Uutiskatsaus, osa 104

Uskaltaako kipeän koiran jättää illaksi yksin? Edellinen
Näin säästät pitkän pennin kirkossa.
48 kommenttia
-
Niin voihan omasta ruumiista lahjoittaa elimiä sen kun täyttää Kanta-palvelussa lomakkeen. Olisipa hienoa jos olisi toinen lomake, missä voisi valita ruksi ruutuun leijonien ruoaksi. Erilaiset hautajaiset kun nakataan raato pedoille 😁. Saahan sen muistolaatan ruuvattua jonnekin muistolehtoon, ei se sitä mätänevää ruumista tarvi 💀
-
Mun puolesta voitais yhdistyä ihan vaan Norjan kanssa ensi alkuun. Valtion rahahuoletkin helpottais kummasti.
-
-
Ruotsi-Suomi joskus olikin ja Kalmarin Unioni kuulostaa eeppiseltä. Fennoskandia?
-
Sverige-suomalaiset – Perusdemokraterna Jimmie Purra saksii ja kutsuu mafiosoja perhejuhliinsa 🤩
-
Muistaakseni tuo eläintarha nimenomaan pyysi lähettämään terveitä lemmikkejä, jotta eläimet eivät saisi niiden syömisestä mitään tauteja. Eli valitettavasti ainakaan mikään isommista vanhuuden vaivoista kärsivä otus ei kelpaisi. Myös jo piikillä lopetetut eläimet olivat terveyssyistä kieltolistalla. Pakko myöntää, että jos itse pitäisi jostain täysin terveestä elukasta ruveta luopumaan, niin leijonien ruoaksi sysääminen ei olisi ihan eka vaihtoehto.
-
Olisin ennemminkin otettu jos Ruotsi suostuisi liittymään Suomen kanssa yhteen. Paras olisi pohjoismainen koalitio, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti. Liputkin ovat niin samanlaisia että niistä voisi muodostaa komean tunnuksen.
-
Tornipöllö: Muistaakseni tuo eläintarha nimenomaan pyysi lähettämään terveitä lemmikkejä, jotta eläimet eivät saisi niiden syömisestä mitään tauteja. Eli valitettavasti ainakaan mikään isommista vanhuuden vaivoista kärsivä otus ei kelpaisi. Myös jo piikillä lopetetut eläimet olivat terveyssyistä [...]
No, hehän pyysivätkin _ei_toivottuja_ eläimiä (en menisi sanomaan lemmikiksi, jos ei kerran ole kenenkään lempieläin). Omatkin lemmikkini ovat perheenjäseniä jotka asiaankuuluvasti haudataan kun se aika tulee, mutta he eivät olekaan ei-toivottuja.Ihmisen kannattaa ehkä ennemmin mennä elinluovuttajaksi, jos ei ole tärkeää päästä kokonaisena hautaan. Itse tosin haluaisin tietää, miksei minusta voi tehdä kissanruokaa: elinten poistamisen jälkeenkin on jäljellä monta kymmentä kiloa syötävää, luuta voi jauhaa siihen sekaan. Ihan turha tappaa jotain muuta eläintä, jos hyvää lihaa on jäämässä tähteeksi (tietysti sillä oletuksella, etten ole kuollessani niin lääkitty, että olisin myrkyllinen).Surevan on vaikea tehdä päätöksiä, mistä syystä lemmikkieläimet perinteisesti haudataan, mutta jos varmasti tiedetään, että olisi ollut vainajan huumorintajun mukaista ryhtyä kissanruoaksi ja hän on sen myös selvästi ylös kirjoittanut, niin sen kai pitäisi sitten olla ihan ok? -
-
Aasian suunnallahan (Tiibet, Mongolia ja olikohan Intiassa jotain samantyyppistä?) on aivan normaalia syöttää ruumiit villieläimille. Wikipediasta löytyy pari groteskia kuvaakin. https://en.wikipedia.org/wiki/Sky_burial
-
Jaksaa hämmästyttää, miten pihalla ihmiset ovat meidän verotuksesta. Tai kertokaa mulle,miten random julkkis sen tekee, niin voin kokeilla perässä.
-
Kiero maksamakkara: Aasian suunnallahan (Tiibet, Mongolia ja olikohan Intiassa jotain samantyyppistä?) on aivan normaalia syöttää ruumiit villieläimille. Wikipediasta löytyy pari groteskia kuvaakin. en.wikipedia.org/wiki/Sky_burial
Wikipediassa on yllättävän paljon gorea, varsinkin erittäin vanhoissa murhissa (mieluiten mustavalkoiset) rikospaikkakuvat vaikuttavat olevan täysin okei (ks. Jack The Ripper). -
FinSweDenWayLand: Ruotsi-Suomi joskus olikin ja Kalmarin Unioni kuulostaa eeppiseltä. Fennoskandia?
Tämä Ruotsi-Suomi on ihmeellinen harhaluulo, jota valitettavasti ainakin minun yläasteellani ylläpidettiin. Ei ole missään vaiheessa ollut mitään Ruotsi-Suomea. Ruotsi on valloittanut nykyisen Suomen aluetta ja pitänyt sitä siirtomaanaan (vienyt luonnonrikkauksia emämaahan korvauksetta, nimittänyt omia aatelisia eri paikkojen maanomistajiksi, erimerkiksi jaardeiksi, käännyttänyt kansan väkipakolla omaan uskontoonsa ja pyrkinyt tappamaan suomalaisen identiteetin vielä pyrkimällä tappamaan suomen kielen, joka silloin toki koostui useasta eri murteesta). Välillä aluetta ovat sitten valloittaneet idästä venäläiset. Suomen alueella on useampi rajalinja näiltä ajoilta. Lopulta venäläiset ajoivat ruotsalaisen Pohjanlahden ylitse ja Suomen alueesta tuli osa Venäjän suurruhtinaskuntaa. Tämän jälkeen Suomi sai melko suuren autonomian ja esimerkiksi suomen kieltä alettiin kehittää kovaa vauhtia kirjakieleksi ja se sai virallisen aseman venäjän kielen rinnalla (Ruotsin vallan aikaan viralliset asiat pystyi hoitamaan vain ruotsiksi ja jos et osannut ruotsia, se oli voi voi). Myöhemmin seurasi pari sortokautta Venäjän keisarien vaihtuessa ja lopulta Venäjän vallankumouksen aikana suomalaislähetystö meni anomaan Leniniltä Suomen itsenäisyyden tunnustamista, jonka Lenin myönsi Suomelle. Pian sen jälkeen syttyi sisällissotaMutta mitään valtiota Ruotsi-Suomi ei ole koskaan ollut olemassa. -
-
Tinkimätön unikeko: Olisin ennemminkin otettu jos Ruotsi suostuisi liittymään Suomen kanssa yhteen. Paras olisi pohjoismainen koalitio, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti. Liputkin ovat niin samanlaisia että niistä voisi muodostaa komean tunnuksen.
Toisaalta teemme jo paljon yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa, niin yhdistymisestä ei välttämättä olisi niin paljoa hyötyä. Voi olla parempi säilyä itsenäisenä. Toivottavasti jatkossa on vielä enemmän pohjoismaista yhteisöllisyyttä ja keskenäistä kanssakäymistä! -
Heh, vasemmistoliitto vastustaa kun heidän mielestään voitaisiin olla tiiviimmässä yhteistyössä neuvostoliiton kanssa. Itse asiaan viitaten niin täytyy ihmetellä näiden professorien julkilausumia. Ei kai se hallintorakenteiden yhteen liittäminen paranna puolustuskykyä mikäli kokonaissummia ei lisätä. Ja kokonaissummien lisääminen ei edellytä hallintorakenteen yhdistämistä. Epäloogista ainakin otsikkotasolla.
-
Mä muuten muistan, kun Wallu oli 90-luvun lopussa Provinssissa aikoinaan päälavan laidalla ihan vaan hengaamassa. Oli varmaan sitä ennen noussut julkkikseksi pääkaupunkiseudulla ja se MoonTV tms. ei edes näkynyt mun kotiseudulla ja hän oli silloin juuri ollut jossain enemmän valtakunnallisesti esiintymässä. Mutta siis ei ollut mitenkään siihen päälavalla olleeseen bändiin liitetty eikä ollut juontamassa tms. joten katsoi vain keikkaa ja näytti naamansa samalla.
-
En osaa sanoa mistä tunnen Wallun mutta mikään Petolliset se ei ole. Ensimmäistä kertaa kuulin tuosta ohjelmasta.
-
Itseasiassa: Jaksaa hämmästyttää, miten pihalla ihmiset ovat meidän verotuksesta. Tai kertokaa mulle,miten random julkkis sen tekee, niin voin kokeilla perässä.
Minä sen sijaan en yhtään ihmettele, että pakkomielteisesti joka asian politiikkaan kääntävällä ihmisellä ei oo mitään käsitystä oikeasta politiikasta. -
Vihanta soturi: Toisaalta teemme jo paljon yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa, niin yhdistymisestä ei välttämättä olisi niin paljoa hyötyä. Voi olla parempi säilyä itsenäisenä. Toivottavasti jatkossa on vielä enemmän pohjoismaista yhteisöllisyyttä ja keskenäistä kanssakäymistä!
Yhdistymisestä ei olisi mitään hyötyä. Ruotsi on päällepäsmäri joka kuvittelee olevansa parempi kaikessa vaikka monet asiat ovat pahemmassa jamassa kuin Suomessa. Ja kuinka naurettavaa palvoa kuningasta vielä tällä vuosituhannella. Ylpeyttään he eivät ole voineet edes ottaa euroa valuutaksi.
-
Ei varmaan tässä vaiheessa olisi oikeasti mitään järkeä lähteä virittelemään kahdenvälisiä liittovaltioprojekteja Euroopan unionin sisällä, eikä sellaista kukaan kai tosissaan suunnittelekaan. Unioni kokonaisuutena jatkanee kehitystään kauppaliitosta yhä tiiviimmäksi kokonaisvaltaiseksi valtioliitoksi, ja ehkä kaukaisessa tulevaisuudessa liittovaltioksi. Sellainen yhteistyö, jonka liittovaltio Suomen ja Ruotsin välillä mahdollistaisi esimerkiksi sen puolustuksen alalla, lienee aivan yhtä hyvin mahdollista ilmankin; kahdenvälisillä sopimuksilla ja Naton ja EU:n kautta.
-
Kiero maksamakkara: Aasian suunnallahan (Tiibet, Mongolia ja olikohan Intiassa jotain samantyyppistä?) on aivan normaalia syöttää ruumiit villieläimille. Wikipediasta löytyy pari groteskia kuvaakin. en.wikipedia.org/wiki/Sky_burial
Pari groteskia kuvaa tiibettiläisestä kiviluostarista? -
Toj Karin: En osaa sanoa mistä tunnen Wallun mutta mikään Petolliset se ei ole. Ensimmäistä kertaa kuulin tuosta ohjelmasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wallu_Valpio "Jani Petteri ”Wallu” Valpio (aik. Pispa, s. 7. syyskuuta 1973) on suomalainen muusikko, juontaja, festivaali- ja klubi-promoottori, kulttuurin tuottaja ja poliitikko." Radio City, MoonTV, Far Out -matkailuohjelma (missä myös mm. Jaana Pelkonen juontamassa ja Tatu & Eeka voitti sen ja olivat ekat tositv-julkkikset) joskus 20-30 vuotta sitten ja sittemmin mitä lie pilipalia mm. Farmi Suomessa. Iso ÄITI tatuointi rinnassa. Niina (silloisen) Heralan kanssa lapsi kunnes Lorenz Backman vei Niinan. Rumpuja kai se on soittanu myös. Mutta mikä tässä oli moka? Saa kait sitä asua missä vaan. Tuskin kenenkään verorahoilla siellä asuu? Enkä muista että Wallu olisi ollut valtionvarainminiserikään hilaamassa niitä veroja mihinkään suuntaan :D -
-
Purrahan ehdotti myös ruotsia ykköskieleksi ja suomen kieltä joskus seiskalla alkavaksi b1-kieleksi. Vasemmistoliitto vastustaa ajatusta kovasti, kannattaa äänestää niitä.
-
Ei kai ruotsalaiset kuningastaan nyt sentään palvo? Mutta kyllä presidentti-instituutio on vaan paljon parempi. Mut eikö Ruotsissa mene taloudellisesti niin paljon paremmin, että siinä mielessä suomalaiset olisivat saamapuolella. Tosin sen arvaa, ettei ruotsalaisilla olisi motivaatiota ylläpitää koko Suomea asuttuna, heitä ei varmaan kiinnostaisi Kainuun korvet. Että enpä näe puolustuksellista hyötyä.
-
Rapee kirsikka: Tämä Ruotsi-Suomi on ihmeellinen harhaluulo, jota valitettavasti ainakin minun yläasteellani ylläpidettiin. Ei ole missään vaiheessa ollut mitään Ruotsi-Suomea. Ruotsi on valloittanut nykyisen Suomen aluetta ja pitänyt sitä siirtomaanaan (vienyt luonnonrikkauksia emämaahan korvauksetta, nimittänyt omia aatelisia eri [...]
Suomessa on niin kova viha Venäjää kohtaan että Ruotsin vallasta puhutaan kaihoten verrattuna Venäjän valtaan, ja oon jopa nähnyt miten jotkut ovat yrittäneet vakavissaan väittää että Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttään Venäjältä vaan ottanut sen väkisin. Toki he yrittivät ottaa sen pois myöhemmin, mutta ei se poista sitä osaa historiasta missä Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden sen jälkeen kun valtuuskunta meni sitä vartavasten pyytämään. Sitten jotkut vielä väittää että jos Ruotsi olisi saanut pitää Suomen, he olisivat myöntäneet meille itsenäisyyden tyyliin vähintään sata vuotta Venäjää aiemmin. En ole vielä nähnyt mitään perusteluja tälle väittämälle mutta siihen törmää todella usein muunmuassa redditissä ja youtubessa. Taktisesti jätetään huomiotta kaikki se sorto mitä Ruotsi teki täysin samalla tavalla kuin Venäjä myöhemmin, koska Ruotsi on niin paljon parempi tai jotain. En ihan oikeasti ymmärrä. Toki kaikki Bobrikovit yms. mutta ihan samalla tavalla ruotsalaiset yritti hävittää suomalaisuuden aiemmin, se vaan ei jostain syystä ollut niin kamalaa koska sen teki ruotsalaiset. -
Hyödytön fretti: Niin voihan omasta ruumiista lahjoittaa elimiä sen kun täyttää Kanta-palvelussa lomakkeen. Olisipa hienoa jos olisi toinen lomake, missä voisi valita ruksi ruutuun leijonien ruoaksi. Erilaiset hautajaiset kun nakataan raato pedoille 😁. Saahan sen muistolaatan ruuvattua jonnekin muistolehtoon, ei se sitä mätänevää ruumista tarvi 💀
itse voisin ilmoittautua vapaaehtoiseksi ruoaksi jo ihan elävänä: menen sinne aitaukseen käsi ojossa sanoen "kiskisksi" rapsuttamaan isoja kisuja, mitäs sitten vaikka jellona tai ilves puraiseekin kurkusta palan pois kunhan pääsee antamaan isolle kisulle ISON halin! -
Ihmisiä, ainakaan vanhuuttaan kuolleita, tuskin kannattaa kovin suurissa määrin syöttää eläimille, jos haluaa niiden eläinten pysyvän terveinä. Ravintoketjun huipulla ja nykyisillä länsimaisilla elintavoilla meihin tuppaa kertymään aika paljon kaikenlaista kamaa, joka ei ehkä syötynä ole sieltä terveellisimmästä päästä.
-
Aikookohan Ruotsi ruveta taas suunnittelemaan sotahommia. Silloin ennen vanhaan suomalaiset oli pääasiassa tykinruokaa Kaarle Kustaiden havitellessa liebenraumia missä milloinkin.
-
Vallaton pomelo: Ei vassareita Suomeen, ei vassareita minnekkään.
Onneksi persuja ei oo ku alle 20% äänestäjistä -
Tuoksuva ampiainen: Pari groteskia kuvaa tiibettiläisestä kiviluostarista?
No kyllä se toiseksi viimeisin kuva missä alastonta ruumista asetellaan syötäväksi oli yllättävän groteski. -
Rapee kirsikka: Tämä Ruotsi-Suomi on ihmeellinen harhaluulo, jota valitettavasti ainakin minun yläasteellani ylläpidettiin. Ei ole missään vaiheessa ollut mitään Ruotsi-Suomea. Ruotsi on valloittanut nykyisen Suomen aluetta ja pitänyt sitä siirtomaanaan (vienyt luonnonrikkauksia emämaahan korvauksetta, nimittänyt omia aatelisia eri [...]
En usko kenenkään kuvittelevan, että joskus olisi ollut valtio nimeltä Ruotsi-Suomi. Tuota ilmaisua käytetään, kun halutaan puhua nykyisen Suomen alueesta aikana, jolloin alue oli vielä osa Ruotsia. Ei siitä oikein Suomena voi puhua, koska mitään Suomea ei tuolloin vielä ollut olemassa. Tuntuisi myös vähän hassulta puhua siitä Ruotsin itäosana tai itämaana, tai käyttää tuota ylempänä mainitsemaani ilmaisua (nykyisen Suomen alue, joka tuolloin oli vielä osa Ruotsia).Lyhyesti, "Ruotsi-Suomella" ei viitata valtion nimeen, vaan se on ilmaus, jota käytetään sujuvoittamaan kieltä. -
-
Tornipöllö: Muistaakseni tuo eläintarha nimenomaan pyysi lähettämään terveitä lemmikkejä, jotta eläimet eivät saisi niiden syömisestä mitään tauteja. Eli valitettavasti ainakaan mikään isommista vanhuuden vaivoista kärsivä otus ei kelpaisi. Myös jo piikillä lopetetut eläimet olivat terveyssyistä [...]
No kelpuuttivat myös esim. hevoset, joita joutuu silloin tällöin lopettamaan myös sellaisista syistä, että ne edelleen kelpaavat vaikka ihmisravinnoksi. Parempi laittaa hyötykäyttöön, kun aika harvalla on paikkaa haudata monisataa kiloisia eläimiä, ja kuollutta lemmikkiä tuskin kiinnostaa mihin sen ruumis päätyy. -
Maan alla asustava hevonen: fi.wikipedia.org/wiki/Wallu_Valpio "Jani Petteri ”Wallu” Valpio (aik. Pispa, s. 7. syyskuuta 1973) on suomalainen muusikko, juontaja, festivaali- ja klubi-promoottori, kulttuurin tuottaja ja poliitikko." Radio City, MoonTV, Far Out -matkailuohjelma (missä myös mm. Jaana Pelkonen juontamassa ja Tatu & Eeka voitti [...]
Moka on nuo Laurin sekavat kommentit. -
Voiko olla "Petolliset-tähti", jos ei oo vielä edes julkastu sitä kautta missä ko. henkilö on mukana? Missä menee osallistujan ja tähteyden raja?
-
Tupakaton pähkinä: Sverige-suomalaiset – Perusdemokraterna Jimmie Purra saksii ja kutsuu mafiosoja perhejuhliinsa 🤩
Tämä se tässä olisikin painajainen jos nuo iskisivät rasistiset kallonsa yhteen 🤯 -
Kuutamokka: Voiko olla "Petolliset-tähti", jos ei oo vielä edes julkastu sitä kautta missä ko. henkilö on mukana? Missä menee osallistujan ja tähteyden raja?
Viihdejulkisuus on kuin vanhan ajan lasten urheilukisat: kaikki saavat mitalin ja jokainen on tähti. -
Mauton ahven: Ihmisiä, ainakaan vanhuuttaan kuolleita, tuskin kannattaa kovin suurissa määrin syöttää eläimille, jos haluaa niiden eläinten pysyvän terveinä. Ravintoketjun huipulla ja nykyisillä länsimaisilla elintavoilla meihin tuppaa kertymään aika paljon kaikenlaista kamaa, joka ei ehkä syötynä ole sieltä terveellisimmästä päästä.
Samoin hyvin lääkityt eli pitkäaikaissairaat ei välttämättä kelpaa. Tylyä ettei ruumis kelpaisi edes pedon ruoaksi 🤷🏻♂️ -
Reseptivapaa Satuhahmo: Mun puolesta voitais yhdistyä ihan vaan Norjan kanssa ensi alkuun. Valtion rahahuoletkin helpottais kummasti.
Suomi talouskumppanina on kuin Nykänen aviolittoneuvojana: "Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin persettä." -
kivi: No, hehän pyysivätkin _ei_toivottuja_ eläimiä (en menisi sanomaan lemmikiksi, jos ei kerran ole kenenkään lempieläin). Omatkin lemmikkini ovat perheenjäseniä jotka asiaankuuluvasti haudataan kun se aika tulee, mutta he eivät olekaan ei-toivottuja. Ihmisen kannattaa ehkä ennemmin mennä elinluovuttajaksi, jos ei [...]
Ihmisistä ja heidän syömistään lääkkeistä (saati muista aineista) ei oikein voida pitää kirjaa niin kattavasti, että olisi eläintenruuaksi soveliasta laittaa. Mm. Hormoonivalmisteet (kuten e-pilleri) näkyy kehossa vuosienkin päästä, eikä tee kissan elimistössä mitenkään hyvää.Mutta muuten hyvä idea. Itse olen kiinnostunut puupussista. Ruumis laitetaan pussiin, johon laitetaan puu ja puu sitten taa ravintoa mätänevästä ruumiista ja kasvaa samalla päälle. Minun kuolema olisi toisen elämä.Toinen vaihtoehto olisi sienipussi, mutta Suomessa en ole kuullut käytettävän vielä kertaakaan. -
Hupsu lepakko: Samoin hyvin lääkityt eli pitkäaikaissairaat ei välttämättä kelpaa. Tylyä ettei ruumis kelpaisi edes pedon ruoaksi 🤷🏻♂️
"Eat me" eikä edes pedot... 🤷🏻🤦🏻 -
Pakastettu ylioppilas: En usko kenenkään kuvittelevan, että joskus olisi ollut valtio nimeltä Ruotsi-Suomi. Tuota ilmaisua käytetään, kun halutaan puhua nykyisen Suomen alueesta aikana, jolloin alue oli vielä osa Ruotsia. Ei siitä oikein Suomena voi puhua, koska mitään Suomea ei tuolloin vielä ollut olemassa. Tuntuisi myös vähän hassulta [...]
Niin se ehkä on tarkoitettu, mutta tää ilmaus on luonut tahattomasti vääriä mielikuvia. Peruskoulun historiantunnilta on koko hommasta jäänyt mieleen vaan tuo ilmaisu, ja sitten siitä johdettu vääriä käsityksiä. -
Hyödytön fretti: Niin voihan omasta ruumiista lahjoittaa elimiä sen kun täyttää Kanta-palvelussa lomakkeen. Olisipa hienoa jos olisi toinen lomake, missä voisi valita ruksi ruutuun leijonien ruoaksi. Erilaiset hautajaiset kun nakataan raato pedoille 😁. Saahan sen muistolaatan ruuvattua jonnekin muistolehtoon, ei se sitä mätänevää ruumista tarvi 💀
Eiköhän me kaikki olla valtion omaisuutta pohjimmiltaan, eli ongelma tuossa on, että et voi lahjoittaa asiaa, mitä et omista. -
Jos joku on niin tahvo ettei erota edes ilvestä ja leijonaa toisistaan niin..voi
-
Tinkimätön unikeko: Olisin ennemminkin otettu jos Ruotsi suostuisi liittymään Suomen kanssa yhteen. Paras olisi pohjoismainen koalitio, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti. Liputkin ovat niin samanlaisia että niistä voisi muodostaa komean tunnuksen.
Ja pakkosuomi tulisi Ruotsiinkin! -
Huomattava paprika: Tämä se tässä olisikin painajainen jos nuo iskisivät rasistiset kallonsa yhteen 🤯
Mua eniten pelottaa eräät kommunistiset kallot yhdessä, löytyy vieläkin pohjoismaista. Venezuelassa ja pohjois-koreaessakin menee niin lujaa. -
Porvarillisessa Liberaalisessa Kansanpuolueessa uransa aloittanut Wallu onkin varmaan tosikommunisti.
Kommentoi

Kommentti