Vanhempainilta, osa 215
Onko OK tehdä lapsia, jos nämä geenit ovat tiedossa?
Seuraava
Ovatko kaksi veljestä keskenään sisarukset? Edellinen
Hymiöt, leirileikit ja Fazerin Marianne eivät ole enää entisensä.
Ovatko kaksi veljestä keskenään sisarukset? Edellinen
Hymiöt, leirileikit ja Fazerin Marianne eivät ole enää entisensä.
94 kommenttia
-
Kuule Anneli, haista seppokalju ja mene komeroon häpeämään vaikka viikoksi.
-
-
En tajua miksi kaljuuntuminen on muka niin paha asia. Hiukset on lähtökohtaisesti täysin neutraali asia ja se että joku edes ajattelee että sellaiset geenit omaava ihminen ei saisi lisääntyä on vain sairasta. Ihan kuin seppokaljun ihmisen elämä ei voisi mitenkään olla elämisen arvoista.
-
Sitä paitsi ei se kaljuuntuminen ole varmaa vaikka lapsen isä olisikin kaljuuntunut nuorena. Voi ne tukkageenit tulla äidinkin suvun puolelta, mistäs sitä tietää millaisia pörröpäitä pappoja sieltä löytyy.
-
Se jos molemmilla vanhemmaksi aikovilla on kaikki perinnölliset allergiat, mt-ongelmat, kehityshäiriöt ja muut niin kannattaa ehkä miettiä toisenkin kerran sitä suvunjatkamista. Tai ovat serkkuja, eteenkin Sallan alueella. Ei tule hyvä geenicocktail ei.
-
-
Jos koulussa annettais lasten päättää, niin yli puolet niistä liharuuistakin lentäisi roskiin, mutta veikkaan ghostin kaltaisen ihmisen syyttävän siitäkin jotain muuta kuin nirsoa lastaan, kuten vaikkapa maahanmuuttajia. "Liikaa kanaviillokkia, lapsi tarvitsee pekonia"!
-
Kyösti Pöysti: Tarkoitetaanko tolla seppokaljulla nyt Taalasmaan Seppoa? 🤔🙄
Kyllä. Kertoo aika paljon siitä, miten kauan kaljuuntuminen on ollut Suomessa noloa, koska termi tulee pääosin 2000-luvulla pyörineestä saippuasarjasta. Erikoista sinäänsä, mistä se on tullut, kuitenkin ylivoimainen enemmistö miehistä kaljuuntuu jossain vaiheessa. -
Ruskea hampurilainen: En tajua miksi kaljuuntuminen on muka niin paha asia. Hiukset on lähtökohtaisesti täysin neutraali asia ja se että joku edes ajattelee että sellaiset geenit omaava ihminen ei saisi lisääntyä on vain sairasta. Ihan kuin seppokaljun ihmisen elämä ei voisi mitenkään olla elämisen arvoista.
Seppokalju on kaiken lisäksi täysin omavalintainen asia. Sellainen minullakin olisi, ellen olisi jo 15 vuotta höylännyt itseäni kaljuksi useamman kerran viikossa. Olen vain itse päättänyt että olen mieluummin täyskalju, ihan kuten seppokaljun omaava on päättänyt pitää seppokaljun. Kummassakaan ei ole mitään pahaa. -
Iljettävä papukaija: Sitä paitsi ei se kaljuuntuminen ole varmaa vaikka lapsen isä olisikin kaljuuntunut nuorena. Voi ne tukkageenit tulla äidinkin suvun puolelta, mistäs sitä tietää millaisia pörröpäitä pappoja sieltä löytyy.
Seppokalju nimenomaan periytyy äidin puolelta, että kannattaa katsoa tässä mokan tapauksessa ennemmin oman sukunsa miehiä. -
nii että "kaikki kaljut ei saa lisääntyä"... anneli eduskuntaan... not. sitä paitsi kauneus on katsojan silmässä, kalju on komee. jos mies on komee niin ei se kalju sitä komeutta pois vie.
-
Annelin kaltainen ääripinnallinen, täysin empatiavapaa ja teräväkielinen äiti kasvattaa varmasti terveen itsetunnon omaavia lapsukaisia. ^^
-
-
En tiedä johtuuko geeneistä vai mistä, mutta Anneli on ihan hirveä kusipää.
-
Minähän siis "joudun" ajamaan pääni kaljuksi koska, on päänahan psoriasis ja tukkani on luonnostaan paksua. Pahimmillaan pääni on kuin karttapallo. Pidän kaljustani kyllä, koska pää on keveämpi, mutta haluaisin kyllä pitkän tukkani takaisin. Siinä kohtaa ehkä lisääntymistä kannattaa rajoittaa, jos sattuu vähänkään ajattelemaan niin kuin Anneli, tai jos vanhemmilla on alkoholi- tai päihdeongelmia. Ulkonäkö peruste ei mielestäni ole riittävä peruste. Toki olenhn minäkin varmasti tyhmä, mutta en aivan usko, että se johtuu ulkonäöstäni. Mutta toisaalta kun miettii, niin eihän Edisonkaan mikään komea ollut, että jos ajattelee asiaa näin, että jos Edisonin vanhemmat olis miettineet "me olemme rumia, ei lisäännytä", mekään tuskin oltais just nyt netissä.
-
Muistaakseni tuo hiustenlähtö/kaljuus tulee äidin puolelta, mutta todellisuudessa ei vissiin ole ihan niin suoraviivainen asia. Itsellä tästä huolimatta edelleen pitkät hiukset vaikka äidin puolelta kaikki kaljuja, tosin voihan ne nopeasti lähteä sittenkun lähtevät.
-
Ghost, älä huoli, kyllä se sinun lapsesi sitä ruokaa siellä koulussa syö ja mielellään, ei vain tohdi kotona sanoa, et oli hyvää kasvisruokaa tänään, kun lapsi parka pelkää, mitä sen isä siitä sanoo. Teini iässä hän alkaa kapinoimaan ja alkaa vegaaniksi, siinä on isällä sitten kestämistä. Mut älä huoli, todennäköisesti jo tuossa vaihdeessa sinun lapsesi ei edes halua tuntea isäänsä ;)
-
Jaa että syömishäiriö ja kaljuuntuminen on aivan yhtä pahoja asioita? Mitä vittua nyt taas?
-
Vai että pitäisi jättää tekemättä lapset, joista saattaa tulla (jonkun mielestä) rumia. Mitä ehdotan, että sen sijaan kasvatetaan lapsemme hyvin, ja opetetaan heidät kohtelemaan muita kunnioittavasti. Itsetunto-ongelmat ovat todennäköisemmin peräisin siitä, mitä on joutunut ulkonäöstään kuulemaan kuin siitä, miltä näyttää. En haluaisi viedä lapsenteko-oikeutta keneltäkään, mutta enpä haluaisi omia lapsiani samalle luokalle Annelin lasten kanssa.
-
Annelin nimestä päättelen että hän saattaa olla noin 60 plus iältään. Eikä siinä ajassa ole oppinut pitämään turpaansa kiinni muiden ihmisten ulkonäköasioista. Ehkä Annelin geenit on vain kauniit, mutta järkevyys ei ole heidän sukulinjassaan läsnä?
-
Napael: Jos koulussa annettais lasten päättää, niin yli puolet niistä liharuuistakin lentäisi roskiin, mutta veikkaan ghostin kaltaisen ihmisen syyttävän siitäkin jotain muuta kuin nirsoa lastaan, kuten vaikkapa maahanmuuttajia. "Liikaa kanaviillokkia, lapsi tarvitsee pekonia"!
Pinaattiletut on lienee edelleen yks suosituimmista ruuista. -
Kapeahko taistelija: En tiedä johtuuko geeneistä vai mistä, mutta Anneli on ihan hirveä kusipää.
Kusi on sisäsyntyistä, jos kohta syntymekanismi on geenien tulosta. Anneli on itse tehnyt itsestään annelin (en halua halventaa Urpoja kutsumalla urpoksi). -
-
Ilman Seppo-kaljua on pienempi todennäisyys päästä Ismon moraalikompassiksi.
-
Ymmärrän lisääntymisestä pidättäytymisen, vaikka lapsia haluaisi, jos kantaa geeneissään vakavia perinnöllisiä sairauksia. Vaikka vanhemmat eivät olisi stereotyyppisen kauniita, voi heidän lapsensa olla. Siitä kun tulee sekoitus molempia, ja kukaan ei ole niin ruma ettei puolta muuttamalla olisi kaunis. Ja nämä kaikki ovat tietenkin mielipidekysymyksiä.
-
Threads on aikuisten kiusaamispaikka. Jos kirjoittaa jotain julkisesti on aina joku SeppoTeponLeppo vinkumassa ja kiusaamassa. Esim. kun kirjoittelin asioita mitä luullaan yleisesti suuremmiksi kuten vapauden patsas ja seepra oli joku jo vinkumassa että olen säälittävä pa5ka kun kopioin jotain AI- sontaa omana tietonani vaikka kirjoitin kaiken itse ja suoraan omakohtaisista kokemuksistani ilman mitään "Surprisingly small objects"- hakua mihinkään. Tai kun muistutin pyöräilijöitä että ohituskieltoalueella ei ole lupaa ylittää omaa kaistaa, eli ei tarvi valittaa jos autoilija ohittaa ihmeen läheltä kun ajelet maantiellä. Siellä on ihan selkeitä "Ketähän tänään kiusaisin" ja "Jos olet eri mieltä olet minua vastaan"- Tuppuja.
-
Eipähän ghostin vekara valittaisi, jos olisi kotona saanut joskus jotain muutakin kun pelkkää lihaa ruuaksi. Jos koko ajan ennen kouluikää on syönyt vain yksitoikkoisia ruokavaihtoehtoja niin onhan se vähän shokki joutua syömään jotain siitä totutusta poikkeavaa. Jos nyt edes lapsi on mitään oikeasti valittanutkaan eikä vain ghost itse.
-
Olen itse aina pitänyt kaljuja miehiä erityisen miehekkäinä ja seksikkäinä. Annelin kaltaiset ihmiset saavat sitten heidän itsetuntonsa nolliin. Kiusaaminen ei ole ok, vaikka kohde olisi mies.
-
Jos on oltava seppokalju, niin olis edes juicekalju. Mun suvussa on jätetty lapset väliin skitsofrenian tähden, mutta ei tietääkseni kenenkään kasvonpiirteiden. Meidän kylällä on lievästi kehitysvammaisella pariskunnalla kehitysvammainen lapsi. Nämä ovat niitä isoja eettisiä kysymyksiä.
-
Kujeileva Apina🐒: Minähän siis "joudun" ajamaan pääni kaljuksi koska, on päänahan psoriasis ja tukkani on luonnostaan paksua. Pahimmillaan pääni on kuin karttapallo. Pidän kaljustani kyllä, koska pää on keveämpi, mutta haluaisin kyllä pitkän tukkani takaisin. Siinä kohtaa ehkä lisääntymistä kannattaa [...]
Toisaalta oltais varmaan, koska sentyyppiset jutut olis varmasti ennen pitkää joku keksinyt. (huomaatteko miten ovelasti vältin(kö?) ilmaisemasta etten oikeastaan tarkalleen tiedä miten edison liittyy nettiin) -
No mä itse en oo mikään ilo silmälle mutta lapset on kyllä oikeastikin kauniita mitä on tullut tehtyä, eikä oo pelkästään vanhemman silmässä. Mutta Annelin geenit ei tarvis periytyä.
-
Iljettävä papukaija: Sitä paitsi ei se kaljuuntuminen ole varmaa vaikka lapsen isä olisikin kaljuuntunut nuorena. Voi ne tukkageenit tulla äidinkin suvun puolelta, mistäs sitä tietää millaisia pörröpäitä pappoja sieltä löytyy.
Voi olla vanhentunutta tietoa, mutta käsittääkseni sekä kaljuuntuminen että värisokeus periytyvät yleensä äidiltä. Ja ovat siis molemmat tyypillisesti miesten ominaisuuksia. -
-
Kaksipäinen kuormaeläin: Kyllä. Kertoo aika paljon siitä, miten kauan kaljuuntuminen on ollut Suomessa noloa, koska termi tulee pääosin 2000-luvulla pyörineestä saippuasarjasta. Erikoista sinäänsä, mistä se on tullut, kuitenkin ylivoimainen enemmistö miehistä kaljuuntuu jossain vaiheessa.
Onhan noita tubeita ollut (vai miten se kirjoitetaan) ja meillä oli joskus silloin Salattujen elämien alkuaikoina opettaja jolla oli kalju ja oli sen yli kammannut sellaisen ohuen hiuskerroksen, joka oli aika yleinen kampaus kaljuilla. Joten on sitä paljon ennen Seppoakin kaljuja peitelty. -
On muuten ihan normaali vaihe lapsella, että kertoo jonkun läheisen olevan kuollut. Se ymmärtääkseni voi tulla muutaman vuoden iässä, kun lapsi alkaa ymmärtää totuuden ja valheen eroa. Yleensä valehdellaan vähön pienemmistä asioista, kuten että vanhemmat lupasivat ostaa karkkia. Mutta siihen kun yhdistää vielä ymmärryksen kuolemisesta, jota lapsi alkaa syystä tai toisesta ajatella, niin juttu on valmis. Kyllä päiväkodeissa on kuultu milloin kenenkin vanhempien olevan kuolleet.
-
Jos oisin nainen ja joutuisin miettimään synnytänkö Annelin vai Seppokaljun niin en joutuisi miettimään pitkään.
-
"Kertokaa yksikin asia, josta maailma jä paitsi ilman seppokaljuja." No se ihminen siellä kaljun alla...
-
just: Seppokalju nimenomaan periytyy äidin puolelta, että kannattaa katsoa tässä mokan tapauksessa ennemmin oman sukunsa miehiä.
Periytyiskin. Tuuheita päitä äitin puolella vielä 90v:kin, kun taas isä ja isänisä niin Seppoja kuin olla ja voi, ja oma hiusraja vetäytyy kuin saksalaiset Lapissa nyt 39v. -
Itseasiassa: Voi olla vanhentunutta tietoa, mutta käsittääkseni sekä kaljuuntuminen että värisokeus periytyvät yleensä äidiltä. Ja ovat siis molemmat tyypillisesti miesten ominaisuuksia.
Eli tarkoittaako se, että se geeni menee isältä tyttärelle ja tyttäreltä tämän pojalle? -
Tuun tänne nyt heiluttelemaan syöpäkorttiani (valitettavasti tauti levisi ja on nyt käytännössä parantumaton 💔😢) Jotenkin tänään erityisesti risoo tuollaiset pinnalliset Annelit. Joo hiusten lähtö on kurjaa, mutta vittu mitä mä antaisin että saisin käydä vaan sen läpi ilman tätä kaikkea muuta paskaa! Että isoin ongelma elämässä olisi päässä kasvavat karvat (tai niiden irtoaminen)
-
Miten kolme-vuotias voi tuntea Black Pantherin? Ymmärtääkseni se ei esiinny missään pikkulapsille sopivassa materiaalissa.
-
Kujeileva Apina🐒: Eli tarkoittaako se, että se geeni menee isältä tyttärelle ja tyttäreltä tämän pojalle?
Se menisi äitilinjassa ja geeni jostain syystä haluaa siirtyä näkyvänä vain naisilta pojille, joten jos isä on kalju, niin pojasta tulee vähemmän todennäköisesti kalju. Geenitutkimus nyt on varmasti nMennut eteenpäin sen jälkeen, kun olen lukenut asiasta joskus 20-25 vuotta sitten, eikä asia ole näin yksiselitteinen. -
Iljettävä papukaija: Sitä paitsi ei se kaljuuntuminen ole varmaa vaikka lapsen isä olisikin kaljuuntunut nuorena. Voi ne tukkageenit tulla äidinkin suvun puolelta, mistäs sitä tietää millaisia pörröpäitä pappoja sieltä löytyy.
Pojalle ne itseasiassa tulee aina äidiltä. Merkittävin kaljuuden geeni menee nimittäis X-kromosomissa, jos oikein muistan, jonka XY-poika saa tietysti aina äidiltään. Naisille ei toisaalta kaljuus ilmene, ovat vain geenin kantajia. -
Laura: Tuun tänne nyt heiluttelemaan syöpäkorttiani (valitettavasti tauti levisi ja on nyt käytännössä parantumaton 💔😢) Jotenkin tänään erityisesti risoo tuollaiset pinnalliset Annelit. Joo hiusten lähtö on kurjaa, mutta vittu mitä mä antaisin että saisin käydä vaan sen läpi ilman tätä kaikkea [...]
🩷 -
Toi väite, että kaljuus menisi vain äidiltä pojalle, on jo vanhentunut. Voi tulla myös isän puolelta.
-
Geenit on mielenkiintoisia. Syövälle altistava PALB2-geeni siirtyy vanhemmalta lapselle, oli isä tai äiti. Miespuoliset vain kantavat geeniä, naispuolisilla se korottaa rintasyövän riskin yli 50 %, ja kaverina tulee kohonnut riski myös kohdunkaulansyöpään ja haimasyöpään. Mutta vaikka olisi miten ikävä asenne, se ei periydy geeneissä. Kasvatuksen kautta toki.
-
Zippo: Pinaattiletut on lienee edelleen yks suosituimmista ruuista.
Joo, ja maitopuuro, aivan sama mitä se puuro on kunhan se on maitoon keitetty, varsinkin jos sen kaverina on hillosilmä. Toki, urheilevat yläasteikäiset ei arvosta puuropäiviä koska se puuro nyt ei hirveästi pidä nälkää, mutta heki käy silti syömässä sitä. -
Lähes kaikkien ihmisten itsetunto-ongelmat ratkeaisivat sillä, että kaikki Annelit poistuisivat maan päältä. Kiusaajataustaiset voisivat jättää lapset tekemättä ja jättää näin siirtämättä sairasta ajatusmaailmaansa eteenpäin.
-
Veneilevä raataja: Toi väite, että kaljuus menisi vain äidiltä pojalle, on jo vanhentunut. Voi tulla myös isän puolelta.
Niinhän se on se Hallberg isä ja poika ihan samasta puusta. Siis se Emil, näyttelijä/tanssija, Salkkareiden "Tale":Na tunnettu ja TTK tuomari Helena Ahti-Hallbergin poika. Nuorena tukka lähti. Käyttää peruukkia aina välillä. Nuori mies. Ei epäilystä että onko isänsä geenit 😆. Eikä siinä mitään vikaa. Komea nuorimies ja kauniin puolison on saanut. Ja kalju isäkin on kelvannut Helenalle joka on kyllä... 😍 -
Kujeileva Apina🐒: [...]Mutta toisaalta kun miettii, niin eihän Edisonkaan mikään komea ollut, että jos ajattelee asiaa näin, että jos Edisonin vanhemmat olis miettineet "me olemme rumia, ei lisäännytä", mekään tuskin oltais just nyt netissä.
Eiköhän sen sähkön olisi joku muu keksinyt. Itse asiassa sen keksi Tesla. Ei se auto vaan henkilö, ja itseasiassa hänen kunniakseenhan se sähköauto on silleen nimetty! Edison vaan tuotteisti ja julkaisi jenkeissä sen hehkulampun Nikola Teslan tutkimusten perusteella. Kunnia meni väärään osoitteeseen, ainakin osittain. Toki Edison edisti asiaa jenkeissä, Tesla oli itäeurooppalainen keksijä. Jossain oli aikoinaan että minkä sikiön abortoisi. Oli vaikka mitä tippuria, kuppaa ja mt-ongelmia ja monta eri tapausta. Jos valitsi väärin niin ei ois ollu Beethovenia jne. mutta itävaltalainen Aatu olisi syntynyt. Vaikeita moraalisia valintoja mistä ei voi etukäteen tietää mitä sieltä tulee. Olisihan sitä Trumpin isääkin pitänyt aikoinaan potkaista todella lujaa munille. -
Purmuttava Puustinen: Threads on aikuisten kiusaamispaikka. Jos kirjoittaa jotain julkisesti on aina joku SeppoTeponLeppo vinkumassa ja kiusaamassa. Esim. kun kirjoittelin asioita mitä luullaan yleisesti suuremmiksi kuten vapauden patsas ja seepra oli joku jo vinkumassa että olen säälittävä pa5ka kun kopioin [...]
Ai siis se, että ohitetaan pyöräilijä läheltä ja kovaa, johtuukin tällaisesta autismiin vivahtavasta kyvyttömyydestä soveltaa oppimaansa?Mielenkiintoista. Olin aina ajatellut, että ihan vaan kusipäisyydestä ja murhanhimosta tai välinpitämättömyydestä.Mutta miten sitten sujuu tuo asioiden mittasuhteisiin laittaminen? Rikkoo kirjoitettua sääntöä hieman vs. estää onnettomuuden, jossa joku voi vakavasti loukkaantua tai kuolla?Ihmiset muuten ajaa huonon näkyvyyden mutkikkailla teillä aina ihan liian lujaa, yleensä hieman yli rajoitusten, koska siellä pikkuteillä todennäköisyys ylinopeussakkoon on pienempi. Mutta miten usein siellä onkaan pyöräilijöitä ja muita kevyemmän liikenteen kulkijoita! Kauheita läheltä piti -tilanteita olen todistanut, kun olen kotiini pikkutietä ajellut. -
-
Anneli on persuääliö, tuommoisia ne on kaikki, ei mitään uutta auringon alla.
-
Vehnätön jääkarhu: Eiköhän sen sähkön olisi joku muu keksinyt. Itse asiassa sen keksi Tesla. Ei se auto vaan henkilö, ja itseasiassa hänen kunniakseenhan se sähköauto on silleen nimetty! Edison vaan tuotteisti ja julkaisi jenkeissä sen hehkulampun Nikola Teslan tutkimusten perusteella. Kunnia meni väärään osoitteeseen, ainakin [...]
Voihan se niinkin olla. En kiistä, koska niin kuin sanoin olenhan itsekin tyhmä. Tosin en usko sen edelleenkään johtuvan ulkonäöstä. 😁Mutta onhan se niin että jos naamavärkin perusteella mietitään pitäisikö lapsi jättää tekemättä, niin moni, joiden ansiosta yksi jos toinenkin iso keksintö on saanut alkunsa, olisi luultavastihävinnyt siinä lotossa. -
Mitähän tommonen Anneli tekis jos huomaisi, että mies, keksitään vaikka nimi Jukka, alkaisi kaljuuntua 🙄😱🤯💀
-
Vehnätön jääkarhu: Eiköhän sen sähkön olisi joku muu keksinyt. Itse asiassa sen keksi Tesla.
Sähkö tunnettin jo kauan ennen Edisonia ja Teslaa, he vain kehittivät hyviä käytännön sovelluksia sille. Volta osasi jo varastoida sitä puolisen vuosisataa ennen kummankaan syntymää. Ja Tesla asui suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa, mutta koska hän uskoi sähkön kuuluvan kaikille, muut rahastivat hänen työllään.Varma tieto on, että Alexander Graham Bell ehätti patentoimaan puhelimen ennen Edisonia. Vähemmän tunnettu fakta on se, että kostoksi Edison soitti hänelle siitä lähtien kuudesti päivässä ja tarjosi edullista sähkösopimusta. -
Jotkut ihmiset on ihan täysiä idiootteja ja voi olla että Annelikin on myös netin ulkopuolella, mutta varsinkin nuo keski-iän ylittäneet kansalaiset ei kyllä ihan hirveästi aina pysähdy ajattelemaan mitä kirjoittavat kaikkien maailman ihmisten nähtäväksi, käytännössä seuraavien viidenkymmenen vuoden ajaksi. Voisi kuvitella että jos nähtäisiin ihan konkreettisesti miten pitkälle tuollaiset viestit leviää somessa niin tulisi sellainen pieni itsehillintä mukaan siihen mitä kannattaa ja ei ehkä kannata sanoa jos ei ole valmis siihen että kyseisen kommentin voi nähdä kuka tahansa koko maasta. Sun tuleva lapsi saattaa törmätä tähän tekstiin viidentoista vuoden päästä, sen lapsen kaveri, lapsen aikuistuttua +20 vuoden päästä tämän puoliso, lapsenlapset. Sen takia olisi mielenkiintoista kokeilla että tulostaa ihan paperille näiden ihmisten heittoja vaikka vuoden ajan, ja sitten lähettäisi sen fyysisen paperinivaskan kyseiselle ihmiselle. Koska "netissä voi sanoa mitä tahansa", mutta sitten ei pysähdytä miettimään että "kannattaako sanoa mitä tahansa".
-
Liekehtivä neuvonantaja: Anneli on aivan kauhea ihminen.
Anneli on annelista. Mieluummin ruma kuin annelista. -
En nyt yritä esittää että valkoiset heteromiehet ovat syrjityin luokka maan päällä tms, mutta jotenkin oltuani jokusen vuoden yhdessä kaljun miehen kanssa aloin kiinnittämään huomiota sellaiseen, että tuntuu että eivät hekään saa kovin kummoista positiivista representaatiota mediassa. Tai jos on tosi bodattu niin sitten voi olla jonkin sortin ikoni, mutta lyhyemmät ja silmälasipäiset jää edelleen huomiotta. Ja sitten aina vähän kirpaisee, kun jotakuta nälvitään somessa ja henkilön kaljuus vedetään siihen mukaan tyyliin "tollanen kaljuuntuva lol". Koska siitä sitten muut kaljut, täysin hyvät tyypit ottaa harhaluoteja. Jos kyseessä on kamala ihminen nii luulisi riittävän että tätä luonteenpiirrettä kommentoi, se ei siitä parane vaikka olisi kuinka komea letti. Tai ei ainakaan pitäisi.
-
It's a deal: Varma tieto on, että Alexander Graham Bell ehätti patentoimaan puhelimen ennen Edisonia. Vähemmän tunnettu fakta on se, että kostoksi Edison soitti hänelle siitä lähtien kuudesti päivässä ja tarjosi edullista sähkösopimusta.
Jessus kun repes tähän kommenttiin. Paras pitkään aikaan 🤣 -
Kujeileva Apina🐒: Eli tarkoittaako se, että se geeni menee isältä tyttärelle ja tyttäreltä tämän pojalle?
XY-isältä XX-tyttärelle kyllä, heterotsygoottiselta XX-äidiltä kullekin lapselle sukupuolesta riippumatta todennäköisyydellä 50%, homotsygoottiselta todennäköisyydellä 100%. -
Kaljuus periytyy äidin puolelta. Oma isäni kaljuuntui jo nuorena, hänen isänsä suvun miehillä paksut tukat vanhoinakin. Isäni kaikki 7 enoa taas sitten kaljuja. Samaten oma mieheni kaljuuntuu, hänen isällään tukka tallella, mutta enonsa kaljuja.
-
-
Dekadentti huonekalu: Jotkut ihmiset on ihan täysiä idiootteja ja voi olla että Annelikin on myös netin ulkopuolella, mutta varsinkin nuo keski-iän ylittäneet kansalaiset ei kyllä ihan hirveästi aina pysähdy ajattelemaan mitä kirjoittavat kaikkien maailman ihmisten nähtäväksi, käytännössä seuraavien viidenkymmenen [...]
Voihan sitä noin uskotella itselleen. -
12 vuotta kouluruokaa syöneenä (peruskoulu ja lukio, yliopiston pöperöt olivatkin jo parempia) voin sanoa, ettei mössö lihalla ole yhtään sen paremman makuista.
-
Laura: Tuun tänne nyt heiluttelemaan syöpäkorttiani (valitettavasti tauti levisi ja on nyt käytännössä parantumaton 💔😢) Jotenkin tänään erityisesti risoo tuollaiset pinnalliset Annelit. Joo hiusten lähtö on kurjaa, mutta vittu mitä mä antaisin että saisin käydä vaan sen läpi ilman tätä kaikkea [...]
Tsemppiä! Toivottavasti saat hoidoista kuitenkin apua niin että saat elää kroonisen syövän kanssa vielä pitkään (ja heilutella täälläkin syöpäkorttia ihan luvan kanssa)! 🩷 -
It's a deal: Varma tieto on, että Alexander Graham Bell ehätti patentoimaan puhelimen ennen Edisonia. Vähemmän tunnettu fakta on se, että kostoksi Edison soitti hänelle siitä lähtien kuudesti päivässä ja tarjosi edullista sähkösopimusta.
Hemmetin Bell ehti ensin! Mutta minäpä keksin puhelinmyynnin! Kyllä jälkipolvet sitten kiittää minua! Sellaisella iloisella asialla tässä soitellaan 😁 -
Unis: Joo, ja maitopuuro, aivan sama mitä se puuro on kunhan se on maitoon keitetty, varsinkin jos sen kaverina on hillosilmä. Toki, urheilevat yläasteikäiset ei arvosta puuropäiviä koska se puuro nyt ei hirveästi pidä nälkää, mutta heki käy silti syömässä sitä.
Riisi- ja ohrasuurimopuuro ❤️ -
En tiiä, mut ainaki kaikki Annelin lapset on vaarassa periä häneltä paskan luonteen. Ottaisin Seppo Taalasmaan näköisen lapsen pikku-Annelin sijaan ihan koska vaan
-
Purmuttava Puustinen: Threads on aikuisten kiusaamispaikka. Jos kirjoittaa jotain julkisesti on aina joku SeppoTeponLeppo vinkumassa ja kiusaamassa. Esim. kun kirjoittelin asioita mitä luullaan yleisesti suuremmiksi kuten vapauden patsas ja seepra oli joku jo vinkumassa että olen säälittävä pa5ka kun kopioin [...]
Mitä mahtaakaan ohituskielto tarkoittaa, se on kyllä mysteeri. Ja pyöräilijöille vinkiksi: polkeminen vähän lähempänä kaistan keskiosaa (ei siis keskellä kaistaa, mutta ei aivan reunassa) on ainakin omalla kohdalla vähentänyt merkittävästi läheltä-pititilanteita. Se pakottaa ohittavan auton viereiselle kaistalle, jolloin auto helpommin jättää isomman välin pyörään. Ja estää (yleensä) tämänkaltaisia sankareita ohittamassa silloin, kun kukaan täysjärkinen ei yrittäisikään ohittamista. -
Mä ehkä jotenkin ymmärsin jotain Annelin ajatusten alkukulusta, mutta sitten lähdettiin outoon laukkaan, kun hänen piti puolustella teoriaansa. Todennäköisesti Anneli on kahvipöytäkeskustelussa taukohuoneessa kuullut vähän "hurjempaa" huumoria nuoremmilta naisilta, joista joku on ollut raskaana, että "meidän geeneillä tästä tulee niin ruma lapsi, että itsetunto tuhoutuu ja on jo kakskymppisenä terapiassa." Anneli ei naura muiden mukana, vaan miettii itsekseen, että jos tietää, että tulee ruma lapsi, niin pitääkö sitä a) nauraa etukäteen ja b) kannattaako tehdä ylipäätään. Mutta sitten lähdettiin eugeniikkaan ja kaikki kaljut uuniin. 😳
-
Laura: Tuun tänne nyt heiluttelemaan syöpäkorttiani (valitettavasti tauti levisi ja on nyt käytännössä parantumaton 💔😢) Jotenkin tänään erityisesti risoo tuollaiset pinnalliset Annelit. Joo hiusten lähtö on kurjaa, mutta vittu mitä mä antaisin että saisin käydä vaan sen läpi ilman tätä kaikkea [...]
Tää on ikävä kuulla, vaikka tiedänkin sut vaan Feissarimokien kommenttiosiosta. Toivon sulle kuitenkin kaikkea hyvää tulevaan ❤️🩹 -
Radioton krokotiili: 12 vuotta kouluruokaa syöneenä (peruskoulu ja lukio, yliopiston pöperöt olivatkin jo parempia) voin sanoa, ettei mössö lihalla ole yhtään sen paremman makuista.
Mössö on mössöä. Mä tykkäsin aina kouluruoasta paitsi keitetyistä perunoista, jotka olivat vähän kumisen oloisia. -
Ronski roska: Lähes kaikkien ihmisten itsetunto-ongelmat ratkeaisivat sillä, että kaikki Annelit poistuisivat maan päältä. Kiusaajataustaiset voisivat jättää lapset tekemättä ja jättää näin siirtämättä sairasta ajatusmaailmaansa eteenpäin.
Että sellaiset eugeniikat sitten sieltä. Ainahan joku on jonkun mielestä kiusaaja, kuten sinä, kun kutsut toisten ajatusmaailmaa eli heidän mielipiteitään "sairaiksi". Ei pelkkä typeryys vielä kenestäkään sairasta tee. -
Tuosta kyselystä joka mokaan liittyy, puuttuu vastausvaihtoehto "mitä vittua nyt taas". On aika hankala sanoa, mikä on syy jättää lapset saamatta, paitsi tietysti "en halua" -varmaan jos vanhemmilla on sen tason geenivirhe yhdistettynä, ettei mitään selviytymismahdollisuuksia jälkikasvulla ole. Itsekin alkoholistisuvun vesana, tiedän jättää viinan rauhaan, kun geneettinen alttius on olemassa, että lähtee lapasesta. Onko se sitten, että afterworkit jää väliin, syy, ettei minua pitäisi olla ollenkaan? Ystävälläni on sentasoinen epilepsia, että ajatteli olevan paras jättää lapset väliin, mutta lääkitys kehittyi niin, ettei epilepsiasta ole mitään haittaa enää, joten sai sitten lapsia kuitenkin. Toki jos oli-se-mitä-tahansa on hoitamatta niin, ettei pysty lapsesta huolehtimaan, se on jo syy. Mutta sitten pitäisi hoitaa, eikä ryhtyä rodunjalostukseen?
-
Napael: Jos koulussa annettais lasten päättää, niin yli puolet niistä liharuuistakin lentäisi roskiin, mutta veikkaan ghostin kaltaisen ihmisen syyttävän siitäkin jotain muuta kuin nirsoa lastaan, kuten vaikkapa maahanmuuttajia. "Liikaa kanaviillokkia, lapsi tarvitsee pekonia"!
Niin. Monet koulujen suosituimmista ruuista ovat kasvisruokia. Esimerkiksi pinaattiletut. -
Syyntakeeton mustikkamehukeitto: Tsemppiä! Toivottavasti saat hoidoista kuitenkin apua niin että saat elää kroonisen syövän kanssa vielä pitkään (ja heilutella täälläkin syöpäkorttia ihan luvan kanssa)! 🩷
Kiitos 😢❤️ heti tuli tuon oman kommentin postaamisen jälkeen fiilis että olikohan nyt ihan sopivaa täällä traumadumpata näin vakavaa asiaa! Mutta ihmiset on täällä kultaisia, kiitos kaikille tsempeistä ❤️ ei oikein voi muuta kuin mennä yksi päivä kerrallaan -
Ruskea hampurilainen: En tajua miksi kaljuuntuminen on muka niin paha asia. Hiukset on lähtökohtaisesti täysin neutraali asia ja se että joku edes ajattelee että sellaiset geenit omaava ihminen ei saisi lisääntyä on vain sairasta. Ihan kuin seppokaljun ihmisen elämä ei voisi mitenkään olla elämisen arvoista.
Hiukset eivät todellakaan ole neutraali asia, naisilla. Kokeilepa olla kalju tai siilitukkainen nainen, sinisestä tukastakin täällä jaksetaan jauhaa. Erittäin tunteita herättävää. -
Itseasiassa: Se menisi äitilinjassa ja geeni jostain syystä haluaa siirtyä näkyvänä vain naisilta pojille, joten jos isä on kalju, niin pojasta tulee vähemmän todennäköisesti kalju. Geenitutkimus nyt on varmasti nMennut eteenpäin sen jälkeen, kun olen lukenut asiasta joskus 20-25 vuotta sitten, eikä asia ole näin yksiselitteinen.
Kissanvillat periydy naisilta pojille. Isällä ja sedilläni on pieni pälvikalju, enoilla taas on tuuheat hiukset. Veljilläni on isän päälaki-pälvikalju. -
Kävelevä varis🐦: Kissanvillat periydy naisilta pojille. Isällä ja sedilläni on pieni pälvikalju, enoilla taas on tuuheat hiukset. Veljilläni on isän päälaki-pälvikalju.
Kyllä se tulee äidiltä, edelleen tässäkin ketjussa selitetysti X-kromosomim kautta. Voi hypätä myös yli. Veljilläsi ja isälläsi on jokin muu geeni kuin tämä tavallista kaljuuntumista aiheuttava geeni. -
Lihaisa avokado: Hiukset eivät todellakaan ole neutraali asia, naisilla. Kokeilepa olla kalju tai siilitukkainen nainen, sinisestä tukastakin täällä jaksetaan jauhaa. Erittäin tunteita herättävää.
Ei juuri mikään oikeasti herätä niin paljon tunteita kuin mitä netissä sanotaan. Rivi räkänauruhymiöitä laitetaan julkaisuun joka elävässä elämässä vähän hymyilytti. huonosta vitsistä tulee "oksennusta suuhun" (no ei tule). Ja ihan mikä tahansa asia mistä joku ei tykkää on sen kuuluisan someraivon paikka vaikka oikea reaktio oli tasoa alapeukku. -
-
Kulttuuria rakastava kobra: Ei juuri mikään oikeasti herätä niin paljon tunteita kuin mitä netissä sanotaan. Rivi räkänauruhymiöitä laitetaan julkaisuun joka elävässä elämässä vähän hymyilytti. huonosta vitsistä tulee "oksennusta suuhun" (no ei tule). Ja ihan mikä tahansa asia mistä joku ei tykkää on sen kuuluisan someraivon paikka vaikka oikea reaktio oli tasoa alapeukku.
Kyllä naiset saa kadulla kuulla tukkatyylistään. -
Lihaisa avokado: Kyllä naiset saa kadulla kuulla tukkatyylistään.
Keneltä? Ikinä kuullut kenenkään päin naamaa kommentoivan mitään. Nykyään miehetkään ei vihellä naisten perään, ne sukupolvet taitaa olla menneitä. -
Kulttuuria rakastava kobra: Ei juuri mikään oikeasti herätä niin paljon tunteita kuin mitä netissä sanotaan. Rivi räkänauruhymiöitä laitetaan julkaisuun joka elävässä elämässä vähän hymyilytti. huonosta vitsistä tulee "oksennusta suuhun" (no ei tule). Ja ihan mikä tahansa asia mistä joku ei tykkää on sen kuuluisan someraivon paikka vaikka oikea reaktio oli tasoa alapeukku.
Kun ei näe toista f2f pitää ylikorostaa tunteita. Sama kuin näyttelijät lavalla ylikorostaa ilmeitä ja repliikkejään jotta kauempaakin näkee ja kuulee. Ei ketään kiinnosta "haalea vesi", pitää olla tulta ja jäätä. Mielipide ja tunne johonkin suuntaan eikä aidalla istumista, keskellä, tunteettomasti "ihan sama". -
Järkipuoli kuguaari: Keneltä? Ikinä kuullut kenenkään päin naamaa kommentoivan mitään. Nykyään miehetkään ei vihellä naisten perään, ne sukupolvet taitaa olla menneitä.
Muilta ihmisiltä, usein miehiltä. Et sä varmaan kaikkia muitakaan ilmiöitä ole todistanut omin silmin ja korvin, en minäkään.Omaa erikoista ex-tukkaa aikanaan tultiin koskettamaan ilman lupaa. -
Lihaisa avokado: Muilta ihmisiltä, usein miehiltä. Et sä varmaan kaikkia muitakaan ilmiöitä ole todistanut omin silmin ja korvin, en minäkään. Omaa erikoista ex-tukkaa aikanaan tultiin koskettamaan ilman lupaa.
Mitä helvettiä? Koskemaan? Satunnaiset ihmiset kadulla? Itse en koske edes kavereitten tukkaan, edes läpällä, ilman lupaa. Ja on ollut irokeesistä ja rastoista lähtien. Kummaa porukkaa me ihmiset. Joku roti ja raja 🤷🏻♀️ -
Jos suvussa kaljuunnutaan nuorena ja suku on jatkunut, suku itsessään on todiste siitä, ettei kalju ole ainakaan ylitsepääsemättömän ruma. Näiden kaljupäiden kanssahan on toistuvasti haluttu lisääntyä.
-
Meluton pussieläin: Mitä helvettiä? Koskemaan? Satunnaiset ihmiset kadulla? Itse en koske edes kavereitten tukkaan, edes läpällä, ilman lupaa. Ja on ollut irokeesistä ja rastoista lähtien. Kummaa porukkaa me ihmiset. Joku roti ja raja 🤷🏻♀️
Khyl.Itseasiassa kaverilta, mies, on myös leikattu tukka julkisella paikalla. Hauskana läppänä. Oli ponnarilla selässä. Oli se kai sentään joku puolituttu edes, eikä täysin tuntematon, en muista enää. -
Kivulias matelija: Jos suvussa kaljuunnutaan nuorena ja suku on jatkunut, suku itsessään on todiste siitä, ettei kalju ole ainakaan ylitsepääsemättömän ruma. Näiden kaljupäiden kanssahan on toistuvasti haluttu lisääntyä.
Kuten yllä mainittu, jotkut jopa pitää kaljua ja ehkä myös samaan aikaan parrakasta tosi vetävänä. Vain olemalla mulkku persoona kaljut missaa tilaisuutensa. -
Iljettävä papukaija: Sitä paitsi ei se kaljuuntuminen ole varmaa vaikka lapsen isä olisikin kaljuuntunut nuorena. Voi ne tukkageenit tulla äidinkin suvun puolelta, mistäs sitä tietää millaisia pörröpäitä pappoja sieltä löytyy.
Mun käsittääkseni ne nimenomaan tulee äidin puolelta. Näin ainakin olen kuullut. -
Hunnuton aprikoosi: No mä itse en oo mikään ilo silmälle mutta lapset on kyllä oikeastikin kauniita mitä on tullut tehtyä, eikä oo pelkästään vanhemman silmässä. Mutta Annelin geenit ei tarvis periytyä.
Mutta sinäkin olet ilo jonkun silmälle, vaikkei se oma silmäsi olisikaan. Ja jos ei muuten, niin ainakin olet ilo Luojan silmälle. Kukaan ei ole ruma. Ei ole olemassa rumaa ihmisistä. On vaan erinäköisiä taideteoksia, joista jokainen on kaunis tai komea jonkun silmään ja toisen silmään ei niinkään. -
Jimbo: Seppokalju on kaiken lisäksi täysin omavalintainen asia. Sellainen minullakin olisi, ellen olisi jo 15 vuotta höylännyt itseäni kaljuksi useamman kerran viikossa. Olen vain itse päättänyt että olen mieluummin täyskalju, ihan kuten seppokaljun omaava on päättänyt pitää seppokaljun. Kummassakaan ei ole mitään pahaa.
Nimenomaan. En ymmärrä mikä siinä on niin kauheeta monille, jos mies on kalju. Ei kaikesta tarvitse itse tykätä, mutta ei tarvitse rumaksi haukkua. Oma miesmaku on joko pitkät hiukset tai ei hiuksia ollenkaan. Jos menisin samalla logiikalla kuin mokan tyyppi, niin rankkaisin siis suurimman osan maailman miehistä lisääntymiskelvottomiksi rumiluksiksi, koska yleisin miesten hiusmalli taitaa olla jonkinasteinen lyhyt leikkaus. Eihän se nyt noin mene.Lihaisa avokado: Hiukset eivät todellakaan ole neutraali asia, naisilla. Kokeilepa olla kalju tai siilitukkainen nainen, sinisestä tukastakin täällä jaksetaan jauhaa. Erittäin tunteita herättävää.
Minä oon naisena ajellut useamman kerran elämässäni itselleni kaljun tai siilin ja olen ollut tosi yllättynyt saamistani positiivisista kommenteista live-elämässä. Vahvistaa ainakin sitä teoriaa, että netissä meuhkaavat ihmiset eivät samaan tahtiin mölise kaduilla tuntemattomille kuin mitä mölisevät netissä. Täällä sitä saakin sitten kuunnella sen edestä. -
Jos minä tietäisin, että oma kuvitteellinen lapseni voisi periä edes esim. 1% varmuudella sairauden tai jonkun inhottavan elämää haittaavan ongelman - en hankkisi lapsia, lapsen tähden. Eihän lapsi ole pyytänyt syntyä, vaan se on täysin vanhempien mielihalun seurausta. Miksi tekisin sellaista omalle lapselle, kun voin itse siihen omalla valinnallani täysin vaikuttaa? Tämä on tosin epärelevantti kysymys omalla kohdallani, koska olen vapaaehtoisesti lapseton, ja tiennyt tämän asian jo pikkulapsesta asti, että lapsia en hanki, koska ei vaan kiinnosta. Terveysongelmia ei ole omalla kohdallani. Maailmassa on niin paljon muutakin kivaa tekemistä, että en halua luopua vapaudestani. Jokainen tekee sitten omat valinnat lisääntymisasioissa, omalla arvomaailmalla.
-
Kyllä mä olen ajatellut että en välttämättä aio lisääntyä osittain sen vuoksi että suvussa mielenterveysongelmia ja alkoholismia. Toki ei nyt ole viime aikoina tarjoutunut liiaksi edes mahdollisuuksiakaan että eipä sen puoleen. Niin ja pahimpana tietenkin vielä että isoisä oli kalju. Kyllä sitä yhden hullun juoppolapsen voisi vielä vääntää mutta mitäs sitten tehdään jos reppana vielä kaljuuntuukin. Ihan sairasta.

Kommentti