Piristystä arkeen, osa 2
"On niitä hyviäkin ihmisiä vielä jäljellä."
Seuraava
"Ei kelpaa. Mun mies on ravintolakokki." Edellinen
"Nousee mieleen kuvia huumekartellista."
"Ei kelpaa. Mun mies on ravintolakokki." Edellinen
"Nousee mieleen kuvia huumekartellista."
74 kommenttia
-
Ilmeisesti ihmiskunnalla on vielä toivoa jäljellä. Välillä kun löytyy näitä arjen sankareita!
-
Lisää samanlaisia ihmisiä niin eiköhän tää maailma vielä muutu paremmaksi paikaksi
-
-
Välillä on kiva nähä tällä sivustolla tarinoita ihmisistä, joiden takia tällä planeetalla voisikin vielä asua. Uuh, ihmiset, jakakaa kommenteissa lisää hyvän mielen söpöystarinoita, jooko?! Haluan uskoa ihmiskuntaan! Minun tarinani muistuttaa jälkimmäistä. Olin lähdössä junamatkalle aikaisin aamusta. Niin aikaisin, ettei aseman lipunmyynti ollut vielä auennutkaan. Tarkoitukseni olikin ostaa lippu junamaatista. Kävi kuitenkin niin, että maatti oli rikki. Apua! Mulla oli vain visa electron, ei käteistä ja juna lähössä kymmenen minuutin päästä. Ottomaattia ei siltä asemalta löydy, vaan lähin olisi jo sen verta kaukana, ettei toivoakaan ehtimisestä. Heittäydyin inasen hulluksi ja hyppäsin nopeesti lähimpään vaunuun. Henkkarit esiin ja epätoivoisena yritin kysellä ihmisiltä, voisiko joku auttaa mua pahassa tilanteessani. Pyysin lainaa, jonka maksaisin takaisin reissuni jälkeen. Ymmärrettävästi, matkustajat vain puistelivat päätään. Enkä ihmettele, kyseessä oli n. 40 € suuruinen summa. Olin jo luovuttamaisillani, kun junaa kuulutettiin lähteväksi ja jäljellä oli enää yksi nainen. Nopeasti aloin selittämään tilannetta, mutta hän keskeytti ja sanoi, että voi maksaa. Junamaatti oli syönyt hältä rahat ja mennyt rikki tulostaessaan lippua, joten hän ymmärsi tilanteeni. Käteistä hänellä oli riittävästi meidän molempien tarpeeseen. Hän ei kaivannut yhteystietojani, nimeäni taikka mitään muutakaan - antoi vain tilinumeronsa ja toivotti hyvää matkaa. Jälkeenpäin ajateltuani sitä hetkeä, en käsitä, miten se nainen saattoi luottaa minuun niin. En tiedä, olisinko itse luottanut. Sitä voi miettiä... Suurkiitos pelastavalle enkelille, joka teki minun silloisen viikonloppureissuni mahdolliseksi! Toivottavasti sait tervehdykseni takaisinmaksun yhteydessä :)
-
Näitä lisää! Maailma näyttää välillä ainoastaan negatiivisen puolen itsestään, kaipaamme siis lisää tarinoita arjen sankareista ja pienistä teoista.
-
Mä jaksan aina ilahtua siitä, että joku vie mun puhelimen poliisiasemalle tai löytötavaroihin, kun olen hukannut sen johonkin. (Hehheh, joo.) Joku aika sitten kävi kans niin, että olin tiputtanut kotimatkalla opiskelijakorttini maahan. Löytäjä oli kuitenkin selvittänyt puhelinnumeroni ja soitti perään, että kaipaatkos korttias. Niin hyvä mieli tuli kyllä! :)
-
-
Olin lähössä kaverille parin sadan kilsan päähän junalla, sain kyydin asemalle ja oli siinä sitte kännykkä sylissä ku samalla tekstasin tilannepäivitystä. Ku nousin ylös ja nappasin laukut mukaan, en tajunnu ajatella ettei se kännykkä ookaan mun taskussa ja lähin tyytyväisenä matkaan. Vasta perillä illemmalla huomasin et kännykkä puuttui. Se oli pudonnu sinne asemalle lumihankeen. Sen oli joku ystävällinen sielu löytäny ja soittanu yhelle kaverille ja vanhemmat pääs sitte noutamaa sen kännykän. ^^ Kaveri hukkas kans Köpiksen lentokentällä lompakkonsa ja kaikki kortit yms mukana. Oltii onneks jo lähössä takas Suomeen viikon reissun jälkeen, mut oli se silti ikävä plot twist. Pari viikkoo myöhemmin tuli soitto et tuu hakee lompakkos poliisiasemalta. :D Sen oli siis siinä välissä kuitenki joku löytäny ku etittii kissojen ja koirien kans ja kyseltiin infosta yms.
-
Olen saanut puhelimeni kahdesti takaisin, kun olen tiputtanut sen kadulle. Kannattaa pitää isänsä numeroa puhelimessa nimellä "isä" ja soitella niin usein että se on viimeksi soitetuissa - tai että isä sattuu soittamaan juuri silloin kun löytäjällä on puhelimeni kädessään. Helpottaa huomattavasti takaisin saamista :) Toisella kerralla vieläpä puhelimeni lojui lumihangessa keväällä kuutisen viikkoa. Toimi ihan hyvin. Onneksi en pitänyt kännykässäni pin-koodia, vaan kun löytäjä oli ladannut puhelimen, sai hän sen vaivatta auki ja soitti isälleni :) Kerran kaupassa pudotin 50 euron setelin lattialle, jota en huomannut ollenkaan, mutta onneksi maailman rehellisin ihminen huomasi sen ja toi rahan minulle :) En tiedä olisinko itse välttämättä toiminut samoin. Näitä on kyllä sattunut, ja aina tulee niin hyvälle tuulelle, ettei tosikaan.
-
Harrastaako mikael lintubongausta? Isoja pulluja, pikku pulluja...
-
Olin menossa bussilla juna-asemalle, bussi oli myöhässä ja mulla oli kiire ehtiä junaan. Matkalla kuski kolaroi johonkin, ja tämän seurauksena autosta hajosi peili ja vilkku. Jouduttiin pysähtyyn seuraavalle pysäkille ootteleen uutta ehjää bussia. Kyselin siinä että meneeköhän kauan, kun juna lähtee kohta ja siihen pitäis ehtiä kun on lippukin valmiiksi ostettu. Kuski pyöritteli päätään ettei voi luvata, että ehdin. Kun uusi bussi tuotiin pysäkille, mulla oli enää muutama minuutti aikaa ehtiä junaan. Kolaroinut kuski selitti minun tilanteeni uutta bussia tuoneelle vanhemmalle kuskille, ja tämä vanhempi mies pyysi minut luokseen ja sanoi, että voi kuskata minut asemalle hajonneella autolla. Hyppäsin kyytiin, ja siinä sitä kurvattiin yksityiskyydillä juna-asemalle. Kuski ajoi ihan pihaan saakka ja toivotteli perään hyvää matkaa ja “toivottavasti ehdit”. Ja ehdinhän minä, kiitos tälle sankarille : )
-
Tulee mieleen tuosta alimmasta, kun sain viime kerralla tutussa paikassa parkkisakot: Olimme lähdössä reissuun autollani. Hain kaverit, ja pysähdyin erään kaverini lähelle. Olin 10 minuuttia poissa, ja sinä aikana oli tullut parkkisakot. Siinä touhussa unohtui vain se kiekko. En tiedä, vaaniko joku jossain oikein tilannetta päästä hyökkäykseen, vai oliko se vain sattumaa. Ärsyttävää saada parkkisakot, koska en voi sanoa yhtäkään ihmistä, joka TAHALLAAN jättäisi parkkikiekon pistämättä. Jos unohdat -> sinua rangaistaan. Autossa pitäisi olla joku parkkikiekkomuistitin, samalla tavalla joka piippaisi aina kun pysähtyy, kuten jos valot jää päälle...
-
-
Erään kerran olin töissä ravintolassa, ja aamulla töihin tullessani huomasin terassilla jotain. Joku oli jättänyt yöksi rahapussinsa tihkusateeseen. Päätin selvittää omistajan ja soittaa hänelle, jotta saa lompakkonsa saman tien takaisin. Numerotiedustelusta kysyin numeron ja soitin kaverille, joka ei edes ollut huomannut lompakkonsa puuttumista. Ihmetteli että mitä rahapussi teki terassilla. Kävi myöhemmin päivällä hakemassa ja kiitteli kovasti. Samaisessa ravintolassa kävi säännöllisesti vanhempi, hieman omituinen mies. Hänellä oli aina iso tukku rahaa povitaskussa ja hän kulki taksilla. Hän saattoi olla pidempäänkin ravintolassa, ja taksikuski oli hänen seuranaan. Kerran hän kävi tiskin kautta ja ehti jo lähteä ulos. Toinen asiakas huomasi, että häneltä oli jäänyt aikamoinen tukku rahaa tiskille. Toinen asiakas ilmaisi asian minulle, ja nappasin tukun mukaani ja juoksin pihalle. Toivoin, että mies ei olisi lähtenyt vielä. Onneksi hän oli juuri nousemassa taksiin. Ojensin rahatukun hänelle. Hän oli hieman hölmistynyt, otti rahat ja nousi taksiin. Seuraavan kerran käydessään kiitti kauniisti, kun olin viitsinyt viedä rahat hänelle.
-
Mikael, tahdon tutustua sinuun D: Voitaisiin ihastella variksia, naakkoja, puluja ja muita yhdessä.
-
Kerran olin käymässä kiireessä kaupassa, autolle tullessa avaimet tippuivat ja liukuivat auton alle.. Lompakko takakontin päälle, tongin avaimet takaisin, heitin kauppaostokset kyytiin ja autolla liikenteeseen. Kaverin kanssa helpottuneena naureskeltiin vielä että olipa hyvä, etteivät avaimet tippuneet lähellä olevaan kaivoon.. Perillä sitten tuli kylmäävä ahaa-elämys, ja vainoharhaisen tonkimisen jälkeen hoksasin, että taisipa lompakko jäädä matkasta.. Kiireellä takaisin kaupan pihaan ja parkkipaikan selailun jälkeen menin toiveikkaana aspaan kysymään onko kukaan tuonut lompakkoa. Ei ollut.. Olin jättämässä varmuudelta yhteystietojani kun puhelimeni soi ja vieraasta numerosta mies tiedustelee että "onks sulta hävinnyt jotain?". Lompakkoni oli urhoollisesti pysytellyt auton päällä kaupan pihasta lähtien ja kaupungin läpi melkein sinne asti missä katoamisen olin huomannut. Saattoi siinä kaupungin liikennevaloissa olla viereisissä autoissa ihmettelemistä, kun musta lompakkoni on autoni päällä reissannut. Mies oli lompakon löytänyt risteyksestä ja ajokortin avulla sitten findannut numeroni. Sovin tämän löytäjän kanssa mistä lompakkoni haen, hän sanoi että oli tankilla lähellä olevalla automarketilla. Hän kertoili, että itsellään oli hävinnyt edellisenä vuonna lompakko ja hänkin oli saanut sen takaisin. Hän mainitsi ohimennen summan minkä itse oli antanut lompakkonsa löytäneelle, lompakossani oli kyllä sama seteli pienempien lisäksi, ilmeisesti oli vilkaissut ja varmaankin varmuudelta vielä tapaamispaikaksi sanonut sellaisen missä olisi automaattikin. Mielelläni kyllä miehelle summan maksoin, paljon kalliimmaksi olisi tullut kaikkien korttien uusiminen. Hyvä mieli jäi, mies olisi voinut vain ottaa rahat ja jättää lompakon, mutta näki kuitenkin vaivaa ja hankki numeroni. Asuin vielä toisella paikkakunnalla kuin millä lompakkoni katosi, joten pientä vaivaa numeron kaivaminen todennäköisesti oli vaatinut..
-
Bussikuski oli löytänyt lompakkoni keskeltä tietä Helsingin keskustassa (oli tippunut prätkän sivulaukusta), otti numeroni selville ja kirjaimellisesti toi sen kotiovelleni bussilla omalla lyhyellä tauollaan. Aivan uskomatonta välittämistä kanssaihmisestä.
-
Tästä kommenttiosiosta tais tulla tällanen julkinen kiitos-palsta - ihana! :) Omaa sydäntä kans lämmitti pari vuotta takaperin ysiluokan päättäreissä yhen tyypin toiminta. Olin pudottanu puhelimen pienessä tuiterissani hiekkarannalle, ja kun aamulla yritin siihen soittaa oli se sammunu. Joku mulle tuntematon ihminen oli ite myös ollu tuona iltana juhlimassa, mutta oli silti noukkinu puhelimen, ja akun vähäisyyden huomattuaan kirjottanu ylös muutamia puhelinnumeroja viimeksi soitetuista, ja aamulla soittanu mun kaverille. Muutaman puhelinsoiton jälkeen tilanne päättyi siten, että tää tyyppi ite näki vielä sen vaivan että toi tän puhelimen mulle kotiin! Kiitos tuntui tosi pieneltä sanalta, kun suurin osa olis varmasti yöllä bile-mode päällä vaan todennu ett: "Sinne män nyt jonkun teinin Nokia, mitäs naukkaili!"
-
Mukavaa :) Joskus ala-asteella tiputin fillarin avaimen koulun pihalla, avaimenperässä oli onneks mun nimi. Joku toinen poika jotenkin selvitti kenen avain ja toi mulle :) Muuten oon äärimmäisen tarkka lukoista, lukituksista - ihme fetissi noitten lukkojen kanssa, kaikki aina niin säpissä kun voi olla. Vähän aikaa sitten pankkiautomaatilla, jonossa, huomasin että edellä ollut vanha rouva olikin unohtanut korttinsa automaattiin, Huusin heti perään että kortti jäi, sattuuhan sitä.
-
Kerran löysin läheisen Valintatalon pihalta pudonneen lompakon. Päätin kuitenkin poliisiasemalle viemisen sijaan tehdä itse hieman salapoliisityötä. Tutkin jätkän ajokortista kuvaa, nimeä sekä syntymäaikaa ja etsin hänet käsiini facebookin kautta. Laitoin yksityisviestin ja tämä tuli seuraavana päivänä kiitosten kanssa hakemaan lompakon pihaltamme.
-
Vähemmän rehelliset ystäväni löysivät toissakesänä festarialueelta kadonneen puhelimen ja tyhmyydessään heittivät puhelimen SIM-kortin pois ja ottivat puhelimen omakseen. Minäpä poika heidän ollessaan tuhannen humalassa nappaisin puhelimen itselleni ja päätin palauttaa sen omistajalleen. Puhelimen muistista löytyi puhelimen omistajan ystävän numero, johon soitin. Ystävä sattui kun sattuikin olemaan omistajan kanssa toisella puolella festarialuetta jonne lähdinkin sitten tallustelemaan. Siinä sitten tapasin omistajan ja juotiin asfaltilla parit kaljat ja kyllä siinä vaan hyvä mieli tuli kun omistaja kiitteli ja tarjosi kaljat. Omistajan tutun sukkahousuillekin päästi taivaalta lintu tarpeensa, mutta ei sekään siinä vaiheessa kuin naurattanut. Mahtava kokemus todellakin.
-
-
Kerran tyttöystävän kanssa oltiin kaupungilla (asumme siis n10km päässä sieltä) ja odottelimme bussia kotiinpäin sisätiloissa. Korjasin toista kengännauhaani paremmin kiinni ja samalla huomasin uudehkon näköisen puhelimen lattialla. Etsin puhelimesta jotain vinkkiä omistajasta ja sieltähän löytyi "äiti" nimellä numero johon sitten soitin. Vastannut nainen kertoi että poikansa on ollut kaupungilla muttei ole vielä tullut kotiin, mutta että puhelin oli kuitenkin hänen. Luvattiin odotella siellä niin kauan kunnes nainen tuli puhelimen hakemaan jossain 20min päästä. Bussimme meni meiltä sitten sivuun ja jouduimme jonkin aikaa odotella seuraavaa, mutta nainen ainakin oli todella hyvillään kun puhelin löytyi ennen kuin katoamista oli edes huomattukaan :D
-
Aivan ihania ihmisiä kyllä. Mut mulla välillä (kuten nyt tänään) ottaa hirveästi päähän nämä "ihmiskunnalla on vielä toivoa", "vielä on rehellisiä ihmisiä" kommentit. Kun eikö se ole kuitenkin hyvin pieni joukko, jotka tekee sitä pahaa?
-
Joskus teinivuosina muistan hyvin tapauksen kun vappuhulinoissa tuli hukattua lompakko puistoon jossa kavereiden kanssa oltiin juhlimassa. Seuraavana päivänä tuli puhelin soittoa (mistä lie silloinkin selvittänyt sen) jossa kaveri kertoi löytäneensä lompakkoni. Sovittiin treffit läheiselle huoltsikalle, jossa kaveri kävi tiputtamassa lompakon minulle. Jäi tosi hyvä mieli tapahtuneesta ja taatusti tekisin itsekin samoin jos vastaavassa tilanteessa joskus olen.
-
murjantu: Aivan ihania ihmisiä kyllä. Mut mulla välillä (kuten nyt tänään) ottaa hirveästi päähän nämä “ihmiskunnalla on vielä toivoa”, “vielä on rehellisiä ihmisiä” kommentit. Kun eikö se ole kuitenkin hyvin pieni joukko, jotka tekee sitä pahaa?
Eipä olekaan kyse siitä, että tekisi pahaa, hirveen pieni joukko tosiaan tekee oiekasti pahaa, mutta yhtä pieni joukko viitsii vaivautua vieraan ihmisen takia, vaikkapa tehdäkseen hyvää. Paljon helpompaa on vain antaa olla ja ajatella, ettei ole mun ongelmani. Siksi näitä arjen sankareita haluaa arvostaa. -
Asiakas: Kerran tyttöystävän kanssa oltiin kaupungilla (asumme siis n10km päässä sieltä) ja odottelimme bussia kotiinpäin sisätiloissa. Korjasin toista kengännauhaani paremmin kiinni ja samalla huomasin uudehkon näköisen puhelimen lattialla. Etsin puhelimesta jotain vinkkiä omistajasta ja sieltähän löytyi “äiti” nimellä numero johon sitten soitin. Vastannut nainen kertoi että poikansa on ollut kaupungilla muttei ole vielä tullut kotiin, mutta että puhelin oli kuitenkin hänen. Luvattiin odotella siellä niin kauan kunnes nainen tuli puhelimen hakemaan jossain 20min päästä. Bussimme meni meiltä sitten sivuun ja jouduimme jonkin aikaa odotella seuraavaa, mutta nainen ainakin oli todella hyvillään kun puhelin löytyi ennen kuin katoamista oli edes huomattukaan
Me puolisomme kanssa löysimme kanssa puhelimen pari kuukautta sitten ja onneksi ei ollut lukittu - niin saimme soitettua puhelimen osoitelistalta löytyneeseen kotinumeroon. Silloin oli viikonloppukin ja löytötavara kiinni. Omistaja sai puhelimensa suunnilleen tunnin sisällä siitä kun oli huomannut sen kadonneen. Siitä tuli kyllä itselle hyvä mieli. -
Mukavaa lukea hyvistä töistä ja rehellisistä ihmisistä! Itsellenikin on sattunut joskus kauan, kauan sitten, aikana ennen jokamiehen kännyköitä, todellakin mieleenpainuvaa. Asuin semmoset 70 kilsaa vanhemmistani ja jouluna olin menossa kahden pienen lapseni kanssa heille, tietenkin. Oltiin siinä aattona sitten ajeltu reilut 20 kilsaa autonromulla, joka ei kylläkään ollut koskaan ennen sen kummemmin temppuillut. Ja yht'äkkiä kaara simahti siihen. Kiva. Pakkasta oli joku -25 ja mukulat semmosia 2 ja 1 vuotiaita. Onneksi auto oli tosi huono lämpeämään sisältä, niin oltiin puettu kunnolla pakkasta vastaan. Lähimpään taloon oli vajaa 3 kilsaa. Hetken siinä mietin, että jaaha...mitäs nyt....jaksaisko lapset kävellä vai mitä tässä tekisi. Eikä mennyt kuin hetki, niin kurvin takaa pyyhälsi auto, joka tietysti (onneksi) pysähtyi. Siellä oli vanhempi pariskunta ja heidän tyttärensä ja tuleva vävy (kuulemma). Vanhempi pariskunta ja tytär sanoivat menevänsä soittamaan minulle apua, jos vaan annan numeron mihin soittaa. He olivat kuulemma matkalla joulukirkkoon. Mutta tää tuleva vävy sanoi, ettei ny pieniä lapsia voi laittaa odottamaan, ajakaa takasi, että hän hakee oman autonsa. Eikä antanut periksi ja ei kauaakaan, kun takas pyyhälsi kaksi autoa. Pariskunta ja tytär viiletti ohi, en muista moikkasivatko, mutta hein tuleva vävy siirsi turvaistuimet ja lahjapaketit omaan autoonsa, kakarat ja minä kyytiin ja sitten mentiin lämpimässä uudenkarheassa autossa perille asti. Paljoa en muista, mitä siinä juteltiin, mutta oli oikein kohtelias ja fiksu mies ja sen muistan, että on hällä tässä ihan hiukan omakin lehmä ojassa, tässä kuskaamisessa. Meinas, että ei parempaa sattumaa voinut enää tulla, ettei tarvinnut mennä joulukirkkoon :D . Perillepäästyämme hän ei huolinut maksua, ei vaikka vanhempanikin sitä tyrkyttivät, ei edes bensarahaa! Ihan viime hetkellä lykkäsin hänelle lautasen kääreessä, jossa oli pikkulasteni leipomia ja koristelemia pipareita. Sanoin sille vielä sekunnin ennen auton lähtöä, että taidat sitten olla senverran jo valmiiksi jouluenkeli, ettei sen niin väliä, vaikket kirkossa istuiskaan. Ikinä en enää ole näitä ihmisiä missään nähnyt, vaikka samoilla kulmilla asuin vielä 11 vuotta tapahtuman jälkeen. Mutta sen hyvän karman olen koittanut kierrättää.
-
-
Me oltiin lähdössä äidin kanssa viikonloppureissulle laivalla. Oltas menossa bussiasemalle josta lähtis bussi Turkuun. Kävipä niin, että soiteltiin taksia joka ei koskaan saapunut. Oltiin hädissään et mitäs nyt ku ei ehditäkkää laivalle. Siinä vaiheessa naapuri-the-pelastava-enkeli saapuu ja kyselee et mitäs kuuluu. Selitellään tilannetta et ku odotetaan taksia ja ollaan kohta myöhässä. Tää naapurinainen oli just tullu kaupasta, menossa kotia kohti. Ei edes pyydetty kyytiä, mutta tää sano että lähetää vaa hänen autolla, nopeastihhan sinne asemalle ajaa. Kiitos edelleen tälle naapurille että mahdollisti matkan meille <3
-
Sit miun pappa oli vahingossa kaupasta unohtanut mukaansa jotain maksamatonta. Ei hälyttänyt tai mitään vaan oli lähtenyt kotiin tavarat mukanaan. Seuraavana päivänä isoisäni huomasi asian ja palasi kauppaan, kertoi esineen nimen yms ja makseli sen. Kaupassa oltiin kovin kiitollisia <3
-
Minä löysin kerran puhelimen sellaisesta pikku metiköstä läheltä kotia. Ensin ajattelin jättää sen sinne (en tiedä miksi? :D) mutta lopulta tajusin kuinka kiitolliseksi omistaja tulee jos noukin luurin ja palautan hänelle. Koska minä en uskaltanut/kehdannut soitella randomeille niin äiti hoiti sen puolen ja minä vein puhelimen omistajalleen sovittuun paikkaan. Happy happy joy joy.
-
Joskus ennen muinoin kun aamulla lähdin linja-autoon oli matkakorttini just sinä aamuna mennyt umpeen eikä mulla ollut käteistä, tuttu kuski päästi kaupunkiin ihan hyvää hyvyyttään. Muistan tämän vaikka siitä on jo ainakin..öh 14 vuotta? Kiitos. Mutta, mutta siitä vähän nurisen, että missä nämä ihanat ihmiset ovat kun joku kaatuu. Kävellään vaan ohitse. Itse olen kaatunut vaikka kunka monta kertaa enkä jalkojeni takia aina pääsekään heti ylös, sattuu. Vammat ei näy ulospäin joten ihmiset ajattelee, että olen humalassa tai huumeissa? Ei voi olla niin kiire, ei mulla ainakaan ole. Yks päivä tuli tosi hyvä mieli kun autoin kaupassa iäkkäämpää naista omenoiden hankinnassa. Laittelin pussiin ja juttelin niitä näitä. Ei mulla niin kiire ole.
-
Kerran ostin paljon useammasta pöydästä kirppikseltä ja mulla oli paljon pientä ja isompaa tavaraa. Kirpparin ulkopuolella tajusin etten ollut maksanut taskuuni talteen laittamaani nukkekotilautasta joka maksoi 20 senttiä. Palasin takaisin ja maksoin. Provikkapöytiähän ne on...
-
^^^^ Mikä helvetin "näin minulle kävi" kerho täällä kokoontuu?
-
Tuo pysäköintimaksun maksaja taitaa olla muuten venäläissyntyinen kun lienee ollut tarkoitus kirjoittaa ystävä tuohon loppuun.
-
jookoj: ↑↑↑↑ Mikä helvetin “näin minulle kävi” kerho täällä kokoontuu?
Tavoitteemme on positiivisilla viesteillä tehdä ammattivalittajien elämästä kurjaa. -
Maksaja oli oikeasti paskin ihminen maailmassa koska "pysäköinti maksu"
-
Kerran itse kun olin joku 13v tyttönen, kaaduin pyörällä aika pahasti. Polvilumpio sojotti pois paikoiltaan ja nilkka murtui. En omistanut silloin vielä puhelinta, joten en osannut muuta kuin itkeä ja huutaa apua. No, ei aikaakaan kun taksi huristi siitä ohi, pysähtyi ja pakitti takaisin. Taksissa oli kuski ja vanhempi mies, jotka tulivat hädissään ulos autosta. Kuski antoi minulle puhelimensa ja sanoi, että soita kotiin. Kyydissä oleva mies talutti pyöräni vieressä olevalle kerrostalon pihalle ja laittoi lukkoon, nosti mut syliin ja laittoi taksin takapenkille. Puhuin sitten äidin kanssa puhelimessa, ja äiti sanoi, että lähtee pyöräilemään heti sairaalalle, jos pääsen sinne taksilla, koska isi oli autolla töissä. Kyydissä oleva mies tuli kanssani taakse istumaan ja taksikuski ajoi sairaalaan, hakivat minulle pyörätuolin ja odotti niin kauan aikaa että äiti tuli paikalle. Äiti maksoi taksin vanhalle miehelle ja taksikuski oli laittanut mittarin kiinni kun oli ajanut minut sairaalaan :) Se oli kyllä aivan ihana pelastus, olin itse niin tuskissa siinä että en osannut muuta kuin itkeä, muistelen vieläkin kiitollisena taksikuskia ja miestä, kun olivat niin kilttejä ja avuliaita.
-
Editoidaanko näitä juttuja normaalistikin reilulla kädellä vai kui tosta Mikaelin kommentista on napsittu puolet pois..?
-
Itse ainakin mielelläni palautan lompakot/kännykät ym. omistajilleen, koska tykkään nähdä omistajan ilon, siitä saa itsekin hyvän mielen. Erään kerran löysin asuinalueeltamme pikkukoiran yksin kuljeksimasta ja otin talteen kotiin. Kaulapannassa oli puhelinnumero johon soitin ja omistaja lupasi tulla hakemaan koiran. Kun hän tuli, niin hyvä kun kiitoksen sain! Otti koiransa ja häippäsi. Kyseessä kuitenkin Helsinki, jossa auton alle jäämisprosentti melko suuri. Sapettaa joidenkin kiittämättömyys.
-
Näitä juttuja kun lukee tällaisista ihmisten harvinaisista ystävällisistä elkeistä niin kyllä se pistää hymyn huulille :)
-
Mikael ei näe muuta kuin variksia ja variksen sukuisia lintuja.
-
No kerrotaan omakin tarina muiden innoittamana. Tässä viime joulukuussa läsähti postiluukustani kirjekuori, jonka sisällä mitä luultavimmin oli joulukortti. Kuoressa oli asuntoni osoite, mutta väärä postinumero. Postissa olivat ilmeisesti päätelleet lähettäjän kirjoittaneen väärän postinumeron. Ajattelin siinä jo viedä kirjeen postiin ja todeta, että nyt tuli posti väärään osoitteeseen, mutta ennen sitä päätin nopealla nettihaulla katsoa, josko selviäisi mihin kirjeen alunperin piti mennä. Vastaanottajan nimellä tein haun ja selvisi, että hän asui kadulla, jonka nimi kuulostaa lähes samalta kuin omani. Kirjeessä ollut postinumero oli oikein. Lähettäjä oli ilmeisesti muistanut tuon osoitteen väärin, sillä katujen nimissä tosiaan on vain parin kirjaimen ero. Katsoin nopeasti netin karttapalveluista, missä tämä katu on ja kas kummaa - sehän oli matkan varrella kun muutaman päivän päästä olin lähdössä käymään toisella paikkakunnalla. Lähdön hetki kun koitti niin kävin pikaisesti pudottamassa kirjeen postiluukusta ja kirjoitin omat terveiseni kirjekuoren takapuolelle. Muutaman päivän päästä sainkin tältä samaiselta henkilöltä itsekin joulukortin, jossa kiitettiin tuon kirjeen toimittamisesta oikeaan osoitteeseen. Lämmitti mieltä todella paljon!
-
pitkiä kommentteja kyllä :D btw mitä tossa lukee? "tustava?"
-
Olin aikanaan Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevalla bensiksellä duunissa. Eräänä päivänä kassalle saapui hätääntyneen oloinen saksalainen herrasmies joka selitti huonolla englannilla että auton avain oli sisällä autossa ja ovet lukossa. Ukolla oli kaiken lisäksi kiire Ruotsinlauttaan autoineen päivineen. Noh, todentotta, uudenkarheassa Mersussa oli ovet tiukasti lukossa ja avain näkyi pelkääjän paikan penkillä. Ajattelin että ei hitto, millä pirulla tälläiseen murtaudut. Ukko alkoi hoputtamaan ja sanoi että hänen on pakko päästä lautalle, mikä neuvoksi? Näppäränä kaverina hain huoltohallista jykevähkön sorkkaraudan, pamautin sillä mersun sivulasin säpäleiksi, kurotin avaimet etu penkiltä ja iskin äijälle kouraan. Äijä katsoi hölmistyneenä hetken, iski viisikymppiä kouraan, sanoi danke schön ja ajoi tiehensä.
-
-
Multa vietiin lompakko ku olin 13 ja nyt jalkeen pain vaa miettiny et millanen ihminen varastaa 13 vuotiaalta lompakon laukusta. Ei siella ollu ku 20 euroo ja pankkikortti, joka saatiin kuoletettuu saman tien, mut silti kauhee paniikki ja suru ja itku, ku pelotti soittaa aitille. Ei pelkkaa pahaa kuitenkaan, poikakaveri kadotti just eilen lompakkonsa kauppareissulla, jatti sen karryn lasten istuimelle, missa silla oli ollu rookit, lompsa ja auton avaimet. Kaikki muu lahti mukaan paitsi lompakko. Joku ihana tytto sen oli sielta loytany ja laitto facebookissa viestin 20min myohemmin ja toi lompakon kotiin asti.
-
Ulkomailla ollesssani löysin yöllä rannalta uudenkarhean iPhonen. Puhelimesa oli kuitenkin näppäinkoodi, ja yritettiin siinä sitten selvittää sitä (turhaan, tietenkin, mutta hiprakassa oli tieten toiveikas olo) Jotkut kanssaihmiset sanoivat että minun pitäisi ottaa puhelin itselleni, joku taas sanoi että vie poliisiasemalle. Sinä yönä en ajatellut tehdä mitään, veisin sen vaikka seuraavana päivänä poliisilaitokselle. Matkalla hostellillemme puhelin alkoi soida, ja kun vastasin, puhelimen omistaja kysyi hädissään että olenko löytänyt hänen puhelimensa, ja voisinko palauttaa sen. Selitti vielä ummet ja lammet siitä kuinka siinä puhelimessa on hänen koko elämänsä, sähköpostit yms. Raukka luuli varmaan etten palauttaisi puhelinta. Lupasin tietenkin mennä takaisin kaupunkiin ja palauttaa puhelimen hänelle. Kyseessä oli onneksi yöaikaan melko hiljainen pikkukaupunki, joten oli melko helppoa bongata vastaantulijoista epätoivoinen puhelimensa hukkaaja. Mies oli ottanut hotellinsa minibaarista minulle pullollisen skumppaa kiitokseksi, ja kiitteli vielä vuolaasti kun oli saanut puhelimensa kätösiinsä. Tuli hyvä mieli. :) Isäni oli myös joskus vahingossa jättänyt lompakkonsa moottoripyörän istuimelle, kun oli mennyt huotoasemalle/hotelliin tms. Joku rehellinen ihminen sen sitten palautti ottamatta mitään sisältä.
-
XYZ: Tuo pysäköintimaksun maksaja taitaa olla muuten venäläissyntyinen kun lienee ollut tarkoitus kirjoittaa ystävä tuohon loppuun.
Täytynee lisätä selvennys miinusten takia: Venäjän kielessä ei ole y-kirjainta. -
Piti tulla vielä jakamaan omakin tarina tänne: Löysin kerran kotini vierestä, autotien reunalta, lompakon. Lompakosta löytyi tyypin ajokortti ja nimen perusteella etsin hänet facebookista. Onneksi oli yksi yhteinen kaveri, jonka kautta sitten ilmoitin, että tässä on puhelinnumeroni ja lompakko oli löytynyt ja keräsin talteen. Lompakon omistaja soitti minulle ja tuli hakemaan omansa takaisin. Kelasin, että "jes, nyt on päivän hyvä työ tehty." Omistaja alkoi sitten syyttämään minua, että olisin vienyt hänen rahansa sieltä (vaikka en todellakaan ollut) ja lähti pois nyrpeä ilme naamallaan, enkä saanut edes kiitosta. Btw, tälläsiä "feissarimokia" tänne lisää!
-
No mun tarina ei ole kovin ihmeellinen (eikä varmaan edes kiinnosta ketään), mutta kun olin kouluprojektin takia Saksassa (Berliinissä sinä päivänä, osteltiin tuliaisia) ja kun kaverin kanssa käytiin Starbucksissa unohdin tuliaispussukkani (jossa taisi muuten olla myös jotain muutakin kuin tuliaisia). Noh, koko kaupungissa en ollut löytänyt ketään joka olisi puhunut englantia sen vierailun aikana (ehkä siksi, etten puhunut melki kellekään, kiittelin vaan saksaksi). Kuitenkin, myöhemmin kun päätettiin katsoa sieltä Starbucksista jos mun pussukka olisi jäänyt sinne, niin kassalla oli nainen joka puhui englantia, ja haki säilöstä pussukan. Hän vähän hämmentyi kun halasin, mutta kyllä sen verran hermoraunioksi siinä oli turhautunut, että pakko oli :)
-
hihihiii mäki olin berliinissä ni hukkasin melkein kaikki tavarat. osa jäi baariin ja osa taksiin ku tulin kotiin. :D siellä voi oikeesti hävittää melkein mitä vain, eiks jeh?!?
-
James: pitkiä kommentteja kyllä btw mitä tossa lukee? “tustava?”
Selvennän vielä vähän lisää. Ajattelin, että kirjoittaja on äidinkieleltään venäjänkielinen. Venäjän kielessä ei ole y-kirjainta vastaavaa kirjainta eikä muistaakseni äännettäkään (olen lukenut alkeita ja yhden lyhye jatkokurssin kauan sitten, joten taitavammat korjatkoon). Lähinnä suomen y-kirjainta on venäjän äänne ju, joten venäläisillä herkästi menee y muotoon ju. Eli siinä lukee justava. En saa kyrillisiä kirjaimia tehtyä, joten en saa selvennettyä tämän enempää. Kuten mainitsin, taidot on ruosteessa mutta varmaan joku osaa selittää paremmin? -
XYZ: Selvennän vielä vähän lisää. Ajattelin, että kirjoittaja on äidinkieleltään venäjänkielinen. Venäjän kielessä ei ole y-kirjainta vastaavaa kirjainta eikä muistaakseni äännettäkään (olen lukenut alkeita ja yhden lyhye jatkokurssin kauan sitten, joten taitavammat korjatkoon). Lähinnä suomen y-kirjainta on venäjän äänne ju, joten venäläisillä herkästi menee y muotoon ju. Eli siinä lukee justava. En saa kyrillisiä kirjaimia tehtyä, joten en saa selvennettyä tämän enempää. Kuten mainitsin, taidot on ruosteessa mutta varmaan joku osaa selittää paremmin?
No kummastipa on y-kirjainta osattu käyttää sanassa "pysäköintimaksu" -.- Jospa tämä justava on vaan huvin vuoksi kirjoittanut justava, samaan tyyliin kun välillä itse sanon esimerkiksi "hjuva"? -
Muistan kun pojankoltiaisena matkalla kaupasta kotiin limupulloni putosi pyörästä, mutta ei mennyt kuitenkaan rikki. Siitä huolimatta läheinen pizzayrittäjä (tod.näk. maahanmuuttajataustainen) huomasi tämän, ja tarjosi uuden limupullon pudonneen tilalle. Maahanmuutosta on näköjään hyötyäkin, ainakin tämän kokemuksen perusteella!
-
-
Huomaatteko muita kirjaimia isomman ristin t-kirjaimessa? Olisiko ollut uskovainen? :)
-
Tuossa alemmassa rikottiin lakia. Eli tehtiin ns. Hautalat.
-
Miksei Mikaelin tyylisiä ihmisiä oo enempää.. Niiin söpöä :)
-
mulla oli kerran kiire keskustassa työpalaveriin, ja ei kolikon kolikkoa + tekstiviestipalvelu ei yllättäen toiminu. näytin varmaan siltä että kohta pääsee itku, setä tuli autosta ja löin mulle 2 euroo käteen. oli aika lähelle etten vajonnut kiitollisuudesta polvilleni.
-
hjuva justava: No kummastipa on y-kirjainta osattu käyttää sanassa “pysäköintimaksu” -.- Jospa tämä justava on vaan huvin vuoksi kirjoittanut justava, samaan tyyliin kun välillä itse sanon esimerkiksi “hjuva”?
Ei se y-kirijainen korvike äänny "ju" -tyyliin kuin sanan alussa. -
Oi Mikael <3 Ihanaa että joku muukin huomaa tuollaiset pienet luontoäidin omituisuudet ja hassut jutut ^^ Luulin jo olevani ainoa.
-
XYZ: Ei se y-kirijainen korvike äänny “ju” -tyyliin kuin sanan alussa.
Kiitos kun valaiset asiaa ja tässähän saa "sivistystäkin" kun lukee feissarimokien kommentteja ;) Luin jokaisen kommentin ja vähän alkoi tuntua, että toistat itseäsi, mutta näköjään on ihan hyvä vaan kun ihmisiltä tulee ihmetteleviä kommentteja :D -------------- Itse haluaisin (muiden kommenttien tavcoin) kertoa jonkin hyvänmielen tarinan, mutta minulle ei tule mitään mieleen :( Ja koska tulee lompakoista, puhelimista ym. ne omat ikävät muistot vain mieleen, niin on ihana lukea muiden hyvää mieltä tuovia kommentteja :) Löytyisköhän jostain jotain sivustoa, jossa olisi tämmösiä hyvänmielen tarinoita arjesta. Olisi mukavaa lukea lisääkin :) -
Koska muutkin niin minä myös. :) Olen palauttanut elämäni aikana ainakin 3 puhelinta takaisin omistajilleen, kätevintä on kaivaa puhelimesta "äiti" ja soittaa siihen.. Jos äitiä ei puhelimessa ole niin sitten viimeeksi soitettuun. :) Valitettavasti kerran sain kuulla pelkkää paskaa puhelimen toisesta päästä kun halusin palauttaa puhelimen nimenomaan puhelimen omistajalle enkä hänen kaverilleen, olin kuulema paholainen joka haluaa vain löytöpalkkion, näin tää uskovainen minulle kertoi, nice. Vaikka oikeasti kyse oli vain siitä että halusin palauttaa omistajalle puhelimen, itku kurkussa ja kiukusta kihisten vein sitten puhelimen läheiselle huoltsikalle kirjekuoressa josta tämä uskovainen kännykän omistajan kaveri sen sitten vissiin haki. Itse sain viime vuonna ipadin takaisin, siitä olen vieläkin kiitollinen. :) Harmi että olin silloin ihan jumalattoman köyhä enkä pystynyt pojille mitään löytöpalkkiota maksamaan. :/ Antaa hyvän kiertää.. :)
-
Matkustin ensimmäistä kertaa bussilla Tukholmassa joku vuosi sitte enkä ollu hoksannu ajatella, ettei lippuja voi ostaa bussista. Kysyin kuskilta ruotsiksi kuinka paljo lippu maksaa ja sain vastauksen englanniksi: "Tuhat euroa. Et voi ostaa lippua bussista. Mutta ei sun tarvi maksaa." Ja päälle aurinkoinen hymy. :D
-
James: pitkiä kommentteja kyllä btw mitä tossa lukee? “tustava?”
"justava". Jokaisessa mokassa, missä on ollut vastaavia kirjoitusvirheitä, kommenttiketjun suht. alkupäässä on ollut jotain mamuista ja ulkomaalaisista. Kumma että nyt ei kovin moni ole mamuja maininnut. Tai siis ei ole kumma, mutta kumminkin. -
Minä joskus pienenä, ehkä noin kymmen vuotiaana löysin lompakon pihalta. Siinä serkkujen kanssa mietittiin et mites tää mahdetaan saada omistajalle takaisin, joku arvontakuponki lompakossa oli jossa oli osoite. Etsittiin kävellen koko päivä lompakon omistajan kotia, kierrettiin varmaan puoli Vantaata kunnes löydettiin perille. Mies polvistui eteemme ja näytti purskahtavan itkuun kun kiitteli meitä, tuli hyvä mieli ja saatiin me vähän karkkirahaakin. :-D
-
Mulla kävi kerran niin että en aseman automaatilla olleen noin sadan henkilön mittaisen jonon ja kiireen vuoksi kerennyt ostamaan lippua (lipunmyyntipistemikäliekään oli jo kiinni) ja mukanani oli myös vain visa electroni..juoksin silti junaan ja kirosin raskaasti odottavia sakkoja,konduktöörin tullessa paikalle kerroin lähes itkuisena tilanteen ja varauduin myös selittämään että olen palaamassa lomilta takaisin armeijan harmaisiin ja jos en nyt tällä junalla selviä takaisin niin rangaistus odottaa..konnari ei kuunnellut tarinastani kuin alun,hymyili ja heilautti kättään toivottaen hyvää illan jatkoa:)
-
Vanha kuva, mutta pakko päästä nyt jakamaan oma kertomukseni. Riehakkaan baari-illan jälkeen olin hukannut Visa Electronini sekä henkkarini. Viikon päästä minulle tuli postia kotiin että henkkarit voi noutaa poliisiasemalta ja olin enemmän kuin onnellinen kun joku oli nähnyt vaivaa viedäkseen ne sinne! Mutta enemmän onnellinen olin (ja aika hämilläni) kun parin päivän päästä postilaatikkoon sujahti nimetön kirje jossa oli Visani! Kiitoksia vain tuntemattomalle kortin palauttajalle!
Kommentoi
Kommentti