Sekalaisia, osa 433
Mummi on tehnyt kuolemaa jo 27 vuotta.
Seuraava
Löydätkö tästä kuvasta kasvot? Edellinen
Hyvä syy jättää sima laittamatta tällaiseen purkkiin.
Löydätkö tästä kuvasta kasvot? Edellinen
Hyvä syy jättää sima laittamatta tällaiseen purkkiin.
47 kommenttia
-
Mun mummo on tehny kuolemaa koko isäni eliniän ajan isän mukaan (oli 20 kun isäni syntyi). Ja tekee yhä. Kun mä synnyin se teki mulle rippilahjanki valmiiksi ku ei sitä kuulemma oo enää näkemäs mun rippijuhlia. Rippijuhlat tuli ja meni, samoin ylioppilasjuhlat joitakin vuosia sitten ja aina vaan porskuttaa. Nyt isä on alottanu saman kuoleman odottamisen lähestyessään kuuttakymmentä. :S
-
-
Siellä Heljän suku odottaa kauhulla pandemian päättymistä
-
Täytyy sanoa, että repesin totaalisesti alimmalle. Pitkään aikaan en ole millekkään netissä oikeasti revennyt, mutta niin saattaa käydä kun pitäisi olla nukkumassa ja joku hauska juttu osuu kohdalle. Legendaarista.
-
Astetta rankempi mummo tuo Heljä! :D Ja joo, toi ns. kuoleman tekeminen on todella raskasta kuunneltavaa läheisille, tympäseehän se. Ja sitten toisaalta kun ei sitä halua läheiset alkaa oikeaasti ajattelemaan että se toinen kuolisi mihkään. Ymmärrän nämä puheet jos on oikeasti vakavasti sairas ja heikolla hapella. Syöpäosastolla on ehkä jo ihan aiheellista keskustella asiasta. Mutta niin kauan kuin ihminen on ihan normaali niin tollanen marttyyriksi ja draamailijaksi heittäytyminen on vain huomionhakua ja todella raskasta läheisille. Mun isä ei oo kuolemasta puhunut mutta on jankuttanut että on niiiiiiin vanha ettei voi tehdä sitä ja tätä ja tuota. Aloitti tuon jo kun olin ala-asteella ja isä oli jotain just ja just 40. Eikä vieläkään ole mun mielestä erityisen vanha,58 tänä kesänä.
-
Anastasia. Ei niiltä pääse enää tuollakaan karkuun. Eilen soitti jo puhelinmyyjäjehova vaimolle. Eliöt sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin, mutta olisittepa nähneet ilmeen kun tajusi että joku oikeasti yrittää jeesustella puhelimen välityksellä.
-
-
MansikkaSmoothie: Astetta rankempi mummo tuo Heljä! Ja joo, toi ns. kuoleman tekeminen on todella raskasta kuunneltavaa läheisille, tympäseehän se. Ja sitten toisaalta kun ei sitä halua läheiset alkaa oikeaasti ajattelemaan että se toinen kuolisi mihkään. Ymmärrän nämä puheet jos on oikeasti vakavasti sairas ja heikolla hapella. [...]
Mun isä on tehnyt tätä nyt 25 vuotta, silloin leikattiin syöpä. Aina ollut huomionkipeä, mutta tämä on ihan helv.. Raskasta. Viimeiset 25 vuottaa ollut varma, että syöpä on joka paikassa ja kun lääkäri antaa puhtaat paperit ni hää SUUTTUU ja haukkuu lääkärit osaamattomiksi paskoiksi. Normaali ihminen kai ilahtuisi kun kuulisi ettei ole syöpä. -
Aina kun joku ennustaa kuolemaan, niin tulee mieleen John Cleese ja äitinsä. https://youtu.be/UefOyRQF7fw
-
Toiset vanhukset päättää olla jättämättä perintöä, mutta Heljä pistää paremmaksi ja hankkiutuu perillisistä eroon. Ei tule turhia perintöriitoja.
-
Heljä aiheutti spontaanin ääneennauramisen täällä. Se on aika hyvin, yleensä sitä vaan hymähtää hyvällekin jutulle.
-
Taitaa olla tämä kuoleman odottelu kovinkin yleistä. Oma vaarini mutisi jo 70-luvulla, että "tämä on viimeinen joulu". No, ei ihan. Kuoli äskettäin lähes 100-vuotiaana.
-
-
Isä neljän, joka olet töissä: Anastasia. Ei niiltä pääse enää tuollakaan karkuun. Eilen soitti jo puhelinmyyjäjehova vaimolle. Eliöt sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin, mutta olisittepa nähneet ilmeen kun tajusi että joku oikeasti yrittää jeesustella puhelimen välityksellä.
Niinpä! Minulle ja miehelleni soitti yhtenä päivänä eri ihmiset paikallisesta jehovapäivystyksestä. Minulle naisihminen selitti närkästyneen kuuloisena, kuinka nykyään ei pääse enää ihmisten koteihin, ei edes asunnon ovelle! Kun on alaovet lukossa. -
Itse en oo törmännyt tuohon kuolemanodotteluun ihan tuohon malliin.. Mutta sikäli hyvä ajoitus tälle mokalle, että juuri eilen isän 62-vuotispäivän vieton yhteydessä äiti totes hilpeästi, että voitas tuossa vapun kunniaksi sitten puhella, että mitä toiveita hänellä ja isällä on hautajaistoimia koskien kun kuolevat. Oli ilmeisesti tullut siitä mieleen, ettei enää meidän yli yhdeksänkymppiseltä mummolta oikein kehtaa kysyä.. Varmistaa nyt, että me ei jouduta samaan tilanteeseen tulevaisuudessa. :D
-
Mun lapsuuden naapurissa asunu mummeli, jonka kaa oltiin paljon tekemisissä, alotti joskus mun ollessa 10-vuotias miettimään, mahtaako hän nähdä kun pääsen ripille. Sen jälkeen pohti, että tuskin enää näkee kun valmistun ylioppilaaksi. No, oon nyt 26 ja mummeli porskuttaa edelleen, tosin pari viimestä vuotta "vihdoin" ollu oikeesti huonossa kunnossa. Hassuja ovat ihmiset. Äiti on ruvennu joka kerta kun nähdään, varmistelemaan että tiedänkö missä on asunnon paperit ja ties mitä muuta. "Ei sillä että olisin kuolemassa nyt, mutta jos..." Tosin ehkä asiaan liittyy se, että tässä alle puolen vuoden aikana 4 sukulaista on kuollu. Tein mäki näiden kuolemien innoittamana soittolistan, jonka haluisin soitettavan mun hautajaisissa.
-
Onpa yllättävän vertaistuentäyteistä keskustelua täällä! Olin kuvitellut oman mummoni olevan jotenkin ainutlaatuinen vuosia jatkuneen kuolemanodotuksensa kanssa, mutta tämä näyttääkin olevan ihan yleinen ilmiö. Kuten monen muunkin perheessä, meilläkään ei ole saanut tuoda joulukukkaa, järjestää syntymäpäiväjuhlia tai tehdä muitakaan pitkän tähtäimen (=yli kahden viikon päähän ulottuvia) suunnitelmia, koska "ehä mie ees elä sinne ast'". Opiskeluaikana olin vuoden vaihdossa ulkomailla, ja kävin moikkaamassa mummoa ennen lähtöäni. Mummo uhkaili tapansa mukaan omalla kuolemallaan, "mie kyl kuolen enneko sie oot takas". Kun en reagoinut tähän tarpeeksi voimakkaasti, ärtynyt mummo korotti panoksia: "ja Rippe (perheemme koira) kuoloo ja!". (Kumpikin oli elossa ja terveenä palatessani maailmalta.)
-
Heljä on viettänyt eristysajan tuottoisasti ja ryhtynyt online-hitmummuksi. Siinä alkaa läski tummua kun Heljä lähtee keikalle.
-
Pettersson: "Mummo uhkaili tapansa mukaan omalla kuolemallaan, “mie kyl kuolen enneko sie oot takas”. Kun en reagoinut tähän tarpeeksi voimakkaasti, ärtynyt mummo korotti panoksia: “ja Rippe (perheemme koira) kuoloo ja!”." Uhkaili koirankin lähtevän samassa rytäkässä. Onneksi suussa ei ollut kuin vettä niin näppäimistö ei kärsinyt pahemmin :D
-
Lohdullista tietää että muiden mummot on samanlaisia kuin omani. Onhan se vähän rasittavaa kuunnella käytännössä koko ikänsä sitä kun mummo valittaa että joutaisi kuolla pois, ja "onneksi kohta näin jo tapahtuukin" ja että sitä ja tuota ei sitten kutsuta hautajaisiin. Parikymmentä vuotta sitä on jatkunut. Tietysti jos omat isovanhemmat ja vanhemmat, tädit, sedät, yms on kuolleet joskus 70 vuotiaina niin kaipa se on suhteellisen luonnollista että siinä 68v aletaan jo olla sitä mieltä että loppu on lähellä, ja sitten se levy jää päälle kuolemaan asti. Kun "loppu voi tulla koska tahansa" vaikka se keskimääräinen eliniänodote onkin reilu 80v nykyään. Mummokin oli muuttamassa uuteen asuntoon ja myymässä vanhaa about 10v sitten, mutta sitten päättikin että mitä turhia kun kohtahan sitä kuolee niin sama olla tässä vanhassa. Hyvä asunto on toki, mutta vähän kertoo siitä miten paljon tuo ajattelumalli rajoittaa elämää. Pitänyt ostaa uusi televisio viiden vuoden ajan, mutta mitä järkeä kun kuolen pian.
-
Esa Mokki: Pettersson: “Mummo uhkaili tapansa mukaan omalla kuolemallaan, “mie kyl kuolen enneko sie oot takas”. Kun en reagoinut tähän tarpeeksi voimakkaasti, ärtynyt mummo korotti panoksia: “ja Rippe (perheemme koira) kuoloo ja!”.” Uhkaili koirankin lähtevän samassa rytäkässä. Onneksi suussa ei ollut kuin vettä niin näppäimistö ei kärsinyt pahemmin
"Lainaa" nappi on keksitty -
Isäni kuuluu kanssa näihin oman kuolemansa povaajiin. Vanhempani matkustelevat paljon ja jo 20 vuoden ajan isäni on joka kerta ilmoittanut lähtevänsä "viimeiselle matkalleen". On kuulemma niin vanha ja raihnainen (perusterve 65-vuotias), ettei enää pysty kohta minnekään lähtemään.
-
Oho, en olekaan tajunnut aiemmin, että tämä on näin yleinen ilmiö. Mummoni myös odotellut kuolemaansa jo lähes 20 vuotta myös. Tosin hän onkin melkoisen draaman ja huomionhakuinen henkilö. Vielä tuo vaan porskuttaa vaikka on varmaan jo sairastanut kaikki maailman taudit, mitä vaan on.
-
-
Joinaan klubiin. Oma isäni aloitti oman kuolemansa povaamisen vähän päälle 40-vuotiaana. Tätä onkin sitten kestänyt jo päälle 20 vuotta. (Tosin isän kohdalla ymmärrän asian jotenkuten. Oma isänsä kuoli nuorena aivoverenvuotoon ja hän on joutunut poikkeuksellisen usein kantamaan arkkua itseään nuorempien sekä parempikuntoisten ”monttujuhlissa”) Sanoisin silti, että typerää puhua omasta kuolemastaan jälkeläisilleen. Ymmärrän sen inhimillisen ahdistuksen, mutta nuo jutut kannattaisi käydä läpi joko ystävän/tukihenkilön tai ammattilaisen kanssa, eikä siirtää sitä ahdistusta lapsilleen tai lapsenlapsilleen. Itse olin esiteini isäni ensimmäisen kerran puhuessaan ”kuolemastaan” ja se oli/on aivan uskomattoman ahdistavaa ja pelottavaa. Yhä aikuisenakin. En ole edes ajatuksen tasolla valmis asiaan. Kyllä mäkin aloin miettiä omaa kuolevaisuuttani erittäin paljon oman lapsen synnyttyä. Välillä kun keuhkoa pistää, rintakehässä muljahtaa tai niskaa särkee (eräs tutuntuttu kuoli veritulppaan, joka alkoi niskakipuna. Perusterve parikymppinen ihminen), niin itse olen ainakin katastrofiajatteluun taipuvainen ja alan miettiä miten lapsi pärjää elämässä, jos en aamulla enää herääkään. Mutta en TODELLAKAAN halua, että hän joutuu käsittelemään samanlaista ennenaikaista menettämisen tuskaa ja pelkoa kuin mitä itse jouduin lapsena. Se taakka ei kuulu lapselle. Aikuisen pitää ainakin omaa lastansa varjella synkimmiltä mietteiltään. Nykyään isäni on onneksi hieman hellittänyt kuolemansa puheiden suhteen. Kai se tajusi tuossa n. 15 vuotta kuolemaansa odoteltuaan, että ei se odottamalla muuksi muutu. Toki aina kun on ollut puhetta jostain tulevaisuudensuunnitelmasta (ennen koronaa esim. että lähdetäänkö käymään kesämarkkinoilla tai kalassa), niin hänen vakiovastauksensa on yhä ”No katellaan, jos sinne asti eletään.”
-
Köh: Mun isä on tehnyt tätä nyt 25 vuotta, silloin leikattiin syöpä. Aina ollut huomionkipeä, mutta tämä on ihan helv.. Raskasta. Viimeiset 25 vuottaa ollut varma, että syöpä on joka paikassa ja kun lääkäri antaa puhtaat paperit ni hää SUUTTUU ja haukkuu lääkärit osaamattomiksi paskoiksi. Normaali ihminen kai ilahtuisi kun kuulisi ettei ole syöpä.
Haha mun isällä ei oo edes syöpää, ja se on varmaan tehnyt sitä jo 28-vuotiaasta asti. Silloin kuulemma alkaa ihmisen alamäki. Välillä se on kysellyt kuka alkais sille edunvalvojaksi, vaikka se kävelee 10km lenkkejä päivittäin eikä ole koskaan sairaana... paljon melua tyhjästä -
Miu mummo myös :D Joka särystä ja lääkärikäynnistä epäilee lopun olevan lähellä. Hautajaiset on käyty läpi useasti, kerran pienen lapseni läsnäollessa, josta ärähdin kun lapsi alkoi toistella "matoja silmiin ja suuhun!" (mummo tahtoo tuhkauksen) Semisti ahdistavaa kun ennen jokaista kyläilyä saa kuunnella valitusvirttä siitä, miten "tämä voi olla viimeinen kerta kun nähdään... :'( " Toisaalta pitäisi ottaa mummon huolet tosissaan ja olla empaattinen, mutta kun ei millään jaksaisi. En muista koska tämä alkoi mutta ainakin 10v kestänyt jo ja pahentuu vuosi vuodelta.
-
Kun isäni äiti täytti 80 vuotta, ei hän missään nimessä halunnut minkäänlaisia juhlia, saati kahvituksia seurakuntatalolla. Hänestä oli hirveän kiusallista elää niin vanhaksi, koska se herätti huomiota. Huomion herättäminen oli suurin piirtein pahinta, mitä saattoi kuvitella. Kysyin, minkäs ikäiseksi hän sitten olisi halunnut elää. Sanoi että 75-vuotiaaksi. Se olisi ollut tarpeeksi vanha, muttei liian vanha. Eli sitten melkein 90-vuotiaaksi. Äidinäiti eli palvelutalossa melkein 100-vuotiaaksi mutta se olikin melkonen klingoni.
-
dazedconfused: Heljä on viettänyt eristysajan tuottoisasti ja ryhtynyt online-hitmummuksi. Siinä alkaa läski tummua kun Heljä lähtee keikalle.
Suicide Squadin Deadshotin uusi versio onkin Heljäshot! :D Tästä vois tehdä myös baarin drinkkilistalle juoman ja vakiinnuttaa sen yleiseen käyttöön. "Joo tota yks siideri ja sitte pari Heljäshottii!" -
nauran kerrostalossa Heljälle ääneen klo 2 yöllä. anteeksi
-
Huh mitä ihmisiä. Itse vähän yli 50 ja suunnitellaan puolison kanssa talon rakentamista - toki esteettömää sellaista ja kesämökin hankintaa, sitäkin sellaista, että voitaisiin käydä pitkään ja venekin on listalla. Ainoa mitä olen miettinyt kuolemaa ajatellen on se, että lapsille pitäisi tehdä toimintaohjeet, jos joskus vaikka joudutaan onnettomuuteen. Oma äitini ja kuoli työikäisenä ja täysin yllättäin, joten sen verran olen tätä ajatellut, kun itse olen pian sen ikäinen.
-
Kannattaa kuunnella, missä sävyssä siitä kuolemisesta puhutaan. Se ei välttämättä ole huomionhakemista eikä valittelua vaan huolenpitoa siitä, että asiat sujuvat kuoleman jälkeen. Äidilläni oli tapana aina ohimennen antaa neuvoja, jotta "tiedän sitten kun hän on kuollut". Itse päätin, että en käytä tuota ilmaisua, mutta niin vaan olen joutunut käyttämään, etenkin asunnon arvon romahdukseen liittyen, jotta eivät maksa itseään kipeäksi, vaan myyvät asunnon vaikka eurolla heti, kun olen kuollut. En tietenkään mainitse asiasta joka kerran tavatessamme. Nyt korona-aikaan kaiken ikäisillä tietenkin on päällimmäisenä mielessä, että jotakuta läheistä ei ehkä tapaa enää koskaan. Jos iäkäs omainen alkaa tästä itse puhua, niin ainakaan nyt ei ole oikea aika polttaa päreitään asiasta. Toisaalta en itse kyllä menisi kyselemään vanhukselta, pelkääkö hän että hän tai minä kuolee ennen kuin seuraaan kerran tapaamme.
-
Täällä kans yks joka repes ihan kunnon nauruun Heljän kommentista. Olin jo ihan varma, että oon jotenkin mielisairas, mutta onneksi luin kommentteja, ja huomasin, että en ole ainoa. Kai joku on tehnyt rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta? Kamalaa tuollainen.
-
-
Rakentavaa kuoleman odottelua olisi, että ihmiset miettisivät tarpeeksi ajoissa testementin taloudellisia asioita varten, hoitotahdon loppuelämän hoidonrajauksia varten ja hoivatahdon hyvää hoivaa varten. Näistä on loppuvaiheessa valtavasti apua ammattilaisille ja samalla omaisia ei jouduta kuormittamaan ylimääräisillä päätöksillä loppuelämän hoidosta.
-
Köh: Mun isä on tehnyt tätä nyt 25 vuotta, silloin leikattiin syöpä. Aina ollut huomionkipeä, mutta tämä on ihan helv.. Raskasta. Viimeiset 25 vuottaa ollut varma, että syöpä on joka paikassa ja kun lääkäri antaa puhtaat paperit ni hää SUUTTUU ja haukkuu lääkärit osaamattomiksi paskoiksi. Normaali ihminen kai ilahtuisi kun kuulisi ettei ole syöpä.
Jatkan tähän, että isovanhemmat ei ollu tämmösiä (siis isäni vanhemmat), ukki oli viimeisillä elinviikoillaan pitkälle edenneen syövän kanssa ja niin vain edelleen totesi "josko tämä vielä tästä..." Kai molemmat on jonkinlaista kuolemanpelkoa. Isäni on muutenkin negatiivinen, haukkuu aina kaikki toisille ja väillä on kuin 5v lapsi. Muuta syytä en keksi kuin että oli ainut lapsi ja hän sai aina kaiken huomion. Äitinsä teki pesi pyykit ja laittoi ruuan aina vaikka oli jo aikuinen - tavaraahan ei köyhässä perheessä ollut. -
Minunkin jo edesmennyt isomummuni teki kuulema kuolemaa useamman vuosikymmenen ajan. Äiti kertoi, että aina kyläillessä mainitsi haikeasti "no se olikin sitten viimeinen kerta, kun nähdään"
-
Olkoon vain viaton kirjoitusvirhe, mutta repesin tolle vikalle :D
-
Isoisäni kanssa viimeisiä jouluja vietettiin jo vuodesta 2001 lähtien. Ainainen valitus, ettei enää pitkään häntä ole. Leikkauksia ja sairastumisia ollut useita, mutta kaikesta selvinnyt. Muutamat keuhkokuumeetkin. Lopetimme ne joulut v. 2014 ja edelleen porskuttaa. Mitään vikaa ei ole ja ikää lähemmäs 90v. Herra ollut vanhuuseläkkeellä vuodesta 1991 lähtien. Isoäitini kuoli hiljattain, hän ehti olla vanhuuseläkkeellä 36 vuotta. Näiden esimerkkien perusteella en yhtään ihmettele, että eläkeikää nostetaan. Uskon vahvasti, että koko syteemi lakkautetaan, koska eihän tuossa nyt ole mitään järkeä. Ihmiset elävät lääketieteen ansiosta hyvinkin pitkään, myös terveinä. Ei sillä 40+ työvuodella oikeasti kustanneta lähes samanverran eläkkeelläoloa.
-
Vielä lisäyksenä, ettei mitään järkevää keskustelua kuitenkaan. Vain voivottelua. Ei hoitotahdosta neuvottelua, ei asianhoidosta päätöksiä, ei keskustelua, miten toivoo hautajaiset tai muut järjestelyt. Äitini kanssa onneksi toisin. Avoimesti voimme keskustella hänen toiveistaan ja on tainnut jotakin testamentintynkää tehdäkin, vaikka vasta 60v.
-
Ääneen täällä nauran Heljän lakoniselle kommentille ja siihen tulleille kommenteille. Hävettää nauraa "vakavalle" asialle ja sitten taas kumminkin naurattaa, samoin nuo kuoleman odotus-jutut.
-
Mun mummu viimeiset vuotensa vastas "mikäs täs kuolemaa odotelles" kun kysyi mitä sille kuuluu. Tosi mieltäylentävää käydä kylässä. Heljälle oon hirnunu täs vartin eikä loppua näy.
-
Mimmi: Niinpä! Minulle ja miehelleni soitti yhtenä päivänä eri ihmiset paikallisesta jehovapäivystyksestä. Minulle naisihminen selitti närkästyneen kuuloisena, kuinka nykyään ei pääse enää ihmisten koteihin, ei edes asunnon ovelle! Kun on alaovet lukossa.
Kannattaa mennä puolialasti tai vaikka alasti jos on pokkaa ovea aukaisemaan. -
Ironfox: Täytyy sanoa, että repesin totaalisesti alimmalle. Pitkään aikaan en ole millekkään netissä oikeasti revennyt, mutta niin saattaa käydä kun pitäisi olla nukkumassa ja joku hauska juttu osuu kohdalle. Legendaarista.
Sama :D Oikeastaan en ole nauranut pitkään aikaan. Nytpä oon! Nuo sydämet vielä kruunas kaiken :D -
yli opisto hörhö: Lohdullista tietää että muiden mummot on samanlaisia kuin omani. Onhan se vähän rasittavaa kuunnella käytännössä koko ikänsä sitä kun mummo valittaa että joutaisi kuolla pois, ja “onneksi kohta näin jo tapahtuukin” ja että sitä ja tuota ei sitten kutsuta hautajaisiin. Parikymmentä vuotta sitä on jatkunut. Tietysti [...]
Mun mummun pitäny remontoida jo 20 vuoden ajan, mutta ei järkeä kun kuolee kohta. Nyt täyttää 85v, on oikein hyvässä kunnossa ja asuu ilman kotiapuja ok-talossaan. 60-luvulla rakennettu talo tosin kaipaisi sitä remppaa edelleen.. Myöskin todella pihi on ollut aina, pitää katsos säästää arkkuun ja hautajaisiin. -
MansikkaSmoothie: Astetta rankempi mummo tuo Heljä! Ja joo, toi ns. kuoleman tekeminen on todella raskasta kuunneltavaa läheisille, tympäseehän se. Ja sitten toisaalta kun ei sitä halua läheiset alkaa oikeaasti ajattelemaan että se toinen kuolisi mihkään. Ymmärrän nämä puheet jos on oikeasti vakavasti sairas ja heikolla hapella. [...]
Vaikeaa se kyllä on, kun mummo on ollut kuolemassa mielestään jo yli 30 vuotta. Mutta kun miettii hänen kannaltaan, se että ilmeisesti kärsii lääkitsemättömästä masennuksesta ja ahdistuksesta joka purkautuu siihen että kuvittelee kaikki sairaudet itselleen, on se varmasti todella raskasta. Itsellä osittain samaa vikaa, mutta sentään tiedän lääkitä tarvittaessa päätäni, en jotain "mysteeristä elimet tappavaa syöpää" tai jotain. -
Täällä ei olla vielä sivuttu aihetta toisen puolesta valmistautuminen. Isoäidin 73-vuotisjuhlia varten piti ajaa kauempaakin, 'kun ei sitä tiedä että onko hän täällä enää ensi vuonna' (spoiler: oli hän). Se olikin sellainen juhla, ettei toista samanlaista tule ihan heti vastaan. Harvemmin sitä pääsee sillä lailla harjoittelemaan hautajaispuheita varten. Monet puheenpitäjät saivat useaan kertaan korjata puheitaan kun olivat epähuomiossa puhuneet mummosta menneessä aikamuodossa :D Siitä eteenpäin mummon kuolemaan valmistautuminen vaan paheni ja isä yritti kiristää jatkuvasti meidät sinne parinsadan kilsan päähän moikkaamaan nopeasti isoäitiä joka yleensä nukkui koko visiitin läpi. Toisaalta oli isoäiti itsekin ollut ihan lahjakas elämänlopun valmistautuja. Jo parikymmentä vuota sitten hän oli puhunut, että lukee nyt Raamattua, että saa sen luettua ennen kuolemaansa. Ei muuten tainnut ehtiä.
Kommentoi
Kommentti