Yliluonnolliset ilmiöt, osa 26
Kuulostaa hullulta, mutta näin kynnet saa kasvamaan.
Seuraava
Totuus miesystävästäni paljastui lentokentällä. Edellinen
Kiitos asiakkaille menneistä vuosista!
Totuus miesystävästäni paljastui lentokentällä. Edellinen
Kiitos asiakkaille menneistä vuosista!
60 kommenttia
-
Ei ihme että Maria Nordin tienaa jutuillaan rahaa, kaikenlaista hyväuskosta hörhöä sitä vapaalla on.
-
Oon nimennyt yhden pehmoleluistani Annabelleksi kun se on aina eri paikassa mihin olen sen jättänyt. Voitin sen aikanaan narunvedosta kiertävästä tivolista ja toivon että meistä tehdään joskus elokuva jos kuolen epämääräisissä olosuhteissa. Ja ei, en ole kysynyt mieheltä tai lapsilta. Heitä ei ole, enää 🥹
-
-
Äiti selitti kuinka keittiön lappu vilkkuu välillä itsekseen ja epäili sen johtuvan jostain henkimaailman jutuista. Kerroin hänelle, että on pidän todennäköisempänä, että se ledi on vaan menossa rikki. Vaihdoin ehjän polttimon eikä sitä henkeä ole enää näkynyt.
-
Ja siis oikeesti tämmöset ihmiset saa liikkua vapaasti ja vieläpä äänestää? huhhuh...
-
Niillä on siellä sairaalassa sellanen kenneli, johon sielut viedään odottamaan paluuta omistajan tykö.
-
-
Meilläkin kummittelee, en uskoisi jos en omin silmin olisi "nähnyt". Erikoisin tapaus oli kun lämmitin kerran saunaa, laitoin pesään jossa oli jo hiillos lankun pätkän. Käännyin ottamaan seuraavaa puukopasta, ja kuului, no, se ääni minkä voi kuvitella kun n.30cm kakkosnelosen pätkä putoaa betonilattialle. Puu ei ollut palanut, ei edes mustunut, ja pesä oli taas tyhjä. Tosi juttu. En itsekään tosin uskoisi jos joku kertoisi.
-
Nyt alkoi kiinnostaa, kuinka usein pappeja kysellään häätämään pahoja henkiä ihmisten kodeista. Tulevatkohan ihan kotikäynneille vai voiko siunauksen tehdä etänä?
-
Kuumennettu hyttynen: Oon nimennyt yhden pehmoleluistani Annabelleksi kun se on aina eri paikassa mihin olen sen jättänyt. Voitin sen aikanaan narunvedosta kiertävästä tivolista ja toivon että meistä tehdään joskus elokuva jos kuolen epämääräisissä olosuhteissa. Ja ei, en ole kysynyt mieheltä tai lapsilta. Heitä ei ole, enää 🥹
Oliko silloin, kun Anna-Bella taloon siunaantui? -
Asunnossa saattaa olla hiiri tai rotta, joka pitää ääntä kylppärissä. Kannattaa etsiä löytyisikö papanoita kaappien pohjalta.
-
-
Silmuton apina: Jeesus teki mitä??!!
Pahat henget pyysivät Jeesukselta: »Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.» Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki. 😶 -
Jaana on asunut samassa läävässä 15 vuotta ja nyt siellä on yhtäkkiä hänen tietämättään kuollut joku? Vai lepäilikö sielu niin kauan ja tuli nyt vasta sinne kaatelemaan vessaan lastoja? Ja ei oikein avaudu miten kissat ei olisi niitä kuulleet, jos kerran ihminenkin kuuli. Niillä tuppaa aika paljon tarkempi kuulo olemaan kuin ihmisellä. Toisaalta, ehkä meilläkin on kuollut joku, kun meidänkin kissa jokaisesta erikoisemmasta kolahduksesta alkaa kuljeskella jonkin aikaa matalana ja säikkynä.
-
Kapeahko taistelija: Äiti selitti kuinka keittiön lappu vilkkuu välillä itsekseen ja epäili sen johtuvan jostain henkimaailman jutuista. Kerroin hänelle, että on pidän todennäköisempänä, että se ledi on vaan menossa rikki. Vaihdoin ehjän polttimon eikä sitä henkeä ole enää näkynyt.
Höhlä, se henki oli siinä polttimossa. -
Näyttääpä noi Tiinan kynnet omituisilta. Ajattelin aluksi, että se ois toi muoto, kun näyttävät tosi littanilta ja leveiltä, mutta sitten tajusin, että niistähän puuttuu se lunula eli ”puolikuu” sieltä kynnen juuresta. Googlasin, että voi johtua vitamiinipuutoksista tai joistain sairauksista ainakin.
-
Rapattu ahma: Näyttääpä noi Tiinan kynnet omituisilta. Ajattelin aluksi, että se ois toi muoto, kun näyttävät tosi littanilta ja leveiltä, mutta sitten tajusin, että niistähän puuttuu se lunula eli ”puolikuu” sieltä kynnen juuresta. Googlasin, että voi johtua vitamiinipuutoksista tai joistain sairauksista ainakin.
Tiina ei vaan ole tökkinyt kynsinauhoja kohtuuttoman syvälle. Kaikilla ne on, johtuu kynnen rakenteesta näkyykö vai onko kynsinauhan takana piilossa.Jos vaikka ei diagnosoitaisi tuntemattomien ihmisten kuvia netistä? -
Tornipöllö: Nyt alkoi kiinnostaa, kuinka usein pappeja kysellään häätämään pahoja henkiä ihmisten kodeista. Tulevatkohan ihan kotikäynneille vai voiko siunauksen tehdä etänä?
Meillä seurakunnan sivuilla sanottiin kodinsiunauksen tapahtuvan etänä. Yleensä tehdään kun on muutettu uuteen kotiin. -
Silmuton apina: Jeesus teki mitä??!!
Varmaan kertoi vastaavan tarinan kun Disney jyrkänteeltä laumana juoksevista sopuleista. Sopuleita eivät siis oikeasti tee joukkoitsemurha vaan luonto-ohjelman tekijät olivat halunneet tehdä jotain vähän raflaavampaa ja aiheuttaneet tämän. -
Vauhko leppäkerttu: Jaana on asunut samassa läävässä 15 vuotta ja nyt siellä on yhtäkkiä hänen tietämättään kuollut joku? Vai lepäilikö sielu niin kauan ja tuli nyt vasta sinne kaatelemaan vessaan lastoja? Ja ei oikein avaudu miten kissat ei olisi niitä kuulleet, jos kerran ihminenkin kuuli. Niillä tuppaa aika [...]
"Sohvalla on kyllä maannut kylään tullut naapuri jo pari viikkoa. Voisi jo lähteä , kun on vähän pahalta on alkanut haista." -
-
Ravitseva myyrä: Höhlä, se henki oli siinä polttimossa.
Polttimo kuoli ja palasi kummittelemaan? 🤭👻 -
Kantava tyyny: Pahat henget pyysivät Jeesukselta: »Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.» Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki. 😶
No aika kämäsiä pahoja henkiä, jos tarvivat Jesseltä luvan sikojen riivaamiseen.Ja voi possu parat, täysin viattomia olivat 😞🐖 -
Tornipöllö: Nyt alkoi kiinnostaa, kuinka usein pappeja kysellään häätämään pahoja henkiä ihmisten kodeista. Tulevatkohan ihan kotikäynneille vai voiko siunauksen tehdä etänä?
En tiedä pahojen henkien häätämisestä, mutta kodin siunaamiseen on ihan kaavakin. Vähän samanlainen "riitti" kuin vaikkapa kotikaste. Kaava löytyi virsikirjoista ainakin silloin, kun olin vielä uskovainen kymmenisen vuotta sitten. -
Tornipöllö: Nyt alkoi kiinnostaa, kuinka usein pappeja kysellään häätämään pahoja henkiä ihmisten kodeista. Tulevatkohan ihan kotikäynneille vai voiko siunauksen tehdä etänä?
En tiedä sen yleisyydestä luterilaisuudessa, mutta katolisella kirkolla on ihan valtuutetut manaajat. Suomessa vain yksi, kaiketi katolisien pienen määrän vuoksi. -
Tornipöllö: Nyt alkoi kiinnostaa, kuinka usein pappeja kysellään häätämään pahoja henkiä ihmisten kodeista. Tulevatkohan ihan kotikäynneille vai voiko siunauksen tehdä etänä?
Alkoi myös kiinnostaa, mutta ei huvita moista googletella kun saattaa mainokset ym muuttua hieman hämmentäviksi... -
Huomaako itse jos sielu vaihtuu esim. onnettomuuden seurauksena? Olisi kyllä aika inhaa huomata olevansa ihan joku muu.
-
Kuukalenterin mukaan kynsien- ja hiustenleikkuu mennee niin yli hilsee. Mistä kynsi/hius tietää koska sitä leikataan ja päättää kasvaa/olla kasvamatta?
-
Peruuttamaton riikinkukko: En tiedä sen yleisyydestä luterilaisuudessa, mutta katolisella kirkolla on ihan valtuutetut manaajat. Suomessa vain yksi, kaiketi katolisien pienen määrän vuoksi.
Niitä on työkkärin jonossa varmaan paljon, koska 99% demoneista on hoideltu. "Virallinen manaaja" olisi kyllä kova vastaus, kun joku kysyisi ammattia. -
Kantava tyyny: Pahat henget pyysivät Jeesukselta: »Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.» Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki. 😶
Ja näin Jeesus aiheutti nälänhädän kylään 😔 Sitäpä Nikean kirkolliskokous ei halua sinun tietävän! -
-
Kantava tyyny: Pahat henget pyysivät Jeesukselta: »Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.» Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki. 😶
Tähän perustuu myös vanhojen kauhuelokuvien tai -tarinoiden jutut siitä,että demonit näyttää sioilta tai siat on pahoja henkiä. Tuntuu nykyään lähinnä huvittavalta -
Tornipöllö: Nyt alkoi kiinnostaa, kuinka usein pappeja kysellään häätämään pahoja henkiä ihmisten kodeista. Tulevatkohan ihan kotikäynneille vai voiko siunauksen tehdä etänä?
Joku ainakin myi netissä etänä henkiparannnusta eläimille. -
Itämainen kolibri: Ja siis oikeesti tämmöset ihmiset saa liikkua vapaasti ja vieläpä äänestää? huhhuh...
Sensijaan rokotuksiin he eivät usko. Kaikki paska niellään hartaasti mutta tiede pelottaa. -
Olin varma että ekan julkaisun kommentit oli tarkoitettu vitseiksi kunnes huomasin ryhmän nimen..
-
Itämainen kolibri: Ja siis oikeesti tämmöset ihmiset saa liikkua vapaasti ja vieläpä äänestää? huhhuh...
Mitä vaihtoehtoa ehdotat? -
Kantava tyyny: Pahat henget pyysivät Jeesukselta: »Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.» Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki. 😶
Olis mieluummin heittänyt sen yhden ukon järveen kuin 2000 sikaa! Siellähän on koko kylä kuollut nälkään tuon jälkeen. -
Per Cladenius: Ei ihme että Maria Nordin tienaa jutuillaan rahaa, kaikenlaista hyväuskosta hörhöä sitä vapaalla on.
Uskonnot on jo edellä. Uskonnot ne vasta hyväuskoista hörhöä höynäättääkin. Toisissa uskonnoissa katkeaa kaula. Liekö maailman vanhin bisnes? -
Huhhuh mitä porukkaa tuo selvänäkö ja intuitio ryhmässä. Jumankauta, että porukka on sekaisin! Tolläsia avohoitopotilaita tuntuu riittävän turhan paljon nykyään.
-
Markus selvästi tietää jotain, mitä me muut emme. Kuinkakohan iso onnettomuus vaaditaan sielun vaihtoon - ja minne vanha sielu joutuu? Entä mitä on tapahtunut niille 99% demoneista? Onko se 1 % ne jotka kaappaa onnettomuuteen joutuneiden kehoja omaan käyttöön? Kovin hämmentävää.
-
Onko kukaan muu koskaan kelannut minkälaisia kynsiä ihmisillä on? Muodoltaan kynnet on joko neliöitä tai pyöreitä. Ja näitä voi olla minkälainen kokoelma tahansa. Kuvassa kaikki näkyvät kynnet on pyöreitä. Peukaloa ei näy kunnolla mutta oletan sen olevan myös pyöreä, kun en ole koskaan nähnyt kuin yhdet neliöt peukalon kynnet. Itsellä peukalot ja etuormet on pyöreitä mutta muut neliöitä. Olen ollut huomaavinani että jos ihmisellä on neliöitä kynsiä, etenkin keskisormi ja nimetön on sitä. Lisäksi jos peukalo on neliö, kaikki sormet on. En ole ikinä nähnyt neliötä peukalon tai etusormen kynttä niin että muut olisivat pyöreitä. Poikkeuksena pikkuillin kynsi joka voi olla pyöreä vaikka suurin osa muista olisi neliöitä. Tämä on eka kerta kun yritän kirjallisesti jäsentää tätä asiaa, joten voi olla vähän sekava... Voi kysyä jos et ymmärrä ja olis kiva löytää muitakin jotka ajattelee elämän tärkeimpiä kysymyksiä. ;D
-
Itämainen kolibri: Ja siis oikeesti tämmöset ihmiset saa liikkua vapaasti ja vieläpä äänestää? huhhuh...
Ihan harmittomaltahan tuo vaikuttaa, mikseivät saisi liikkua vapaasti? -
Kilokalori: Tiina ei vaan ole tökkinyt kynsinauhoja kohtuuttoman syvälle. Kaikilla ne on, johtuu kynnen rakenteesta näkyykö vai onko kynsinauhan takana piilossa. Jos vaikka ei diagnosoitaisi tuntemattomien ihmisten kuvia netistä?
Aika karussa kunnossa kynsinauhat, ei noita hirveästi saa työnnettyä.Keskarissa näkyy tuo puolikuu. -
Mauton ahven: Olis mieluummin heittänyt sen yhden ukon järveen kuin 2000 sikaa! Siellähän on koko kylä kuollut nälkään tuon jälkeen.
Nyt on kyläläisille enemmän ruokaa kun ei tartte sioille syöttää -
Varsinkin ruotsinlaivalla käy kuten Hannalle. Aamulla löytää 50€ vierestä ja pyllyä pakottaa. Ja kyseessä ei ollut meditointi yömyöhään.
-
Täsmällinen kirjohylje: Myymällä "lompsaa" saa täytettä lompsaan 😂
Arkkienkeli: Varsinkin ruotsinlaivalla käy kuten Hannalle. Aamulla löytää 50€ vierestä ja pyllyä pakottaa. Ja kyseessä ei ollut meditointi yömyöhään.
Siis mikä seksististen raiskausvitsien uusi aalto tännekin on rantautunut? Ja jotkut vielä tykkäilee näistä? -
Ruostunut minkki: Siis mikä seksististen raiskausvitsien uusi aalto tännekin on rantautunut? Ja jotkut vielä tykkäilee näistä?
Jos myy omasta suostumuksesta palveluja, niin siinähän ei ole mitään väärää? Oli sitten fyysistä tai OF. Eikä ole sukupuolisidottua, OF:llä se irtisanottu miesopettajakin nyt elää. -
Itämainen kolibri: Ja siis oikeesti tämmöset ihmiset saa liikkua vapaasti ja vieläpä äänestää? huhhuh...
Voi jeesus kun nää on typeriä ja väsyneitä kommentteja. Suljetaan kaikki hassut ja outoja puhuvat ihmiset pakkopaidoissa häkkeihin ja poistetaan niiltä äänioikeus niin yhteiskunta tervehtyy. -
Toj Karin: Onko kukaan muu koskaan kelannut minkälaisia kynsiä ihmisillä on? Muodoltaan kynnet on joko neliöitä tai pyöreitä. Ja näitä voi olla minkälainen kokoelma tahansa. Kuvassa kaikki näkyvät kynnet on pyöreitä. Peukaloa ei näy kunnolla mutta oletan sen olevan myös pyöreä, kun en ole koskaan nähnyt kuin yhdet neliöt [...]
En ymmärtänyt.Voitko selittää käyttämäsi käsitteet: pyöreät kynnet ja neliöt kynnet.Lisäksi mietin, miksi ajattelet että jos peukalot ovat neliöt, kaikki ovat? Kerroit nähneesi vain yhdet neliöt peukalot joten otanta ei ole kovin hyvä, eihän? -
-
Liiska pähkinä: En ymmärtänyt.Voitko selittää käyttämäsi käsitteet: pyöreät kynnet ja neliöt kynnet. Lisäksi mietin, miksi ajattelet että jos peukalot ovat neliöt, kaikki ovat? Kerroit nähneesi vain yhdet neliöt peukalot joten otanta ei ole kovin hyvä, eihän?
Jos kynnet leikkaa mukaillen tuota rajaa jossa väri myyttyy valkoiseksi, neliöissä kynsissä kulmiin jää terävät kulmat ja koko kynnen muoto on enemmän U-kirjaimen muotoinen. Pyöreät kynnet taas kaareutuu pehmeästt sormea kohti niin että kulmaa ei jää, ja koko kynsi on enemmän O-kirjaimen muotoinen. Kaikista niistä lukemattomista peukaloista olen nähnyt vain yhdet neliöt peukalon kynnet. Otanta on siis huomattavasti suurempi kuin tuo yksi kynsi. En osaa sanoa onko otanta tilastollisesti merkittävä, mutta sillä ei ole hirveästi väliä kun en ole tekemässä aiheesta mitään tieteellistä tutkimusta tai esitä siitä yleistettäviä faktaväitteitä. Puhun vain omista epätieteellisistä havainnoistani. -
Peruuttamaton riikinkukko: En tiedä sen yleisyydestä luterilaisuudessa, mutta katolisella kirkolla on ihan valtuutetut manaajat. Suomessa vain yksi, kaiketi katolisien pienen määrän vuoksi.
Hitto siinäpä olisi titteli ja duuni tavoiteltavaksi. Mitkähän on pääsyvaatimukset ja minkälaisen koulutuksen tarvii? Vatikaaniin manaajakurssille? Eihän ole selibaattivaatimusta? Ja aika varmasti vain miehille? -
Erilainen opas: Jos myy omasta suostumuksesta palveluja, niin siinähän ei ole mitään väärää? Oli sitten fyysistä tai OF. Eikä ole sukupuolisidottua, OF:llä se irtisanottu miesopettajakin nyt elää.
Ja sillä se vasta elääkin, nyt pystyi tulemaan omalla nimellä ja naamallaan julkisuuteen kun ei tarvitse yrittää peitellä sivutyötään. Työtä se on seksityökin vaikka kovasti tykkäätte miinustaa. -
Uponnut varis: Voi jeesus kun nää on typeriä ja väsyneitä kommentteja. Suljetaan kaikki hassut ja outoja puhuvat ihmiset pakkopaidoissa häkkeihin ja poistetaan niiltä äänioikeus niin yhteiskunta tervehtyy.
Juuri näin, rakas Varis. Olen jo kauan ollut kypsä näihin "Nämäkin saavat äänestää!" & "Tällaiset saavat hankkia lapsia!!"Joku perhanan kontrollifriikki siellä kiehuu. Menis vaikka järveen - eikä miettis koko ajan, miten saa kanssaihmisiltä äänioikeuden ja lisääntymiskyvyn pois. -
Sielu vaihtuu uuteen aina nukkuessa, mutta sitä ei yleensä huomaa, koska muistot tallentuvat kehoon, josta uusi sielu lataa ne itseensä. Pitkä valvominen aiheuttaa ongelmia sen takia, että sielu nuutuu nopeasti, ja kesken unen herättäminen saattaa keskeyttää uuden sielun kehoon asettumisen, jolloin ihminen tuntuu tajuavan asioita kovin hitaasti. Kooma johtuu siitä, että keholle on tapahtunut jotakin ikävää ja on vaikea löytää sielua, joka suostuisi siihen asettumaan. Joskus byrokraattisen virheen takia samaan kehoon päätyy samaan aikaan kaksi sielua, mikä saattaa johtaa pahoihin ristiriitoihin. Käytetyt sielut toimitetaan sielunkierrätyslaitokseen, jossa ne tainnutetaan kivuttomasti ennen niiden sulattamista uusiomateriaaliksi - ainakin EU:ssa, jossa sielunkäsittelydirektiivi on tällaista edellyttänyt jo vuosituhannen vaihteesta alkaen. Tuoreen sielumateriaalin salakauppa on myös onnistuttu kitkemään 99%-prosenttisesti pois, mikä on saanut sitä harjoittavat demonit siirtymään sikoihin. Siksi on tärkeää kypsentää sianliha huolellisesti ennen syömistä.
-
Tahaton aprikoosi: Hitto siinäpä olisi titteli ja duuni tavoiteltavaksi. Mitkähän on pääsyvaatimukset ja minkälaisen koulutuksen tarvii? Vatikaaniin manaajakurssille? Eihän ole selibaattivaatimusta? Ja aika varmasti vain miehille?
Joo vain miehille, kyllä nyt manaamiseen kulli tarvitaan 🤣 -
Miksi sanoo, että seuraa kuun kiertoa, kun ajoittaa kynsien leikkuun auringon mukaan? Ja kesäisin kellon mukaan.
-
Nuutunut pehmelö: Kuukalenterin mukaan kynsien- ja hiustenleikkuu mennee niin yli hilsee. Mistä kynsi/hius tietää koska sitä leikataan ja päättää kasvaa/olla kasvamatta?
Jos nyt haluaisi miettiä tällaista käytöstä tarkemmin, kuun kierto vaikuttaa nousu- ja laskuveteen ja ihmisestä on suurin osa vettä. Sinänsä kai sillä voisi olla vaikutusta myös näihin asioihin? En ole kyllä koskaan itse kokeillut. Toki auringonlasku ei asiaan sitten liity silti mitenkään kuten postaaja toi ilmi. Mene, tiedä.

Kommentti