmestyy ruutuun). Ja aivan tosi paljon muutakin.Tosin sellainen moite Novasta kyllä on, että ne lisäsivät siihen tässä hiljattain mainoksia. Itse olen ollut niin tyytyväinen Novaan niin kauan, ettei haitannut ostaa pro-versioo, mutta uudelle käyttäjälle asia on vähän toinen. Niitä mainoksia nousee ilmaisversiossa välillä siihen sovellusvalikkoon, niitä sellaisia bannereita. -
Pelimaailmasta karannut lintu: Jaa miten ne ton mokaa?
Kirjoittaisivat "ei sinne puhumaan olla menty" -
Katleenan juttu oli suoraan lainattu jostain, miksi ois edes ite tuijottanu sitä asentajaa...
-
Sinfoniaorkesteria johtava ananas: Threads jos haluaa jutskata Wirtasen Tonin kanssa, jos taas haluaa lukea Tuomas Enbusken narsistisia aivopieruja niin silloin pitää suunnata Quoraan. On se kiva asua tälläisellä välilihan kokoisella kielialueella, missä yksittäiset huomiohuorat voivat valloittaa koko keskustelualustan itselleen. Kukahan entinen julkkis ottaa feissarimokien kommenttikentät haltuun?
En ole noissa hirveästi pyörinyt että en tiedä mitä tarkoitat sanomalla että ottaa haltuun. Oletko sitä mieltä että jos on julkisuudesta tunnettu niin ei saisi esiintyä omalla nimellään internetin keskusteluyhteisöissä? -
Sinfoniaorkesteria johtava ananas: Threads jos haluaa jutskata Wirtasen Tonin kanssa, jos taas haluaa lukea Tuomas Enbusken narsistisia aivopieruja niin silloin pitää suunnata Quoraan. On se kiva asua tälläisellä välilihan kokoisella kielialueella, missä yksittäiset huomiohuorat voivat valloittaa koko keskustelualustan itselleen. Kukahan entinen julkkis ottaa feissarimokien kommenttikentät haltuun?
Mistäs tiedät keitä täällä jo on. -
Sinfoniaorkesteria johtava ananas: Threads jos haluaa jutskata Wirtasen Tonin kanssa, jos taas haluaa lukea Tuomas Enbusken narsistisia aivopieruja niin silloin pitää suunnata Quoraan. On se kiva asua tälläisellä välilihan kokoisella kielialueella, missä yksittäiset huomiohuorat voivat valloittaa koko keskustelualustan itselleen. Kukahan entinen julkkis ottaa feissarimokien kommenttikentät haltuun?
Tai on jo vuosia sitten ottanut.Valkyrien tekstille tykkäykset ja aplodit! -
Päivettynyt matelija: Tuo Tinder-ideahan on ihan hyvä 😉 Ja Wirtanen on just oikeassa. Ei sinne puhumaan ole menty.
Enemmän tuolla kyllä puhuttiin kuin naistensaunassa. Jos naiset on kaikki täysin tuntemattomia toisilleen, niin ihan hiljaa siellä istutaan yhtään ähkimättä tai mutisematta. Asentoakin vaihdetaan vaivihkaa. Jossain vaiheessa joku nousee ja ainoa ääni on lauteiden vieno narina, kun hän poistuu saunasta. -
Lähiuimahallimme saunassa onneksi aina välillä jutellaan, minä tykkään. Ja välillä ollaan hiljaa, mutta usein ainakin löylyn määrästä kysytään. Uimahalli on rauhallinen, joten toisinaan saa saunoa ihan yksinkin, mikä on myös rentouttavaa. Mielestäni parhaita saunakokemuksia ovat joko yksin saunotut tai ne mukavaa ja vähän yllättävääkin rupattelua sisältäneet. Kivoja kohtaamisia ihan vieraiden ihmisten kanssa. Jos uimahalli olisi aina lähes täynnä, ymmärtäisin paremmin tarpeen saada hiljaisuutta saunaan. Mutta jälleen kerran törmää siihen, että eri ihmisten kokemukset ja näkemykset ovat ... erilaisia.
-
Arvokas ananas: Lähiuimahallimme saunassa onneksi aina välillä jutellaan, minä tykkään. Ja välillä ollaan hiljaa, mutta usein ainakin löylyn määrästä kysytään. Uimahalli on rauhallinen, joten toisinaan saa saunoa ihan yksinkin, mikä on myös rentouttavaa. Mielestäni parhaita saunakokemuksia ovat joko yksin [...]
Samaa mieltä. Välillä on ihan mukava rupatella ex tempore yllättävissäkin paikoissa. Itse olen vain vähän arka ottamaan kontaktia täysin tuntemattomiin, jos ei ole jotain kysyttävää. Itse en heitä oikeastaan koskaan löylyä, koska en tykkää kuumasta ja käyn etupäässä höyrysaunoissa, joissa ei tarvitse heittääkään. Muutenhan sitä saisikin helposti jutun juurta löylynheitosta kysymällä. -
Sähköinen hauis: Katleenan juttu oli suoraan lainattu jostain, miksi ois edes ite tuijottanu sitä asentajaa...
Nii joo kun täällä maailman onnellisten ihmisten maassa kenellekään ei oikeesti voi sattua mitään hauskaa, vaan kaikki hauska on automaattisesti valhetta tai jonkun muun kirjottamaa..En ymmärrä mikä näissä on niin epäuskottavaa. Minulla on laukussa irrallaan nenäliinoja ja pikkuhousun suojia samassa taskussa ja monissa tyynyliinoissa ja pussilakanoissa on vielä napit. Myös tuo vävyhomma olis voinu tapahtua kenelle vaan. Ärsyttävää kun ei keskitytä siihen mitä kirjoitetaan vaan mietitään vaan että pitääkö se paikkaansa.Ja vastauksena; ehkäpä hän muisti mitä sanoi asentajalle lähtiessään ja katteli ilmeitä kun ilmestyykin vävyn kanssa. -
Järjestämätön kiivi: Jos saunakohtaukseen haluaa vähän dynamiikkaa, sinne voi laittaa 5- tai 6-vuotiaan pojan. Poikakaan ei sano mitään, mutta pää pyörii niin kuin emohuuhkajalla ja heiluttelee jatkuvasti jalkojaan tai hypistelee pefletin reunaa.
No annetaan sisältöä "Onko pojat saanut pillua?" "No ei ihan vasta, vuonna 96 melkein sain" "Joo joka päivä edestä ja takaa" "Nyt ktyllä valehtele, sun akkashan on sairaalassa" "No siksi saankin joka päivä kun sänky on vapaa" "Matti nyt kyllä liioittelee tai sitten käy kukkaron päälle" "Mitä! Minä en huoria pane vaikka minulle maksettaisiin" "Ai niin minähän näin kuka teille meni, Albrusin Liisa, sehän on ainakin entinen maksullinennainen" "Haista sinä paska" "Ei tässä sinun vieressä voi olla haistamatta" "No no pojat, heittäkäähän nyt löylyä ettei tarvi tappelemalla hiekeä pintaan hommata" ...

Kommentti