Parhaat itsemurhavinkit
Luit oikein. Niitä jaetaan Facebookissa.
Seuraava
Känni-ilta Espanjassa johti elämänmuutokseen. Edellinen
Heidi taitaa olla pahemmin sekaisin kuin puhelin.
Känni-ilta Espanjassa johti elämänmuutokseen. Edellinen
Heidi taitaa olla pahemmin sekaisin kuin puhelin.
101 kommenttia
-
-
Ihan sama miten teet sen, mutta jos tunnet ihmisiä jotka on ollu oikeasti vittumaisia sulle elämäs aikana, niin muista kirjoittaa lappu jossa kerrot heidän olevan osasyynä tekoon :D
-
Minusta aika hirveetä että tyypit antaa oikeesti vinkkejä...
-
-
Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
-
SuomalainenMies: Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
Ja ylpeä siitä. -
hulbbs: suvi on TRIGGERED
Voisiks nää TRIGGERED-huutelijat palauttaa takas sinne ylilaudan kaikukammioon? Ei selvästi pää kestä normaaliutta enää. #inhimillinenteko -
henu: Minusta aika hirveetä että tyypit antaa oikeesti vinkkejä…
Ja yhtä hirveetä, että tällainen julkaistaan mokana. Ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen hauskan kanssa. Osoittaa lähinnä huonoa makua. -
Ymmärrän tän vitsinä kyllä, mutta oikeasti. Itsemurha ei ole leikinasia.
-
Camon tyypit, vähän mustaa huumoria :D kyllä mua nauratti.
-
-
Mee Amerikkaan ja värjää ihosi mustaksi ja leiki vesisotaa.
-
No oho kun ei naurattanut yhtään (paitsi roudasta rospuuttoon vähän). Luulis feissarimokien lukijoiden jo ymmärtävän et jotkut on ihan tosissaan noiden sekoilujen kanssa, eikä itsemurha nyt muutenkaan ole kovin hauska juttu.
-
Itsemurha tuskin on rikos, eli asia ei kuulu poliisille.
-
Eskro: Itsemurha tuskin on rikos, eli asia ei kuulu poliisille.
Hätänumeroon/Poliisin soittaminen on ihan oikea ja ohjeistettu tapa jos on todellista syytä olla huolissaan, että joku aikoo tappaa itsensä. -
Suvin vinkki on ihan paska. Ei virkavallalle vitsailemalla saa itsemurhaa tehtyä, ainakaan Suomessa.
-
Jambo: Ole musta mies
Niin silloihan sulla menee hyvin,sossu antaa sulla rahaa,asunnon,ajokortin,hyvällä tuurilla vielä autonkin... -
henu: Minusta aika hirveetä että tyypit antaa oikeesti vinkkejä…
Näitä asioita on yllättävän moni miettinyt että kyllä asioista voi puhua. Erään vanhan lääkärin sanoin: itsemurha on jokaisen oma oikeus. Se on tietysti äärimmäisen itsekäs ja hirvittävä teko muita kohtaan, mutta niin se vaan on. -
Jorkku: Niin silloihan sulla menee hyvin,sossu antaa sulla rahaa,asunnon,ajokortin,hyvällä tuurilla vielä autonkin…
Musta mies ei saa sossusta senttiäkään enempää kuin esim. suomalainen Jorkku. Älä jaksa siis valehdella. -
-
itsemurhapommittajien peruskurssilla kannattaa muuten olla tarkkana; kouluttaja kun näyttää oikeat toimenpiteet vain kerran.
-
henu: Minusta aika hirveetä että tyypit antaa oikeesti vinkkejä…
a) joka aikoo tehdä sen, ei kysele vinkkejä kavereilta fb:ssä b) vinkit eivät ole järin relevantteja. Kokeile vaikka juustohöylää. c) onko aihe mielestäsi tabu? Ei älykkäillä ole tabuja, he voivat puhua kaikesta. -
SuomalainenMies: Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
Ja koska ja missä tällaisia olisi tapettu? Paitsi omissa juopporengeissä. "Hiukan" on epätoivoista uhriutumisen makua nyt tässä. -
Muumi (kopio): Huudat allahu akbaria ihan millä vaan lentokentällä.
Itsellänihän on hyvä suunnitelma sen varalle, jos skinit/odinit hyökkää kimppuun kadulla. Otan kännykän taskusta ja huudan "Allahu Akhbar!" niin johan tulee kavereilla kiire. -
henu: Minusta aika hirveetä että tyypit antaa oikeesti vinkkejä…
Dark humor is like food. Not everyone gets it. -
Erään vanhan lääkärin sanoin: itsemurha on jokaisen oma oikeus. Se on tietysti äärimmäisen itsekäs ja hirvittävä teko muita kohtaan, mutta niin se vaan on.
Puolikiero_savolainen: Näitä asioita on yllättävän moni miettinyt että kyllä asioista voi puhua. Erään vanhan lääkärin sanoin: itsemurha on jokaisen oma oikeus. Se on tietysti äärimmäisen itsekäs ja hirvittävä teko muita kohtaan, mutta niin se vaan on.
Näin aikanaan itsemurhaa harkinneena olen lopen kyllästynyt tuohon itsekkyydestä syyttämiseen. Kuka on itsekäs silloin, kun jättää masentuneen yksin ja kääntää tälle selkänsä? Ettäkö minun pitäisi toimia jonain kaapissa lojuvan lelun arvoisena, joka on käytettävissä silloin kun sattuu huvittamaan ja muuten kohdellaan kuin hylkiötä? Missä nämä läheiset ovat silloin kun minä tarvitsen heitä? Eikö SE ole itsekästä vaatia toista ihmistä elämään sen vuoksi ettei itselle tulisi hetkeksi paha mieli? Kai se vaan on helpompi kohdistaa se viha ja syyllistäminen siihen elämänsä päättäneeseen, kuin olla läheisen tukena kun elämä on mustaa? Missä ne läheiset olivat silloin kun minua kiusattiin ja olin puolustuskyvytön? YKSIKÄÄN aikuinen ei tukenut minua vaikean ajan läpi, vaan minua pidettiin hankalana ja rangaistiin kun en tehnyt läksyjä. Ja en tehnyt, kun kaikki aika meni itkiessä. :( Että pointtina on, lopettakaa se itsemurhaan päätyneiden syyllistäminen - kukaan ei päädy tuohon ratkaisuun ilkeyttään. -
Mielestäni kaikesta saa ja pitää voida puhua ja vitsailla. Ajattelin vain sitä jos aloittaja kyselee tosissaan. Mutta nyt tarkemmin ajateltuna, aivan kuten sanoit, että ei kukaan sellainen sitä varmasti facebookissa tekisi.
Blomsterhattatantta: a) joka aikoo tehdä sen, ei kysele vinkkejä kavereilta fb:ssä b) vinkit eivät ole järin relevantteja. Kokeile vaikka juustohöylää. c) onko aihe mielestäsi tabu? Ei älykkäillä ole tabuja, he voivat puhua kaikesta.
-
Sääli kun ei pääse tästä vaan tykkäämään Maisan kommentista
-
koulukiusattu: Näin aikanaan itsemurhaa harkinneena olen lopen kyllästynyt tuohon itsekkyydestä syyttämiseen. Kuka on itsekäs silloin, kun jättää masentuneen yksin ja kääntää tälle selkänsä? Ettäkö minun pitäisi toimia jonain kaapissa lojuvan lelun arvoisena, joka on käytettävissä silloin kun sattuu huvittamaan ja muuten kohdellaan kuin hylkiötä? Missä nämä läheiset ovat silloin kun minä tarvitsen heitä? Eikö SE ole itsekästä vaatia toista ihmistä elämään sen vuoksi ettei itselle tulisi hetkeksi paha mieli? Kai se vaan on helpompi kohdistaa se viha ja syyllistäminen siihen elämänsä päättäneeseen, kuin olla läheisen tukena kun elämä on mustaa? Missä ne läheiset olivat silloin kun minua kiusattiin ja olin puolustuskyvytön? YKSIKÄÄN aikuinen ei tukenut minua vaikean ajan läpi, vaan minua pidettiin hankalana ja rangaistiin kun en tehnyt läksyjä. Ja en tehnyt, kun kaikki aika meni itkiessä. Että pointtina on, lopettakaa se itsemurhaan päätyneiden syyllistäminen – kukaan ei päädy tuohon ratkaisuun ilkeyttään.
Ikävä kuulla tarinasi, tuli oikeasti paha mieli lukiessa sitä. Kovia olet joutunut kestämään lähipiiriltäsi, mutta pääasia on nyt se että olet tässä etkä mullan alla. Olet jo voittanut paljon elämässä ja voit pitää itseäsi vahvana ihmisenä, kun pääsit yli noista ajatuksista. Yleistin liikaa. Tottakai nämä tapaukset ovat AINA yksilöllisiä! Lähtökohtaisesti silti pidän itsaria itsekkäänä tekona. Tänä päivänä saa ammattiapua Suomen maalla todella hyvin ja sitä voi käyttää kuka tahansa. Minulla on kokemusta kolmesta itsarista: 1. Naapurin isäntä. Aina ystävällinen ja auttavainen muita kohtaan. Oli yrittäjä omalla alallaan, mutta silti auttoi naapureita ja tuttuja aina ilmaiseksi ja lähti vaikka jouluruokapöydästä hätiin jos tarve tuli. Silti kukaan, ei edes perheestä, aavistanut mitä liikkui miehen mielessä. Yksi syksyinen päivä sitten se tapahtui, lapset olivat koulussa ja vaimo töissä. Isäntä meni autotalliin, latasi kovat haulikkoon, piippu suuhun ja eikun hyvää matkaa. Ei viestiä, ei yhtään mitään selitystä. ÄÄRIMMÄISEN itsekäs teko, lapsilla lähtikin sitten elämä menemään huonoon suuntaan. Nykyhetkeä en tiedä, mutta 10 vuotta sitten ainakin toinen hoidossa ja toinen huumeongelmissa.. 2. Perheystävä toisesta kaupungista. Huolehtivainen äiti, jolla oli kaksi poikaa. Vanhempi heistä aloitti narkkaamisen 90-luvulla ja eleli nistin elämää. Silti äiti jaksoi auttaa KAIKIN mahdollisin tavoin: siivosi pojan kämpän, osti ruokaa kaupasta, kuljetti/puolipakotti hoitoon ja takaisin, piti kädestä ja eli hänen tuskaa. Ja niin siinä kävi, että poika tuikkasi normaalista 10 x morfiiniannoksen suoneen ja game over. Toinen poika, täysin sama juttu. Äiti oli menettänyt jo toisen lapsensa, mutta tämä toinen lapsista seurasi veljensä jälkiä. Ei vaan suostunut hoitoon missään vaiheessa. Ja lopulta pari vuotta sitten hyppäsi junan alle, päätyi siihen kuntoon, ettei voinut edes ruumista tunnistaa kuin hampaista. 3. Hyvän ystävän isoveli. Seurusteli oikein mukavan tytön kanssa ja kävi hyvissä hommissa. Sitten tuli tieto että tämä veli oli yrittänyt itsemurhaa.. Tyttöystävä kauhuissaan lähti sairaalaan näkemään miestänsä ja siellä viettivät molemmat kolme päivää ja tyttö lupasi ja auttoi miestään kaikin tavoin. Pyysi puhumaan, kuunteli murheet jos jotain sai irti kaverista. Ei auttanut, tuli toinenkin yritys, todella lähellä että onnistui, mutta pelastus-helikopteri Ilmarin lääkäri piti kaverin hengissä ja teho-osasto pelasti loput. Taas sama rumba, sairaalassa autettiin miestä kolmen päivän ajan ja nainen oli tukena ja teki kaikkensa auttaakseen. Sitten kului kuukausi ja tyttöystävää pyydettiin kaveriensa toimesta ulos pitkästä aikaa tyttöjen iltaa viettämään ja tanssimaan. Tyttöystävä ei ensin halunnut lähteä, halusi jäädä tukemaan ja vahtimaan miestään. Mies kuitenkin patisti häntä hymyssä suin lähtemään ja vitsaili vielä että ehkä hän ei nyt tänään tee sitä. Noh, ilta kului ja tyttö palasi yöllä kotiin: mies roikkui naulakosta köydessä elottomana. Ambulanssi paikalle ja diagnoosina oli, että aivan liian myöhässä tulivat. Oli myöhemmin selvinnyt, että mies oli tehnyt melkein heti tytön jälkeen itsarin. Kolmas kerta toden sanoi. Pahoittelen pitkää sepustusta, lukekoon ken jaksaa, mutta nämä ovat hyvin subjektiivisia asioita ja minun kokemusten mukaan tekijät olivat aivan h*lvetin itsekkäitä! -
-
Itse ainakin koen että asiasta voi puhua ja vitsailla, vaikka oma isäni itsemurhan tekikin. Ainakin mun oloani helpotti silloin kovasti pienikin huumori jonka asiasta sai revittyä, tajusi että elämä jatkuu ja noillekin asioille voi välillä nauraa. Tietenkin ikävä isää on kova, mutta mieluummin keskustelen ja nauran hyvän maun rajoissa asioille kuin jätän kokonaan puhumatta ja itken yksin.
-
Blomsterhattatantta: a) joka aikoo tehdä sen, ei kysele vinkkejä kavereilta fb:ssä b) vinkit eivät ole järin relevantteja. Kokeile vaikka juustohöylää. c) onko aihe mielestäsi tabu? Ei älykkäillä ole tabuja, he voivat puhua kaikesta.
Tämä kysymys oli Mutsit vs. Faijat -ilkeily-keskustelupalstalla männä viikolla. Yksi yp hermostui täysin kun moni otti kyselyn huumorilla ja porukkaa lensi ulos ryhmästä. Muissa "keskusteluissa" mainostetaan, että tässä ryhmässä mikään ei ole pyhää, intellektuellit ovat ei-toivottuja, alatyylinen huutelu ja tissit-sanan hokeminen on pääasia. Solvaaminen ja inttäminen on ainoa tapa edetä kommenteissa. Samaa porukkaa kuin ÄiTyLit-huutelu- ja häirintäryhmässä. -
Ruma Elsa: Tämä kysymys oli Mutsit vs. Faijat -ilkeily-keskustelupalstalla männä viikolla. Yksi yp hermostui täysin kun moni otti kyselyn huumorilla ja porukkaa lensi ulos ryhmästä. Muissa “keskusteluissa” mainostetaan, että tässä ryhmässä mikään ei ole pyhää, intellektuellit ovat ei-toivottuja, alatyylinen huutelu ja tissit-sanan hokeminen on pääasia. Solvaaminen ja inttäminen on ainoa tapa edetä kommenteissa. Samaa porukkaa kuin ÄiTyLit-huutelu- ja häirintäryhmässä.
...teki oudon vaikutuksen kun yp hurskaasti puuttui tähän itsemurha-keskusteluun, kaiken muun ilkeän huutelun ja tölvimisen ollessa sallittua, jopa toivottavaa Mutsit vs. Faijat-ryhmässä. -
Puolikiero_savolainen: Ikävä kuulla tarinasi, tuli oikeasti paha mieli lukiessa sitä. Kovia olet joutunut kestämään lähipiiriltäsi, mutta pääasia on nyt se että olet tässä etkä mullan alla. Olet jo voittanut paljon elämässä ja voit pitää itseäsi vahvana ihmisenä, kun pääsit yli noista ajatuksista. Yleistin liikaa. Tottakai nämä tapaukset ovat AINA yksilöllisiä! Lähtökohtaisesti silti pidän itsaria itsekkäänä tekona. Tänä päivänä saa ammattiapua Suomen maalla todella hyvin ja sitä voi käyttää kuka tahansa. Minulla on kokemusta kolmesta itsarista: 1. Naapurin isäntä. Aina ystävällinen ja auttavainen muita kohtaan. Oli yrittäjä omalla alallaan, mutta silti auttoi naapureita ja tuttuja aina ilmaiseksi ja lähti vaikka jouluruokapöydästä hätiin jos tarve tuli. Silti kukaan, ei edes perheestä, aavistanut mitä liikkui miehen mielessä. Yksi syksyinen päivä sitten se tapahtui, lapset olivat koulussa ja vaimo töissä. Isäntä meni autotalliin, latasi kovat haulikkoon, piippu suuhun ja eikun hyvää matkaa. Ei viestiä, ei yhtään mitään selitystä. ÄÄRIMMÄISEN itsekäs teko, lapsilla lähtikin sitten elämä menemään huonoon suuntaan. Nykyhetkeä en tiedä, mutta 10 vuotta sitten ainakin toinen hoidossa ja toinen huumeongelmissa.. 2. Perheystävä toisesta kaupungista. Huolehtivainen äiti, jolla oli kaksi poikaa. Vanhempi heistä aloitti narkkaamisen 90-luvulla ja eleli nistin elämää. Silti äiti jaksoi auttaa KAIKIN mahdollisin tavoin: siivosi pojan kämpän, osti ruokaa kaupasta, kuljetti/puolipakotti hoitoon ja takaisin, piti kädestä ja eli hänen tuskaa. Ja niin siinä kävi, että poika tuikkasi normaalista 10 x morfiiniannoksen suoneen ja game over. Toinen poika, täysin sama juttu. Äiti oli menettänyt jo toisen lapsensa, mutta tämä toinen lapsista seurasi veljensä jälkiä. Ei vaan suostunut hoitoon missään vaiheessa. Ja lopulta pari vuotta sitten hyppäsi junan alle, päätyi siihen kuntoon, ettei voinut edes ruumista tunnistaa kuin hampaista. 3. Hyvän ystävän isoveli. Seurusteli oikein mukavan tytön kanssa ja kävi hyvissä hommissa. Sitten tuli tieto että tämä veli oli yrittänyt itsemurhaa.. Tyttöystävä kauhuissaan lähti sairaalaan näkemään miestänsä ja siellä viettivät molemmat kolme päivää ja tyttö lupasi ja auttoi miestään kaikin tavoin. Pyysi puhumaan, kuunteli murheet jos jotain sai irti kaverista. Ei auttanut, tuli toinenkin yritys, todella lähellä että onnistui, mutta pelastus-helikopteri Ilmarin lääkäri piti kaverin hengissä ja teho-osasto pelasti loput. Taas sama rumba, sairaalassa autettiin miestä kolmen päivän ajan ja nainen oli tukena ja teki kaikkensa auttaakseen. Sitten kului kuukausi ja tyttöystävää pyydettiin kaveriensa toimesta ulos pitkästä aikaa tyttöjen iltaa viettämään ja tanssimaan. Tyttöystävä ei ensin halunnut lähteä, halusi jäädä tukemaan ja vahtimaan miestään. Mies kuitenkin patisti häntä hymyssä suin lähtemään ja vitsaili vielä että ehkä hän ei nyt tänään tee sitä. Noh, ilta kului ja tyttö palasi yöllä kotiin: mies roikkui naulakosta köydessä elottomana. Ambulanssi paikalle ja diagnoosina oli, että aivan liian myöhässä tulivat. Oli myöhemmin selvinnyt, että mies oli tehnyt melkein heti tytön jälkeen itsarin. Kolmas kerta toden sanoi. Pahoittelen pitkää sepustusta, lukekoon ken jaksaa, mutta nämä ovat hyvin subjektiivisia asioita ja minun kokemusten mukaan tekijät olivat aivan h*lvetin itsekkäitä!
Itsemurha on itseänsä rakastavan ihmisen teko ja terveellä tavalla itsekäs. Itsemurha on pohjimmiltaan jokaisen henkilökohtainen asia ja ihmisoikeus. On turhaa kuvitella, että kukaan päätyy lopettamaan elämänsä kevyin perustein. Siinä vaiheessa subjektiivisessa vaakakupissa syyt elämän lopettamiselle painavat enemmän kuin sen jatkamiselle. Varsinkin kahdessa viimeisessä esimerkissä paistaa läpi itsemurhan tekijän syyllistäminen siitä, ettei auttaja saanut tekemästään työstä odottamaansa palkintoa. -
Minäkin pidin itsemurhaa äärimmäisen itsekkäänä tekona, kunnes shit hit the fan omalle kohdalle. Se. Ei. Ole. Itsekäs. Teko. Siinä on kyse jostain aivan muusta. On erittäin ymmärrettävää, että jälkeen jääneet kokevat riittämättömyyttä, epäonnistumista, epäreiluutta, vihaa - vaikka sun mitä tunteita läheisen riistettyä oman henkensä. Silti, itsemurha ei ole itsekäs teko. Henkilökohtaisena mielipiteenään toki niin voi ajatella. Omaisten tuska on myös todellista. Sen voi suhteuttaa siihen, että itsemurhaajan tuska oli vieläkin suurempi. https://kuudesmina.wordpress.com/2016/06/19/itsemurhasta/
-
Minusta taas on sinulta hyvin yksisilmäistä ulkopuolisena näiden tarinoiden perusteella tuomita kuka kukin on. Itse olen kasvanut sellaisessa perheessä, josta ei ongelmat ulospäin näy. Enkä ole ainoa. Tunnen henkilökohtaisesti naisen, joka on ah-niin huolehtivainen äiti. Hänellä on pari lasta, jotka ovat aivan hulluja ja vielä narkkariakin löytyy. Hän se niin huolehtii ja tuo ruuat ja siivoaa ja aijaijai lainaa autot ja rahat ja kaikki ja soittelee perään päivät pitkät muka niin kauhean huolissaan. Harmi vain, että tämän äidin lapset ovat sekaisin, koska kun he olivat pieniä, tämä sama ihana äiti löi. Ja paljon. Että siinä sinulle itsekkyyttä. Eikä tiedä tämänkään naisen "perhetutut" tänäkään päivänä. Mistäkö itse tiedän? Nokun tunnen ne lapset. Haluanpa vain sanoa, että paha sinun on perhettä sivusta surkutella ja itsemurhan tehnyttä syyttää, kun sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä mahdollisesti on perheen osuus koko hommassa (vai onko mikään). En sano, että tämä tuntemasi äiti nimenomaan on kasvattanut lapsensa hirviömäisesti päin persettä. Sitä kuitenkin tapahtuu enemmän kuin uskallat kuvitellakaan, aivan silmiemme edessä. Ja sivumennen sanoen, onhan se aikamoinen sattuma, että molemmat lapset menivät samaa tietä, jos äidillä ei ole osuutta tähän asiaan.
-
Luulen ja ennen kaikkea toivon, että kommentoijat tuntevat Rikhardin tai asiayhteyden meitä paremmin eli tiesivät, että itsemurhan "suunnittelu" tuossa tilanteessa oli vain läppää kaikille osapuolille, kysyjälle varsinkin.
-
koulukiusattu: Näin aikanaan itsemurhaa harkinneena olen lopen kyllästynyt tuohon itsekkyydestä syyttämiseen. Kuka on itsekäs silloin, kun jättää masentuneen yksin ja kääntää tälle selkänsä? Ettäkö minun pitäisi toimia jonain kaapissa lojuvan lelun arvoisena, joka on käytettävissä silloin kun sattuu huvittamaan ja muuten kohdellaan kuin hylkiötä? Missä nämä läheiset ovat silloin kun minä tarvitsen heitä? Eikö SE ole itsekästä vaatia toista ihmistä elämään sen vuoksi ettei itselle tulisi hetkeksi paha mieli? Kai se vaan on helpompi kohdistaa se viha ja syyllistäminen siihen elämänsä päättäneeseen, kuin olla läheisen tukena kun elämä on mustaa? Missä ne läheiset olivat silloin kun minua kiusattiin ja olin puolustuskyvytön? YKSIKÄÄN aikuinen ei tukenut minua vaikean ajan läpi, vaan minua pidettiin hankalana ja rangaistiin kun en tehnyt läksyjä. Ja en tehnyt, kun kaikki aika meni itkiessä. Että pointtina on, lopettakaa se itsemurhaan päätyneiden syyllistäminen – kukaan ei päädy tuohon ratkaisuun ilkeyttään.
Tämä <3 -
Puolikiero_savolainen: Ikävä kuulla tarinasi, tuli oikeasti paha mieli lukiessa sitä. Kovia olet joutunut kestämään lähipiiriltäsi, mutta pääasia on nyt se että olet tässä etkä mullan alla. Olet jo voittanut paljon elämässä ja voit pitää itseäsi vahvana ihmisenä, kun pääsit yli noista ajatuksista. Yleistin liikaa. Tottakai nämä tapaukset ovat AINA yksilöllisiä! Lähtökohtaisesti silti pidän itsaria itsekkäänä tekona. Tänä päivänä saa ammattiapua Suomen maalla todella hyvin ja sitä voi käyttää kuka tahansa. Minulla on kokemusta kolmesta itsarista: 1. Naapurin isäntä. Aina ystävällinen ja auttavainen muita kohtaan. Oli yrittäjä omalla alallaan, mutta silti auttoi naapureita ja tuttuja aina ilmaiseksi ja lähti vaikka jouluruokapöydästä hätiin jos tarve tuli. Silti kukaan, ei edes perheestä, aavistanut mitä liikkui miehen mielessä. Yksi syksyinen päivä sitten se tapahtui, lapset olivat koulussa ja vaimo töissä. Isäntä meni autotalliin, latasi kovat haulikkoon, piippu suuhun ja eikun hyvää matkaa. Ei viestiä, ei yhtään mitään selitystä. ÄÄRIMMÄISEN itsekäs teko, lapsilla lähtikin sitten elämä menemään huonoon suuntaan. Nykyhetkeä en tiedä, mutta 10 vuotta sitten ainakin toinen hoidossa ja toinen huumeongelmissa.. 2. Perheystävä toisesta kaupungista. Huolehtivainen äiti, jolla oli kaksi poikaa. Vanhempi heistä aloitti narkkaamisen 90-luvulla ja eleli nistin elämää. Silti äiti jaksoi auttaa KAIKIN mahdollisin tavoin: siivosi pojan kämpän, osti ruokaa kaupasta, kuljetti/puolipakotti hoitoon ja takaisin, piti kädestä ja eli hänen tuskaa. Ja niin siinä kävi, että poika tuikkasi normaalista 10 x morfiiniannoksen suoneen ja game over. Toinen poika, täysin sama juttu. Äiti oli menettänyt jo toisen lapsensa, mutta tämä toinen lapsista seurasi veljensä jälkiä. Ei vaan suostunut hoitoon missään vaiheessa. Ja lopulta pari vuotta sitten hyppäsi junan alle, päätyi siihen kuntoon, ettei voinut edes ruumista tunnistaa kuin hampaista. 3. Hyvän ystävän isoveli. Seurusteli oikein mukavan tytön kanssa ja kävi hyvissä hommissa. Sitten tuli tieto että tämä veli oli yrittänyt itsemurhaa.. Tyttöystävä kauhuissaan lähti sairaalaan näkemään miestänsä ja siellä viettivät molemmat kolme päivää ja tyttö lupasi ja auttoi miestään kaikin tavoin. Pyysi puhumaan, kuunteli murheet jos jotain sai irti kaverista. Ei auttanut, tuli toinenkin yritys, todella lähellä että onnistui, mutta pelastus-helikopteri Ilmarin lääkäri piti kaverin hengissä ja teho-osasto pelasti loput. Taas sama rumba, sairaalassa autettiin miestä kolmen päivän ajan ja nainen oli tukena ja teki kaikkensa auttaakseen. Sitten kului kuukausi ja tyttöystävää pyydettiin kaveriensa toimesta ulos pitkästä aikaa tyttöjen iltaa viettämään ja tanssimaan. Tyttöystävä ei ensin halunnut lähteä, halusi jäädä tukemaan ja vahtimaan miestään. Mies kuitenkin patisti häntä hymyssä suin lähtemään ja vitsaili vielä että ehkä hän ei nyt tänään tee sitä. Noh, ilta kului ja tyttö palasi yöllä kotiin: mies roikkui naulakosta köydessä elottomana. Ambulanssi paikalle ja diagnoosina oli, että aivan liian myöhässä tulivat. Oli myöhemmin selvinnyt, että mies oli tehnyt melkein heti tytön jälkeen itsarin. Kolmas kerta toden sanoi. Pahoittelen pitkää sepustusta, lukekoon ken jaksaa, mutta nämä ovat hyvin subjektiivisia asioita ja minun kokemusten mukaan tekijät olivat aivan h*lvetin itsekkäitä!
En voi kuvitella suurempaa tuskaa kuin sellaisen, josta ainut ulospääsy ihmisen mielestä on itsensä tappaminen. Niin, ehkä itsemurhan tekijä onkin itsekäs, mutta kenelläkään ole oikeutta vaatia tuskaiselta ihmiseltä niin suurta epäitsekkyyttä, että tämän pitäisi unohtaa oma kärsimyksensä muiden surun säästämiseksi. Se ei ole mahdollista. Miten ihmisellä, jolle kuolema on elämää parempi vaihtoehto, voisi riittää voimia sellaiseen? Jos tällaisen ihmisen haluaa pelastaa, ei voi vaatia, että tämä tekisi sen itse, ottaisi vain itseään niskasta kiinni. Ei itsemurhaa tee, jos uskoo, että toivoa paremmasta on. Se on se viimeisin ja ainoa keino, tai niin ihminen itse aidosti uskoo. Väkisin voi yrittää auttaa, koska tämä ei itse siihen pysty, mutta takuita avun tehoamisesta ei ole. Onko ihmistä pakko kiduttaa loputtomiin, koska ei itse kestä menetystä? Terve ja elämänhaluinen ihminen ei aina pysty ymmärtämään heikompaansa, vaan olettaa, että tämän pitäisi pystyä samaan mihin itse pystyy. On helppo välittää muista, kun itsellä on asiat hyvin, mutta helppo on myös olla sokea toisen kärsimykselle. -
koulukiusattu: Näin aikanaan itsemurhaa harkinneena olen lopen kyllästynyt tuohon itsekkyydestä syyttämiseen. Kuka on itsekäs silloin, kun jättää masentuneen yksin ja kääntää tälle selkänsä? Ettäkö minun pitäisi toimia jonain kaapissa lojuvan lelun arvoisena, joka on käytettävissä silloin kun sattuu huvittamaan ja muuten kohdellaan kuin hylkiötä? Missä nämä läheiset ovat silloin kun minä tarvitsen heitä? Eikö SE ole itsekästä vaatia toista ihmistä elämään sen vuoksi ettei itselle tulisi hetkeksi paha mieli? Kai se vaan on helpompi kohdistaa se viha ja syyllistäminen siihen elämänsä päättäneeseen, kuin olla läheisen tukena kun elämä on mustaa? Missä ne läheiset olivat silloin kun minua kiusattiin ja olin puolustuskyvytön? YKSIKÄÄN aikuinen ei tukenut minua vaikean ajan läpi, vaan minua pidettiin hankalana ja rangaistiin kun en tehnyt läksyjä. Ja en tehnyt, kun kaikki aika meni itkiessä. Että pointtina on, lopettakaa se itsemurhaan päätyneiden syyllistäminen – kukaan ei päädy tuohon ratkaisuun ilkeyttään.
Vaikka oon itsekkin ollut samassa tilanteessa niin et säkään voi syyttää muita ihmisiä siitä, että he eivät olleet sun tukena. Mä oon itse käyny myös masennukset ja itsemurha yritykset läpi ja koko elämän kestävä koulukiusaaminen ei paljoa auttanut itsetuntoon. Mutta en mä syytä siitä niitä ihmisiä jotka ei mua pystyneet tukemaan, ei kukaan voi heittää omaa elämäänsäkään sun takia. Itsemurha on itsekäs mutta se on myös oma valinta. Ei kukaan loppujenlopuksi ketään siitä syytä, enkä itse ole kuullut et kukaan ois koskaan totenut, että "no olipahan vitun itsekäs tyyppi ku ittensä tappo". Hieman ehkä itseääntoistava kommentti mutta näin flunssassa ajatus ei täysin kulje. Pointti nyt kummiskin on se, että oma elämä on oma vastuu, ei kukaan voi olettaa, että se ois jonkun muun tehtävä pitää sut hengissä. Tietysti masentunutta pitäs tukea samoin jos ihmisellä on vaikeaa niin tottakai pitäs olla jeesimässä mutta sei ole niin yksinkertasta. Kun ite parannuin masennuksesta, pääsin koulusta pois ja aloin elää elämää niin sen huomaa, että vaikka jollain muulla on masennus ja yrität auttaa, niin ei sitä aina vaan pysty. Sillon kun itse olin pohjalla niin ei mullakaan ollu ketään auttamassa, äiti oli samassa jamassa ja koulua ei pahemmin kiinnostanut ja itse siitä sain syyt. Osa opettajista tosin koitti puuttua asiaan, osa taas syytti siitä mua. Siitä paskasta piti vaan nousta ite ja lopettaa olettamasta, että joku muu tulee nostaa sut, niin julmaa kun se onkin. -
Muumi (kopio): Huudat allahu akbaria ihan millä vaan lentokentällä.
enpä oo kuullu et kukaa olis huutamiseen kuollu -
Puolikiero_savolainen: Ikävä kuulla tarinasi, tuli oikeasti paha mieli lukiessa sitä. Kovia olet joutunut kestämään lähipiiriltäsi, mutta pääasia on nyt se että olet tässä etkä mullan alla. Olet jo voittanut paljon elämässä ja voit pitää itseäsi vahvana ihmisenä, kun pääsit yli noista ajatuksista. Yleistin liikaa. Tottakai nämä tapaukset ovat AINA yksilöllisiä! Lähtökohtaisesti silti pidän itsaria itsekkäänä tekona. Tänä päivänä saa ammattiapua Suomen maalla todella hyvin ja sitä voi käyttää kuka tahansa.
Millä tavoin se on pääasia, että olen tässä enkä mullan alla? Että palvelisin tällä olemassaolollani muiden mielialaa? Kerrottakoot nyt esimerkkinä, minä kutsuin tässä muutama vuosi sitten tupareihin 50 ihmistä, viisikymmentä. Yksikään ei tullut. Kaksi näistä viidestäkymmenestä vastasi kutsuun kieltävästi. Miksi minua ei kaivata silloin kun olen hengissä vaan vasta kun olen kuollut? Minä toki tiedän vastauksen, olen todella epämiellyttävä ja vastenmielinen persoona mutta se nyt ei liity aiheeseen itsemurhasta syyllistäminen. Sen lisäksi nuo "olet vahva ihminen" -fraasit on aika noloja, kun et tiedä minusta mitään. En ole vahva, minä olen kärsinyt masennuksesta useamman vuosikymmenen, koen jatkuvaa itseinhoa joten onpa kerrassaan hieno voitto olla elossa täällä tyhjänpanttina. Olen sosiaalisesti kömpelö enkä osaa sosiaalisia normeja niinkuin ikäiselleni kuuluisi ja tämä kalvaa minua jatkuvasti. Sen lisäksi kun yritän hakea apua masennukseeni, se on niinkin helppoa että apuahakevaa riepotellaan terveysasemalta toiselle - ei masentuneella ole voimia tuollaisiin kapuloihin rattaissa. Mitä tulee noihin viesteihin läheisille, oman äitini elämäntehtävä tuntuu olevan toisten solvaaminen ja loukkaaminen, en kai nyt kuuna päivänä anna hänelle sitä voittoa että kertoisin kuinka paljon hän on minua loukannut. Jos päädyn itsemurhaan, se johtuu vain siitä että en koe muuta ulospääsyä tilanteesta. Ei se ole kenellekään mikään kosto. Enkä kaipaa mitään sääliä, haluaisin vain olla terve - enemmän kuin mitään muuta. -
Se keräs kiuaskivet reppuun. Heitti repun selkään, souti selälle ja sukelsi. Se keräs kiuaskivet reppuun. Heitti repun selkään, souti selälle ja sukelsi..
-
Mila, minä syytän - ja täysin aiheellisesti - ettei kukaan aikuinen puuttunut asiaan, kun olin lapsi. Nyt aikuisenahan se on vaan paha mäihä, ja toki tuntuu tosi pahalta ettei mulla ole juuri ketään läheistä - siitä en tietenkään ketään syytä. Ja totta on, että kukaan ei ole velvollinen pitämään minua hengissä - en edes minä itse jos voimat ehtyy kesken. Tämä olisi syytä ymmärtää ihan kaikkien. Ja haluan painottaa sitä, että kun ne voimat loppuvat kesken, niin ei niitä osteta mistään kaupan hyllyltä lisää, kuin maitoa.
-
Tunnen henkilön, on suomalainen mies ja oli tosissaan. On saanut apua asiaansa ja yhdyn siihen, että nuo face ryhmän kommentit olivat ala-arvoisia (joskin eivät toki voineet tietää henkilön olevan tosissaan), mutta se että tämä löytyy feissarimokista on vielä pahempi! Hävetkää!
Toivonen: Luulen ja ennen kaikkea toivon, että kommentoijat tuntevat Rikhardin tai asiayhteyden meitä paremmin eli tiesivät, että itsemurhan “suunnittelu” tuossa tilanteessa oli vain läppää kaikille osapuolille, kysyjälle varsinkin.
-
SuomalainenMies: Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
Nyyh. On se elämä vain niin vaikeaa. -
-
koulukiusattu: Millä tavoin se on pääasia, että olen tässä enkä mullan alla? Että palvelisin tällä olemassaolollani muiden mielialaa? Kerrottakoot nyt esimerkkinä, minä kutsuin tässä muutama vuosi sitten tupareihin 50 ihmistä, viisikymmentä. Yksikään ei tullut. Kaksi näistä viidestäkymmenestä vastasi kutsuun kieltävästi. Miksi minua ei kaivata silloin kun olen hengissä vaan vasta kun olen kuollut? Minä toki tiedän vastauksen, olen todella epämiellyttävä ja vastenmielinen persoona mutta se nyt ei liity aiheeseen itsemurhasta syyllistäminen. Sen lisäksi nuo “olet vahva ihminen” -fraasit on aika noloja, kun et tiedä minusta mitään. En ole vahva, minä olen kärsinyt masennuksesta useamman vuosikymmenen, koen jatkuvaa itseinhoa joten onpa kerrassaan hieno voitto olla elossa täällä tyhjänpanttina. Olen sosiaalisesti kömpelö enkä osaa sosiaalisia normeja niinkuin ikäiselleni kuuluisi ja tämä kalvaa minua jatkuvasti. Sen lisäksi kun yritän hakea apua masennukseeni, se on niinkin helppoa että apuahakevaa riepotellaan terveysasemalta toiselle – ei masentuneella ole voimia tuollaisiin kapuloihin rattaissa. Mitä tulee noihin viesteihin läheisille, oman äitini elämäntehtävä tuntuu olevan toisten solvaaminen ja loukkaaminen, en kai nyt kuuna päivänä anna hänelle sitä voittoa että kertoisin kuinka paljon hän on minua loukannut. Jos päädyn itsemurhaan, se johtuu vain siitä että en koe muuta ulospääsyä tilanteesta. Ei se ole kenellekään mikään kosto. Enkä kaipaa mitään sääliä, haluaisin vain olla terve – enemmän kuin mitään muuta.
Sillä tavalla että elämää arvokkaampaa lahjaa ei ole. Elämä voittaa kuoleman näin äkkiä ajateltuna. Se että asiat ovat kuinka v*tuilleen tahansa tällä hetkellä ja menneisyydessä ei tarkoita sitä että pitäisi lakata yrittämästä! Minusta kuka tahansa rankasta koulukiusaamisesta selvinnyt on sankari, mutta voit toki siitäkin ottaa herneen nenään. Vaikka et sääliä kaipaa, niin kirjoiuksestasi huokuu uhriutuminen ja kaikkien syyttely. Onhan se vaikeaa kävellä lääkäriin ja vaikka kahteen kolmeen eri hoitoon. Mitäs jos alkaisi ottamaan omasta elämästäsi vastuuta ja pitäisit huolen itsestäsi? Tuo katkeruus ja muiden syyttely on varmasti tosi kuluttavaa. Ja muille jotka loukkaantui kirjoituksestani: kyllä, itsemurha on ihmisoikeus. Jokainen saa päättää päivänsä jos haluaa. Minun subjektiivisen kokemukseni mukaan tuo vaan on itsekäs teko. Varsinkin jos jälkeen jää pieniä surevia lapsia. -
King Arthur: Voisiks nää TRIGGERED-huutelijat palauttaa takas sinne ylilaudan kaikukammioon? Ei selvästi pää kestä normaaliutta enää. #inhimillinenteko
Häshtägit ihan samanlaista syöpää -
King Arthur: Voisiks nää TRIGGERED-huutelijat palauttaa takas sinne ylilaudan kaikukammioon? Ei selvästi pää kestä normaaliutta enää. #inhimillinenteko
Luulee että yliksellä käy yhtä vajaata porukkaa kuin täällä. Ps. Vajaimmat mokailijat on aina muijia :D -
Onhan se periaatteessa itsekästä jos miettii muiden tunteita. Hieman kaksipiippuinen juttu masennuksesta "ns. parantuneen" mielestä. Diagnosoitu keskivaikea masennus yli 15v sitten ja yksi itsemurhayritys tilillä. Uskokaa että olen miettinyt asiaa hyvin paljon. Sanoisin että se on itsekästä jos on ihmisiä jotka välittävät, mutta ei siihen voi pistää pistettä. Elämä on paljon vaikeampaa kuin kuoleminen.
-
Puolikiero_savolainen: Sillä tavalla että elämää arvokkaampaa lahjaa ei ole. Elämä voittaa kuoleman näin äkkiä ajateltuna. Se että asiat ovat kuinka v*tuilleen tahansa tällä hetkellä ja menneisyydessä ei tarkoita sitä että pitäisi lakata yrittämästä! Minusta kuka tahansa rankasta koulukiusaamisesta selvinnyt on sankari, mutta voit toki siitäkin ottaa herneen nenään. Vaikka et sääliä kaipaa, niin kirjoiuksestasi huokuu uhriutuminen ja kaikkien syyttely. Onhan se vaikeaa kävellä lääkäriin ja vaikka kahteen kolmeen eri hoitoon. Mitäs jos alkaisi ottamaan omasta elämästäsi vastuuta ja pitäisit huolen itsestäsi? Tuo katkeruus ja muiden syyttely on varmasti tosi kuluttavaa. Ja muille jotka loukkaantui kirjoituksestani: kyllä, itsemurha on ihmisoikeus. Jokainen saa päättää päivänsä jos haluaa. Minun subjektiivisen kokemukseni mukaan tuo vaan on itsekäs teko. Varsinkin jos jälkeen jää pieniä surevia lapsia.
Tuo on jo räikeää ymmärtämättömyyttä ja yksipuolista ajattelua. Todellakaan elämä ei ole mitenkään itsearvoisesti hieno juttu. Sinulle ehkä, mutta ei kaikille. Yritä nähdä asioita vähän muidenkin näkökulmista. "Elämä voittaa kuoleman näin äkkiä ajateltuna", älä ajattele niin äkkiä, ajattele siitä vielä vähän pitemmälle. -
Itsemurha kuuluu tehdä seuraavalla tapaa: 1. Viritä pianonkielestä hirttosilmukka ja laita silmukka kaulaasi. 2. Laita mahdollisimman tehokasta superliimaa kämmeniisi. Liimaa kämmenesi ohimoihisi. 3. Liiman kuivuttua hyppää. Nyt pianonkieli leikkaa pääsi irti, ja näyttää siltä, että olisit repinyt pääsi irti. 4. Se joka löytää ruumiisi traumatisoituu lopuksi ikäänsä.
-
Puolikiero_savolainen: Minusta kuka tahansa rankasta koulukiusaamisesta selvinnyt on sankari. Vaikka et sääliä kaipaa, niin kirjoiuksestasi huokuu uhriutuminen ja kaikkien syyttely. Minun subjektiivisen kokemukseni mukaan tuo vaan on itsekäs teko. Varsinkin jos jälkeen jää pieniä surevia lapsia.
Lainaukseen jätetty vain ne kohdat, joihin vastaan. Minunkin mielestä koulukiusaamisesta SELVINNYT on sankari; sinäkin aivan varmasti näet pelkästään täällä kirjoitetun perusteella että minä en ole selviytynyt siitä. Kutsu sitä uhriutumiseksi tai miksi tahansa, minä kutsun sitä itseinhoksi ja siksi ettei minulla ole vain samanlaisia resursseja kuin terveesti kasvaneilla ihmisillä. Se, että muiden toiminta on aiheuttanut minulle pahaa oloa, ei tarkoita että minä syyttäisin niitä - uskon että sitä saa mitä ansaitsee (huomioi edelleen, että minä en sääli itseäni, vaan inhoan - ikävä tosiasia vaan on että minun on nyt vain elettävä itseni kanssa, olin kuinka hanurista tahansa). Ja jos "kirjoituksestani huokuu kaiken syyttely", niin minä en kykene parempaan ulosantiin kuin minulle on suotu. Sensijaan se, että kerron tapahtumista joissa olen kokenut hylätyksi tulemista EI ole syyllistämistä vaan ihan tosiasia: kokemus on sama ihan ilman syyllisen hakemista. Mitä tulee tuohon sureviin lapsiin, eikö siinä vaiheessa jo kellot soita että itsemurhaan päätynyt ei ole terve? Nämä ovat äärimmäisen ahdistuneita ihmisiä ja vaikka tiedän miten hirvittävän musta koko elämä on tuolloin, niin tekisi kyllä hyvää näille tuomitsijoille saada edes pintaraapaisu tästä tunteesta niin voisi pysyä suu soukemmalla. -
koulukiusattu: Näin aikanaan itsemurhaa harkinneena olen lopen kyllästynyt tuohon itsekkyydestä syyttämiseen. Kuka on itsekäs silloin, kun jättää masentuneen yksin ja kääntää tälle selkänsä? Ettäkö minun pitäisi toimia jonain kaapissa lojuvan lelun arvoisena, joka on käytettävissä silloin kun sattuu huvittamaan ja muuten kohdellaan kuin hylkiötä? Missä nämä läheiset ovat silloin kun minä tarvitsen heitä? Eikö SE ole itsekästä vaatia toista ihmistä elämään sen vuoksi ettei itselle tulisi hetkeksi paha mieli? Kai se vaan on helpompi kohdistaa se viha ja syyllistäminen siihen elämänsä päättäneeseen, kuin olla läheisen tukena kun elämä on mustaa? Missä ne läheiset olivat silloin kun minua kiusattiin ja olin puolustuskyvytön? YKSIKÄÄN aikuinen ei tukenut minua vaikean ajan läpi, vaan minua pidettiin hankalana ja rangaistiin kun en tehnyt läksyjä. Ja en tehnyt, kun kaikki aika meni itkiessä. Että pointtina on, lopettakaa se itsemurhaan päätyneiden syyllistäminen – kukaan ei päädy tuohon ratkaisuun ilkeyttään.
Kaikki eivät näe valoa: En voi kuvitella suurempaa tuskaa kuin sellaisen, josta ainut ulospääsy ihmisen mielestä on itsensä tappaminen. Niin, ehkä itsemurhan tekijä onkin itsekäs, mutta kenelläkään ole oikeutta vaatia tuskaiselta ihmiseltä niin suurta epäitsekkyyttä, että tämän pitäisi unohtaa oma kärsimyksensä muiden surun säästämiseksi. Se ei ole mahdollista. Miten ihmisellä, jolle kuolema on elämää parempi vaihtoehto, voisi riittää voimia sellaiseen? Jos tällaisen ihmisen haluaa pelastaa, ei voi vaatia, että tämä tekisi sen itse, ottaisi vain itseään niskasta kiinni. Ei itsemurhaa tee, jos uskoo, että toivoa paremmasta on. Se on se viimeisin ja ainoa keino, tai niin ihminen itse aidosti uskoo. Väkisin voi yrittää auttaa, koska tämä ei itse siihen pysty, mutta takuita avun tehoamisesta ei ole. Onko ihmistä pakko kiduttaa loputtomiin, koska ei itse kestä menetystä? Terve ja elämänhaluinen ihminen ei aina pysty ymmärtämään heikompaansa, vaan olettaa, että tämän pitäisi pystyä samaan mihin itse pystyy. On helppo välittää muista, kun itsellä on asiat hyvin, mutta helppo on myös olla sokea toisen kärsimykselle.
Allekirjoitan täysin. Mulla on myös varmaan jonkun silmissä rankka elämä takana, eikä loppua näy... vaikka koitan eteen pyristellä. Kyllä se syyllistäminen (itseni ja ulkopuolisten toimesta) vaan saa pään siihen kuntoon, että itsari tuntuu loogiselta ja järkevältä. Mulla on työ, lapsia, mies, lemmikkejä, harrastuksia... ja silti toivon etten ois täällä. Kiusaaminen, alkovanhemmat ja sisaren murha jättävät jäljet. (Ja siis sinisilmäinen sisarus kuoli, koska väärässä paikassa väärään aikaan, ei mikään nakki tms.) Krooninen masennus (jota hoidetaan lääkkeiden ja terapian avulla, yritän) saa vaan aikaan näitä nk. itsekkäitä ajatuksia. Kyllä, luulen että miehellä ja mukzuilla olis helpompaa, kun en olis aina niin kamala. Ja se johtuu siitä, etten viitti koko ajan kiistä, että mulla on paha olla ja haluan pois. -
norsu: Camon tyypit, vähän mustaa huumoria kyllä mua nauratti.
Ai no eihän siinä sit jos susta kerran oli kivaa, tottakai meistä muistakin sit.... Olipa kivaa <3 :D -
Jos olisitte lukeneet koko ketjun, niin kyllä, kyseessä oleva ihminen on oikeasti masentunut ja miettinyt itsemurhaa useamman kerran. Apua vaan kun ei täällä Suomessa ongelmiinsa saa (tai sitten hoitokerrat on tyyliä 1/kk). Jossain menee se vitsailun rajakin.
-
-
Mun mielestä myös se, että syyttää niitä jotka ei pysty tarjoamaan tukea masentuneelle/ahdistuneelle yms on perseestä. Jotkut ihmiset kuten minä ottaa asiakseen olla tukena jollekin ja todellakin omistautuu sille 24/7. Kuuntelee, antaa neuvoja ja on tukena ihan mihin ajankohtaan tahansa. Voin sanoa omasta kokemuksesta että se syö ihmistä ihan saatanasti. Ite oon ollu yhden henkilön tukena jo useamman vuoden, soittanut ambulanssia, valvonut yöt päivät ja kuunnellut. Siinä samassa oma terveys heitti kuperkeikkaa ja diaknoosina vakava masennus muunmuassa. Kaks poikaystävää on ollu samaa lajia, ja sain jopa uhkauksia että tappavat itsensä jos en ole paikalla auttamassa tai otan heistä eron. Viimeisimmän kanssa yritin parhaani ja palkaksi sain kuulla "sä oikeesti haluut että mä kuolen, okei, saat toivees toteutumaan." Mun on silti pakko jaksaa ton yhen kaverin takia joka on mulle yks tärkeimmistä ihmisistä ikinä. Mutta en jaksa enkä pysty olemaan jokaisen tukena joka apua tarvitsee vaikka kuinka haluaisin. Pointtina siis se, että jos ei syyllistettäis niitä jotka ei oo auttanut. Koulukiusaustausta mullakin takana, syyllistävä perhe joka rakastaa puida mun vikoja ja 'laiskuutta' kun mielenterveys ei kestä työntekoa kaiken muun ohella. Ja lisäyksenä, itsemurha on mun mielestä itsekäs teko joissain tapauksissa, mutta ymmärrän myös sen tehneitä. Ns kakspiippunen juttu. Mut asiat ei oo mustavalkosia, enkä mä oo mikään muita tuomitsemaan.
-
tantta: enpä oo kuullu et kukaa olis huutamiseen kuollu
Kokeile -
Kyllästynyt tuollaiseen asenteeseen: Tuo on jo räikeää ymmärtämättömyyttä ja yksipuolista ajattelua. Todellakaan elämä ei ole mitenkään itsearvoisesti hieno juttu. Sinulle ehkä, mutta ei kaikille. Yritä nähdä asioita vähän muidenkin näkökulmista. “Elämä voittaa kuoleman näin äkkiä ajateltuna”, älä ajattele niin äkkiä, ajattele siitä vielä vähän pitemmälle.
Mitä minuun tulee, niin olen tarponut läpi helvetin, siinä meni vuosia mutta sieltä noustiin. Että kyllä, on ollut vaikeaa ja käyty syvällä. On ollut paljon kuolemaa, kiusaamista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, joten miltä kantilta haluat mun katsovan tätä eloa? Eikö siis elämä voitakaan kuolemaa? Minusta voittaa ja jos se on jonkun mielestä "räikeää ymmärtämättömyyttä", niin sitten se on. Mutta edelleen se on vaan minun mielipide. Kuten sanottua, nämä tapaukset ovat aina erilaisia. Mutta jos joku meinaa päivänsä päättää todella, niin kävisi nyt ensin läpi kaikki mahdolliset kortit. Hoitoa saa ja vaikka kolmella eri lääkärillä visiittiä. Jos ei auta, niin onpahan yrittänyt. -
Pois tämä. Ei ole hauska. Henkilö oli tosissaan ja Vastaus kommentit on sairasta luettavaa . Jos olet hukassa /pulassa olet omillaan. Ketään ei kiinosta.
-
koulukiusattu: Millä tavoin se on pääasia, että olen tässä enkä mullan alla? Että palvelisin tällä olemassaolollani muiden mielialaa? Kerrottakoot nyt esimerkkinä, minä kutsuin tässä muutama vuosi sitten tupareihin 50 ihmistä, viisikymmentä. Yksikään ei tullut. Kaksi näistä viidestäkymmenestä vastasi kutsuun kieltävästi. Miksi minua ei kaivata silloin kun olen hengissä vaan vasta kun olen kuollut? Minä toki tiedän vastauksen, olen todella epämiellyttävä ja vastenmielinen persoona mutta se nyt ei liity aiheeseen itsemurhasta syyllistäminen. Sen lisäksi nuo “olet vahva ihminen” -fraasit on aika noloja, kun et tiedä minusta mitään. En ole vahva, minä olen kärsinyt masennuksesta useamman vuosikymmenen, koen jatkuvaa itseinhoa joten onpa kerrassaan hieno voitto olla elossa täällä tyhjänpanttina. Olen sosiaalisesti kömpelö enkä osaa sosiaalisia normeja niinkuin ikäiselleni kuuluisi ja tämä kalvaa minua jatkuvasti. Sen lisäksi kun yritän hakea apua masennukseeni, se on niinkin helppoa että apuahakevaa riepotellaan terveysasemalta toiselle – ei masentuneella ole voimia tuollaisiin kapuloihin rattaissa. Mitä tulee noihin viesteihin läheisille, oman äitini elämäntehtävä tuntuu olevan toisten solvaaminen ja loukkaaminen, en kai nyt kuuna päivänä anna hänelle sitä voittoa että kertoisin kuinka paljon hän on minua loukannut. Jos päädyn itsemurhaan, se johtuu vain siitä että en koe muuta ulospääsyä tilanteesta. Ei se ole kenellekään mikään kosto. Enkä kaipaa mitään sääliä, haluaisin vain olla terve – enemmän kuin mitään muuta.
Systeemi ja sen pyöritys on kyllä osalle masentuneista ja joillakin paikkakunnilla aivan järkyttävää. Eräs läheinen yrityksen jälkeen koki juuri saman terveysasema rumban paikasta toiseen pyöriessä meni pari päivää. Ihmiselle josta tuntuu että kukaan ei välitä ja kukaan ei halua auttaa, järkevin kohtelu on toki että odotutetaan muutama tunti ja sitten määrätään seuraavaan paikkaan. Lopulta lääkkeillä itsaria yrittäneelle määrättiin vain vahvempia rauhoittavia, vähän kuin viimeisenä kuittina. Voimia ja jaksamisia, yksilö asioitahan nämä aina ovat. Itsellä auttoi kun sai käännettyä vihaksi masennusta pikkuhiljaa, vihaa sitten oli helpompi käsitellä ja ajan myötä toipuminen alkoi. -
Puolikiero_savolainen: Vaikka et sääliä kaipaa, niin kirjoiuksestasi huokuu uhriutuminen ja kaikkien syyttely. Onhan se vaikeaa kävellä lääkäriin ja vaikka kahteen kolmeen eri hoitoon.
Soitto yhteispäivystykseen: "Paniikkikohtaus ei lopu ja minulla on itsetuhoisia ajatuksia" Sitten raahaudut päivystykseen odottelemaan muutamaksi tunniksi hoitajan tilannearviota. Vakuutat hänelle että nyt on tosi kyseessä. Lopulta hän päättää että jos nyt sit tän kerran saat vaivata meidän lääkäriä. Odotushuoneessa muutama tunti, tässä vaiheessa paniikkikohtaus on jo normitila, et muista miltä tuntuu kun ei huimaa ja okseta. Harkitset EXIT-kyltin suuntaa ja hyppyä lähimmältä sillalta. Lääkäri kutsuu muita potilaita sisään vuoroillaan ja huokaisee aina kun näkee sinut. "Tästä tulee rasittava tapaus." Kerrot lääkärille samat selitykset kuin yhteispäivystykseen ja aulan hoitajalle. Kolmatta kertaa vakuutat ihmiselle että oikeasti tarvitset apua ja tutkiskelet naamasta ja äänestä miten tosissaan sinut otetaan. Lääkäri sanoo ettei asiat nyt niin pahasti voi olla, antaa numeron johon "soittelet sit kk päästä maanantaina" ja lyö käteen Opamoxit. Ja näin käy joka kerta. Rasittaisi varmaan tervettäkin ihmistä, mutta kun on tilassa jossa ulko-oven näkeminenkin tuntuu siltä kuin joku löisi palleaan, alkaa olla jo hieman vaikeaa ihan vain "kävellä lääkäriin" kun tietää mitä siellä on vastassa. Niin ja laskun saa tietysti perästä, jokaiselle työkyvyn masennuksen vuoksi menettäneen on helppo hoidella kaikki yllättävätkin kulut, eikös juu? Miten ihmiset kuvittelee että tässä hyvinvointivaltiossa asiat menee? Että parannellaan masennukset liukuhihnalla kun vaan kävelee ihmeparantajalääkärin vastaanotolle kultaista mattoa pitkin? -
Sinäpä sen tiedät: Haluanpa vain sanoa, että paha sinun on perhettä sivusta surkutella ja itsemurhan tehnyttä syyttää, kun sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä mahdollisesti on perheen osuus koko hommassa (vai onko mikään). En sano, että tämä tuntemasi äiti nimenomaan on kasvattanut lapsensa hirviömäisesti päin persettä. Sitä kuitenkin tapahtuu enemmän kuin uskallat kuvitellakaan, aivan silmiemme edessä. Ja sivumennen sanoen, onhan se aikamoinen sattuma, että molemmat lapset menivät samaa tietä, jos äidillä ei ole osuutta tähän asiaan.
Ensinnäkin, minä en ole missään vaiheessa tuominnut sitä kuka kukin on, vai olenko? Et viitsisi syöttää sanoja toisten suuhun, minähän nimenomaan olen korostanut sitä että kaikki tapaukset ovat erilaisia. Ymmärrä lukemaasi, kiitos. Ja toisekseen, tunnen perheen äidin paremmin kuin villi veikkauksesi antaa ymmärtää. Ei lyönyt tai kohdellut huonosti, näin nimittäin vierestä asiat. Ja pojat olivat teini-ikään asti ihan kuin muutkin "menestyvät" lapset, urheilivat ja olivat terveitä nuoria miehiä. Isompi veli kuitenkin tutustui vanhempaan kaveriin ja on jälkikäteen mietitty, että ehkä hän haki sitä isällistä lämpöä ja seuraa, jota ei koskaan kotonaan saanut (biologinen "isä" lähti lätkimään kun toinen pojista oli sylivauva ja toinen pieni päiväkotilainen). Ja se oli virhe, aivan h*lvetin iso virhe, kun tähän heppuun tutustui. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti ja mullan alle päätyi se meno. Osoitat typeryyttä ihmettelemällä miten äidin molemmat pojat lähtivät samalle tielle, että se olisi jotenkin hänen vikansa. Onneksi hän ei näe näitä tekstejä. Suosittelen sinua hieman tutustumaan aiheeseen, miten lapsi ajautuu narkkariksi. Kotiolot tietysti vaikuttavat, mutta se on vain yksi asia. Monesti asiat ovat hyvin kotona, mutta ympäristö on se ratkaiseva tekijä. Myös geenialttius on noussut viime vuosina esille. Tiedätkö tämän runon? Jos et, niin pureskele hieman tätä: "Lähetin lapseni elämään kuin laivan merelle. Ompelin purjeet, neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan – mutta tuulille en voinut mitään." -
Puolikiero_savolainen: Ensinnäkin, minä en ole missään vaiheessa tuominnut sitä kuka kukin on, vai olenko? Et viitsisi syöttää sanoja toisten suuhun, minähän nimenomaan olen korostanut sitä että kaikki tapaukset ovat erilaisia. Ymmärrä lukemaasi, kiitos. Ja toisekseen, tunnen perheen äidin paremmin kuin villi veikkauksesi antaa ymmärtää. Ei lyönyt tai kohdellut huonosti, näin nimittäin vierestä asiat. Ja pojat olivat teini-ikään asti ihan kuin muutkin “menestyvät” lapset, urheilivat ja olivat terveitä nuoria miehiä. Isompi veli kuitenkin tutustui vanhempaan kaveriin ja on jälkikäteen mietitty, että ehkä hän haki sitä isällistä lämpöä ja seuraa, jota ei koskaan kotonaan saanut (biologinen “isä” lähti lätkimään kun toinen pojista oli sylivauva ja toinen pieni päiväkotilainen). Ja se oli virhe, aivan h*lvetin iso virhe, kun tähän heppuun tutustui. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti ja mullan alle päätyi se meno. Osoitat typeryyttä ihmettelemällä miten äidin molemmat pojat lähtivät samalle tielle, että se olisi jotenkin hänen vikansa. Onneksi hän ei näe näitä tekstejä. Suosittelen sinua hieman tutustumaan aiheeseen, miten lapsi ajautuu narkkariksi. Kotiolot tietysti vaikuttavat, mutta se on vain yksi asia. Monesti asiat ovat hyvin kotona, mutta ympäristö on se ratkaiseva tekijä. Myös geenialttius on noussut viime vuosina esille. Tiedätkö tämän runon? Jos et, niin pureskele hieman tätä: “Lähetin lapseni elämään kuin laivan merelle. Ompelin purjeet, neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan – mutta tuulille en voinut mitään.”
Totta tuokin mutta mielestäni viestistäsi paistaa myös se että tähän ratkaisuun päätyminen on monien sattumien summa. Se on hyvä viesti se, ja jos itse mietit asiaa niin ei se elämän lopettaminen tunnukaan enää niin itsekkäältä. En usko että tarkoitat pahaa kommenteillasi, mutta kun itsemurhaa hautoneet kertovat näkökannastaan pitäisi hieman nöyrtyä kuuntelemaan eikä puolustella. Selvästikään et ole pölvästi. Ihmisille käy kaikenlaista ikävää. Itse pidin äitiäni itsekkäänä kun ryyppäsi itsensä hengiltä hitaana itsemurhana. Nyt ymmärrän ehkä hieman paremmin enkä ainakaan ole katkera. On jotenkin kuluttavaa laittaa kaikki ihmiset samaan lokeroon, myös itsensä tappaneet. Eivät he kaikki ole itsekkäästi riistäneet läheisiään eivätkä muutenkaan tahallisesti aiheuttaneet mielipahaa. Eivätkä he kaikki ole typeriä. Joskus asioille vain on syy. -
koulukiusattu: Millä tavoin se on pääasia, että olen tässä enkä mullan alla? Että palvelisin tällä olemassaolollani muiden mielialaa? Kerrottakoot nyt esimerkkinä, minä kutsuin tässä muutama vuosi sitten tupareihin 50 ihmistä, viisikymmentä. Yksikään ei tullut. Kaksi näistä viidestäkymmenestä vastasi kutsuun kieltävästi. Miksi minua ei kaivata silloin kun olen hengissä vaan vasta kun olen kuollut? Minä toki tiedän vastauksen, olen todella epämiellyttävä ja vastenmielinen persoona mutta se nyt ei liity aiheeseen itsemurhasta syyllistäminen. Sen lisäksi nuo “olet vahva ihminen” -fraasit on aika noloja, kun et tiedä minusta mitään. En ole vahva, minä olen kärsinyt masennuksesta useamman vuosikymmenen, koen jatkuvaa itseinhoa joten onpa kerrassaan hieno voitto olla elossa täällä tyhjänpanttina. Olen sosiaalisesti kömpelö enkä osaa sosiaalisia normeja niinkuin ikäiselleni kuuluisi ja tämä kalvaa minua jatkuvasti. Sen lisäksi kun yritän hakea apua masennukseeni, se on niinkin helppoa että apuahakevaa riepotellaan terveysasemalta toiselle – ei masentuneella ole voimia tuollaisiin kapuloihin rattaissa. Mitä tulee noihin viesteihin läheisille, oman äitini elämäntehtävä tuntuu olevan toisten solvaaminen ja loukkaaminen, en kai nyt kuuna päivänä anna hänelle sitä voittoa että kertoisin kuinka paljon hän on minua loukannut. Jos päädyn itsemurhaan, se johtuu vain siitä että en koe muuta ulospääsyä tilanteesta. Ei se ole kenellekään mikään kosto. Enkä kaipaa mitään sääliä, haluaisin vain olla terve – enemmän kuin mitään muuta.
"Millä tavoin se on pääasia, että olen tässä enkä mullan alla? Että palvelisin tällä olemassaolollani muiden mielialaa?" Ei, vaan olemassaolosi on pääasia sinulle, ei muille. Kukaan ei koskaan voi kokea niin suurta merkitystä olemassaolostasi kuin sinä itse, vaikka rakastaisikin sinua äärettömästi ja surisi kuolemaasi loppuelämänsä. Ohjeita on helppo ulkopuolelta antaa. Tiedän sen. Mutta silti annan yhden neuvon. Sekään ei ole mikään helppo toteuttaa, mutta siinä on ratkaisun ydin. Ala elää itsellesi. Älä elä muiden kautta. Älä odota muilta hoivaa, hellyyttä, rakkautta, vaan anna sitä itse itsellesi. Tiedän, että masentuneelle se on äärimmäisen vaikeaa, mutta kukaan ei voi toisesta ottaa vastuuta niin kuin itse itsestään. Sinä olet merkityksellisin ihmisin sinulle itsellesi. Ihan niin kuin jokainen meistä täällä itselleen. Niin voit vaikuttaa elämääsi, sairauteesi. Muita on mahdoton muuttaa, itseään voi auttaa. Tähänkin asti olet oikeasti pärjännyt yksin. Keskitä siis voimasi itseesi, äläkä niihin muihin, jotka eivät kuitenkaan välitä. Älä välitä "läheisistäsi", jos he ovat perseestä. Osa meistä valitettavasti saa paskat sukulaiset. Ja hae sitä ammattiapua. Se kuuluu sinulle. Ja sitä kautta voit löytää vertaistukea, muita ihmisiä. -
Puolikiero_savolainen: Sillä tavalla että elämää arvokkaampaa lahjaa ei ole. Elämä voittaa kuoleman näin äkkiä ajateltuna. Se että asiat ovat kuinka v*tuilleen tahansa tällä hetkellä ja menneisyydessä ei tarkoita sitä että pitäisi lakata yrittämästä! Minusta kuka tahansa rankasta koulukiusaamisesta selvinnyt on sankari, mutta voit toki siitäkin ottaa herneen nenään. Vaikka et sääliä kaipaa, niin kirjoiuksestasi huokuu uhriutuminen ja kaikkien syyttely. Onhan se vaikeaa kävellä lääkäriin ja vaikka kahteen kolmeen eri hoitoon. Mitäs jos alkaisi ottamaan omasta elämästäsi vastuuta ja pitäisit huolen itsestäsi? Tuo katkeruus ja muiden syyttely on varmasti tosi kuluttavaa. Ja muille jotka loukkaantui kirjoituksestani: kyllä, itsemurha on ihmisoikeus. Jokainen saa päättää päivänsä jos haluaa. Minun subjektiivisen kokemukseni mukaan tuo vaan on itsekäs teko. Varsinkin jos jälkeen jää pieniä surevia lapsia.
Siis mitä potaskaa juuri luin? Tuolla tavalla menet sitten sanomaan masennuksesta kärsivälle, itsemurhaa harkinneelle ihmiselle? Ei sillä etteikö hän varmasti osaisi pitää puoliaan tai olla välittämättä, mutta nyt on kyllä niin kapeakatseista ja ymmärtämätöntä settiä kun olla voi. Ja joo. Ihminen helposti katkeroituu ajan saatossa kun tarpeeks masentaa (eritoten kun vaikka yrittäis, niin harvemmin saa apua). En tajuu totakaan miks elämä ois joku arvokas lahja, jos kokee sen täysin arvottomaksi. Tuli sellanen fiilis, että tää on vähän sama kun sanoisit päivittäin useampaa työpaikkaa hakevalle työttömälle et "mee töihin sossupummi". :D -
muumi: Tuli sellanen fiilis, että tää on vähän sama kun sanoisit päivittäin useampaa työpaikkaa hakevalle työttömälle et “mee töihin sossupummi”.
Olipa typerä vertaus! Sinäkö koet tekstien perusteella että tämä henkilö on päivittäin hakenut useampaa eri kanavaa selvitä tai apua? Minä sanoin vaan suoraan, että siltä se vaikuttaa että aika ja loppuunsa elämä menee muiden syyttelyyn ja katkeruuteen. Apua saa ja monesti näistä voi päästä yli. Elämä voi tuntua nyt arvottomalta. Mutta entäs jos joku haetuista avuista auttaisi ja elämä alkaisi maistumaan? -
Täytyypä itsekin sanoa, että joskus itsemurhaa harkinneena minulle oli/on ihan sama, olenko itsekäs vai en. Kuollut ei ole itsekäs tai epäitsekäs, hän ei ole enää olemassa, ja se on ehkä lohdullisin ajatus mitä voi olla. Eikä myöskään itsemurha-ajatuksissa todellakaan kiinnosta muiden ihmisten tai edes läheisimpien ihmisten suru, silloin kiinnostaa vain se, että itse ei tarvitse enää ikinä olla olemassa. Ainoa asia, joka minua esti toteuttamasta tätä itsekästä tekoa oli se, että en vaan jaksanut lähteä edes tappamaan itseäni.
-
SuomalainenMies: Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
Voi voi sentään, nyt meni paikallisella sankarilla itsemurha ja itsesääli keskenään sekaisin... -
Ei muuta, kuin kieloja napostelemaan. Kuolema taattu, kun niin harvoin niitä tapauksia tulee, että lääkäritkin on ymmällään.
-
Puolikiero_savolainen: Mitä minuun tulee, niin olen tarponut läpi helvetin, siinä meni vuosia mutta sieltä noustiin. Että kyllä, on ollut vaikeaa ja käyty syvällä. On ollut paljon kuolemaa, kiusaamista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, joten miltä kantilta haluat mun katsovan tätä eloa? Eikö siis elämä voitakaan kuolemaa? Minusta voittaa ja jos se on jonkun mielestä “räikeää ymmärtämättömyyttä”, niin sitten se on. Mutta edelleen se on vaan minun mielipide. Kuten sanottua, nämä tapaukset ovat aina erilaisia. Mutta jos joku meinaa päivänsä päättää todella, niin kävisi nyt ensin läpi kaikki mahdolliset kortit. Hoitoa saa ja vaikka kolmella eri lääkärillä visiittiä. Jos ei auta, niin onpahan yrittänyt.
Elämä ei mitenkään automaattisesti voita kuolemaa. Omituinen väite. Siis onko maailmankaikkeudessa tuollainen tosiasia kuin "elämä voittaa aina kuoleman". (Mitä edes tarkoittaa tuo "voittaminen"? Sitäkö, että elämää halutaan tavoitella? Sittenhän se ainakaan ei aina voita, koska kaikki eivät halua tavoitella elämää, koska he haluavat kuolla.) Oikeastaan tietyltä kannalta kuolemahan se lopulta voittaa, koska kaikki kuolevat lopulta. Sinulla se elämä voitti (toistaiseksi), ja se on hieno juttu. Jos niin ei olisi käynyt, ehkä kuolema olisi lopulta "voittanut" etkä silloin voisi esittää tuota väittämää, mutta nyt esität. Vaikka varmasti tiedät, ettei kaikille ole käynyt noin. Miksi nimenomaan sinun kokemuksesi todistaa, että elämä voittaa, mutta muiden kokemus kuoleman voitosta onkin "virheellinen"? Ei liity asiaan, mutta on tietysti hieno juttu, että elämä voitti sinun tapauksessasi. Se että se on hieno juttu, ei kuitenkaan tee asiasta minkäänlaista faktaa, jonka voisit muiden puolesta todeta. Ehkä me sitten puhutaan samoilla sanoilla kuitenkin ihan eri asioista, koska en ole varma, mitä tarkoitat tuolla voittamisella. Jos tarkoitat, että elämä on parempi, niin... taaskin, kaikille se ei ole, koska tiedämme, että jotkut pitävät kuolemaa parempana. -
Winnerloser: Elämä ei mitenkään automaattisesti voita kuolemaa. Omituinen väite. Siis onko maailmankaikkeudessa tuollainen tosiasia kuin “elämä voittaa aina kuoleman”. (Mitä edes tarkoittaa tuo “voittaminen”? Sitäkö, että elämää halutaan tavoitella? Sittenhän se ainakaan ei aina voita, koska kaikki eivät halua tavoitella elämää, koska he haluavat kuolla.) Oikeastaan tietyltä kannalta kuolemahan se lopulta voittaa, koska kaikki kuolevat lopulta. Sinulla se elämä voitti (toistaiseksi), ja se on hieno juttu. Jos niin ei olisi käynyt, ehkä kuolema olisi lopulta “voittanut” etkä silloin voisi esittää tuota väittämää, mutta nyt esität. Vaikka varmasti tiedät, ettei kaikille ole käynyt noin. Miksi nimenomaan sinun kokemuksesi todistaa, että elämä voittaa, mutta muiden kokemus kuoleman voitosta onkin “virheellinen”? Ei liity asiaan, mutta on tietysti hieno juttu, että elämä voitti sinun tapauksessasi. Se että se on hieno juttu, ei kuitenkaan tee asiasta minkäänlaista faktaa, jonka voisit muiden puolesta todeta. Ehkä me sitten puhutaan samoilla sanoilla kuitenkin ihan eri asioista, koska en ole varma, mitä tarkoitat tuolla voittamisella. Jos tarkoitat, että elämä on parempi, niin… taaskin, kaikille se ei ole, koska tiedämme, että jotkut pitävät kuolemaa parempana.
"Rakkaus voittaa vihan"! Ja vastaat: No mutta ei tietenkään voita, ei kaikki halua rakastaa vaikka jonkun tapauksessa näin onkin. Niin, olen tainnut korostaa muutamaan kertaan kyseessä olevan minun mielipide eikä minkään universaalin totuuden tai fysiikan lain. Muutenhan se tosiaan olisi toisin päin. Minä ainakin mieluummin näen elävän linnun edessäni kuin kuolleen vastaavan. Edelleen, monesta voi tuntua siltä mutta avun kautta se elämä voi voittaa. Aina täytyy yrittää. -
Tämä ihminen oli tosissaan, oikeasti masentunut ja voi huonosti. Onneksi apu kerkesi ajoissa paikalle. Nyt voisi ehkä feissarimokien ylläpitäjät infota tuonne ylös että tässä ei ole mitään hauskaa.
-
Kääpä: Mun mielestä myös se, että syyttää niitä jotka ei pysty tarjoamaan tukea masentuneelle/ahdistuneelle yms on perseestä. Jotkut ihmiset kuten minä ottaa asiakseen olla tukena jollekin ja todellakin omistautuu sille 24/7. Kuuntelee, antaa neuvoja ja on tukena ihan mihin ajankohtaan tahansa. Voin sanoa omasta kokemuksesta että se syö ihmistä ihan saatanasti. Ite oon ollu yhden henkilön tukena jo useamman vuoden, soittanut ambulanssia, valvonut yöt päivät ja kuunnellut. Siinä samassa oma terveys heitti kuperkeikkaa ja diaknoosina vakava masennus muunmuassa. Kaks poikaystävää on ollu samaa lajia, ja sain jopa uhkauksia että tappavat itsensä jos en ole paikalla auttamassa tai otan heistä eron. Viimeisimmän kanssa yritin parhaani ja palkaksi sain kuulla “sä oikeesti haluut että mä kuolen, okei, saat toivees toteutumaan.” Mun on silti pakko jaksaa ton yhen kaverin takia joka on mulle yks tärkeimmistä ihmisistä ikinä. Mutta en jaksa enkä pysty olemaan jokaisen tukena joka apua tarvitsee vaikka kuinka haluaisin. Pointtina siis se, että jos ei syyllistettäis niitä jotka ei oo auttanut. Koulukiusaustausta mullakin takana, syyllistävä perhe joka rakastaa puida mun vikoja ja ‘laiskuutta’ kun mielenterveys ei kestä työntekoa kaiken muun ohella. Ja lisäyksenä, itsemurha on mun mielestä itsekäs teko joissain tapauksissa, mutta ymmärrän myös sen tehneitä. Ns kakspiippunen juttu. Mut asiat ei oo mustavalkosia, enkä mä oo mikään muita tuomitsemaan.
Voin samaistua täysin tilanteeseesi, eniten apua tarjoavat ovat usein heitä jotka sitä itse eniten tarvitsisivat. Minäkin olen omistanut elämäni muiden auttamiselle, ja palkaksi saan syyllistämistä siitä kun voimat loppuu, enkä enää jaksa. En ole koskaan halunnut, tai edes huolinut ammattiapua, toivoisin vain että he jotka kutsuvat itseään ystävikseni, voisivat ymmärtää sen, kuinka erilainen elämä meillä onkaan. En varsinaisesti syyllistä läheisiäni siitä, etteivät osaa tukea minua, sillä myönnän olevani hankala tapaus, koska kannan itse niin paljon muiden taakkaa ja kuuntelen muiden murheita, etten halua että kukaan joutuu kantamaan omaani, jotta eivät päätyisi samaan tilaan missä itse vietän suuren osan ajastani. Olen joskus kyllä yrittänyt olla avoin, ja kertoa asioistani, mutta vastaanotto on ollut joko niin että vähätellään sitä mitä itse käyn elämässä läpi, tai vaihtoehtoisesti ollaan säikähdetty vähän liikaakin, jonka takia minulta on melkein vaadittu että muuttaisin omaa itseäni, ja tapaa jolla elän elämääni. No, tämähän vain aiheuttaa sen, että syrjäydyn vielä enemmän, enkä jaksa vanhoja tuttavuuksiani kattella enää juuri ollenkaan. Ja tästäkin minua sitten syyllistetään vähän lisää... -
Tääki on siinä mielessä jännä, ku ei kukaan voi tietää onko ihminen tosissaan vai ei. Tää on hauska ja piste. Se ei kuitenkaan ole hauskaa, jos ihminen kärsii oikeasti. Mutta silti, KUKA VOI TIETÄÄ ONKO TOSISSAAN VAI EI ? Kuka ikinä uskoisi, että isossa ryhmässä joku kyselee vinkkejä itsemurhaan vaikka keinoja varmasti keksii ihan itsekkin. Porukka lähti siihen vitsillä mukaan, koska eivät voineet tietää henkilön olevan tosissaan. "Vastaa kommentit sairasta luettavaa", hei nyt ihan oikeesti. Kukaan ei mitään sairasta tai pahaa ole tehny. Niiku mufasoissaki porukka yritti selittää sitä, että ei tuosta voinut ymmärtää eikä tietää, koska ei ole aikaisemmin kuulut eikä nähnyt henkilön juttuja. Kuka siis sillon ymmärtää, että on tosissaan ? Hohhoh, aikuiset ihmiset taas päässy näyttämään kuinka hyviä ihmisiä he ovat. Kukkiksille oma ryhmä ja pois sieltä mufasoista ja äityleistä mieltään pahottamasta, kun ei voi taas ajatella miten asiat voi olla, eikä vaan miten ne on teidän täydellisyyden kanssa
-
-
Ei mokan tarvitse olla hauska ollakseen moka.
Ei näin: Ja yhtä hirveetä, että tällainen julkaistaan mokana. Ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen hauskan kanssa. Osoittaa lähinnä huonoa makua.
-
King Arthur: Voisiks nää TRIGGERED-huutelijat palauttaa takas sinne ylilaudan kaikukammioon? Ei selvästi pää kestä normaaliutta enää. #inhimillinenteko
Vedä jojo kaulan ympärilled -
On todella vaarallinen ja yleinen harhaluulo, että oikeasti itsemurhaa suunnitteleva ei puhu siitä etukäteen. Todellisuudessa itsemurhasta puhuminen on erittäin usein nimenomaan vakava varoitusmerkki siitä, että henkilö on ryhtymässä sanoista tekoihin. Tiedän tämän, koska olen ensinnäkin ottanut asioista selvää, ja toiseksi siksi, että oma isäni tappoi itsensä ja todellakin puhui siitä kuukausia etukäteen useaan kertaan. Siispä kaikki nämä "tuskin se fabossa kyselisi jos oikeasti aikoisi" -kommentit levittävät tätä samaa erittäin vaarallista virhekäsitystä. Minkä ihmeen takia ei kyselisi? Tuo asenne on omiaan lisäämään sitä, ettei itsetuhoisuutta oteta tosissaan.
-
totuudensana: Ihan sama miten teet sen, mutta jos tunnet ihmisiä jotka on ollu oikeasti vittumaisia sulle elämäs aikana, niin muista kirjoittaa lappu jossa kerrot heidän olevan osasyynä tekoon
Jos ne on ollu oikeesti vittumaisia niin ne vaan nauraa räkäsest. -
Eihän tällaisista voi tietää, onko kysyjä tosissaan vai ei. Leikkiä voi laskea vakavistakin asioista. Hyvä, että ap on saanut apua ongelmaansa, mutta miksi ihmeessä tämä pitäisi poistaa sen perusteella että kysyjä on ollut tosissaan? Vastaukset tuossa hauskoja olivat ja se "moka".Kukaan vastanneista ei myöskään näyttänyt olevan tosissaan, ideoista päätellen. Kyllä minäkin olen kuolemaa miettinyt ja joskus suunnitellutkin, kun on ollut tyhjä olla. Itsemurhahuumori on silti hauskaa... Se yksi sarjakuva siitä elukasta (en muista enää oliko orava vai mikä jyrsijä) joka asettuu mm.halkopinoon, leikkuulaidalle jne on aivan huippuhauska.
-
^Lisäys... Tarkoitan Andy Rileyn sarjakuvaa pupuista. Pupujen suuri itsemurhakirja. :)
-
SuomalainenMies: Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
Oot ohan oikeessa. Miesten eliniänodote on lyhyempi kun naisten ja jos pelkkää lihaa syö niin varmaan elintavatkin johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Seksuaalisen suuntautumisen tai ihonvärin vaikutuksesta asiaan en ole yhtä varma. Jos tuohon kombinaatioon kuitenkin ihan yhtäkkiä massoittain alkaisi kuolla ihmisiä kuolisi niin Suomessa ei olis enää hallitusta ja muuta valtaapitäviä. Eikä juuri miehiä muutenkaan. Suomi on etnisesti aika homogeeninen kulttuuri vaikka MV-lehti toisin väittääkin. Jos poistut joskus Lahdesta niin käypä vaikka Lontoossa ihmettelemässä maailman menoa ja kulttuurien kirjoa. -
koulukiusattu: Näin aikanaan itsemurhaa harkinneena olen lopen kyllästynyt tuohon itsekkyydestä syyttämiseen. Kuka on itsekäs silloin, kun jättää masentuneen yksin ja kääntää tälle selkänsä? Ettäkö minun pitäisi toimia jonain kaapissa lojuvan lelun arvoisena, joka on käytettävissä silloin kun sattuu huvittamaan ja muuten kohdellaan kuin hylkiötä? Missä nämä läheiset ovat silloin kun minä tarvitsen heitä? Eikö SE ole itsekästä vaatia toista ihmistä elämään sen vuoksi ettei itselle tulisi hetkeksi paha mieli? Kai se vaan on helpompi kohdistaa se viha ja syyllistäminen siihen elämänsä päättäneeseen, kuin olla läheisen tukena kun elämä on mustaa? Missä ne läheiset olivat silloin kun minua kiusattiin ja olin puolustuskyvytön? YKSIKÄÄN aikuinen ei tukenut minua vaikean ajan läpi, vaan minua pidettiin hankalana ja rangaistiin kun en tehnyt läksyjä. Ja en tehnyt, kun kaikki aika meni itkiessä. Että pointtina on, lopettakaa se itsemurhaan päätyneiden syyllistäminen – kukaan ei päädy tuohon ratkaisuun ilkeyttään.
Vahvasti komppaan tätä. Ja siinä vaiheessa ku itsemurhaa ajattelee, ei tule mieleen että "Hei, olenpa itsekäs nyt, en haluukkaa nyt kuolla jos joku ehkä kaipaakin" Se joka sitä suunnittelee voi jo niin huonosti että ei sitä "normi" ihminen käsitä. Hatuttaa suunnattomasti mielenterveys ongelmaisen syyttely. -
SuomalainenMies: Ilmoitat kovaan ääneen olevasi valkoinen, suomalainen, lihaa syövä heteromies.
Sen tekemällä et saa muuta kuin kakkaa niskaan.. -
Vääränvärinen: Itsellänihän on hyvä suunnitelma sen varalle, jos skinit/odinit hyökkää kimppuun kadulla. Otan kännykän taskusta ja huudan “Allahu Akhbar!” niin johan tulee kavereilla kiire.
Onki se kovinkin yleistä suomessa että odinit/skinit hyökkää päälle :D -
koulukiusattu:Ja jos “kirjoituksestani huokuu kaiken syyttely”, niin minä en kykene parempaan ulosantiin kuin minulle on suotu. Sensijaan se, että kerron tapahtumista joissa olen kokenut hylätyksi tulemista EI ole syyllistämistä vaan ihan tosiasia: kokemus on sama ihan ilman syyllisen hakemista. Mitä tulee tuohon sureviin lapsiin, eikö siinä vaiheessa jo kellot soita että itsemurhaan päätynyt ei ole terve? Nämä ovat äärimmäisen ahdistuneita ihmisiä ja vaikka tiedän miten hirvittävän musta koko elämä on tuolloin, niin tekisi kyllä hyvää näille tuomitsijoille saada edes pintaraapaisu tästä tunteesta niin voisi pysyä suu soukemmalla.
Tiedän että kommentoin rankasti myöhässä; en tiedä tuletko enää koskaan lukemaan tätä ketjua tai oletko ylipäänsä enää tässä maailmassa. Halusin kuitenkin sanoa, että ulosantisi on erinomaista ja analyyttistä. Enkä tuosta äkkiä nähnyt jälkeäkään minkäänlaisista luotaantyöntävistä tai epämiellyttävistä luonteenpiirteistä, joihin aiemmin viittasit. Uskon oikeasti, että sinulla on päässäsi työkalut selvitä tuosta suosta, mikä ei tietenkään tarkoita että niin välttämättä kävisi tai sellaista olisi edes kohtuullista odottaa sinulta. Jos selviät, niin uskon myös että sinulla olisi poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet auttaa muita vaikka työksesi. Onko sillä sitten mitään arvoa riippuu siitä keneltä kysytään ja menee helposti jo aika diipisti nihilismin puolelle. Minusta sillä kuitenkin olisi suuri arvo. -
Puolikiero_savolainen: Musta mies ei saa sossusta senttiäkään enempää kuin esim. suomalainen Jorkku. Älä jaksa siis valehdella.
Mutta kun MV-lehdessä sanottiin niin! Sen on siis pakko olla totta! =) -
Itse olen muutaman kerran itsaria yrittänyt, hyvin usein suunnitellut ja monesti kerännyt rohkeutta tapahtumapaikalla. Tässä on nyt 10 vuotta mennyt todella rankoissa fiiliksissä ja skitsofreniaa voisin kutsua 7 vuoden helvetiksi. Kaikki tämä alkoi lapsuudessa eikä loppua näy kyllä vieläkään vaikka vuosia kertyy mittariin. Kaveripiirissä on näitä itsarikandidaatteja enemmänkin ja oon useammin kuin kerran pelastanut henkiä ja soittanut lanssin viemään pillit ulvoen kavereita teholle... Siivonnut verta seiniltä ja läiminy naamalle, että pysyy hereillä... ... Ja silti mua nauratti toi moka itsessään. Aihe on rankka, joo, mutta huumori on ainakin omassa elämässä se, millä jaksaa. Vaikeistakin aiheista on hyvä vitsailla. Toki taustat mokassa ei ole hauskoja, jos tosissaan kaveri kyseli, mutta vastaukset mokan muuttikin huumoriksi. Mitä tulee tähän mt-ongelmakeskusteluun niin jokaisen sairauspolku on erilainen. Myös toipumisen polku on erilainen. Kaikki eivät välttämättä kuntoudu koskaan, itse kuulunen siihen kastiin. Olen oppinut, että elämänilo lähtee pienistä asioista. On sitä kamalaa, rankkaa ja uuvuttavaa, mutta sen keskellä valon pilkahduksia. Ja loppujen lopuksi oma toipuminen on paljon itsestä kiinni. Sairaus ei ole kenenkään syy tietenkään, mutta toisinaan saattaa jäädä jumiin toivottomuuteen ja odottelee pelastusta ulkoapäin: "parantakaa mut!" Ei se toimi niin. Muut ihmiset, läheiset ja ammattiauttajat, voivat olla prosessissa tukena ja apuna, mutta itse kuntoutuminen eli se suurin työ on potilaan tehtävä itse. Se on raskasta ja monesti hirveää, mutta se vie eteenpäin. Kun hoito on oikein suunniteltu ja tukea saa riittävästi, voi varmasti jokainen saavuttaa sairautensa mahdollistaman, usein ihan hyvän elämänlaadun. Itse en ehkä tule koskaan olemaan terve enkä työkykyinen, sillä minulla on vaikea persoonallisuushäiriö vielä urakkana hoitaa hallintaan. Mutta luotan siihen, että voin elää silti ihan mukavaa elämää vähän vaatimattomammin. Nyt mennään sykleissä. Muutama päivä hyvää, viikko tai pari huonompaa ja toisin päin. Mutta eteenpäin mennään ja sen ainakin tiedän, että mulla ei ole sisua itseäni tappaa. Eli siinä meni se vaihtoehto. Nykyään olen jopa ihan tyytyväinen, että olen hengissä ja sen tajuaminen on aina huikea elämys; en enää koko ajan halua kuolla ja pidän itsestäni huolta! Toivon tätä samaa elämystä jokaiselle, joka nyt on syvissä vesissä. Yritetään uskoa siihen, että paremmat ajat on tulossa. Jo pienikin edistys on edistystä ja muistetaan iloita pienistäkin askelista. Ja kehua itseämme siitä valtavasta työmäärästä, minkä teemme joka ikinen päivä selvitäksemme arjesta!
-
Riippikselta hyvä kirjoitus. Onhan tällaisia itsetuhoisia ajatuksia ollut yhdellä jos toisellakin. Minullakin,kun on tuntunut ettei mitään ulospääsyä ja toivoa ole. Sitten ajattelin, että kyllähän se kuolema tulee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin, mitäpä sitä kiirehtimään. Aloin ajatella elämää polkuna tai tienä. Emme tiedä siinä synkimällä kohdalla tietä, missä joudumme vain kantamaan raskaita kiviä pois tieltä mitä siellä mutkan takaa tai metsän siimeksestä tulee, jos emme kulje tuota tietä loppuun. Siellä voi olla valoa ja onnea, ja ehkä rakas ihminen, josta emme tule tietämään ja kokemaan, jos lopetamme kaiken vastoinkäymisten tullessa. Viemme kaiken mahdollisuuden elämältä ja onneltakin. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Niiden tarkoitus on juuri opettaa selviytymistä ja etsimään voimanlähteitä ja hyvyyttä, sekä näkemään ja kokemaan iloa pienestäkin asiasta. Vastoinkäymiset opettaa. Ilon kokeminen on vaikeaa, kun on työtön ja rahaton, mutta luonto ja jotkut voimaannuttavat palvelut on ilmaisia tai halpoja, kirjasto, yhdistystoiminta (josta löytyy ystäviä), liikunta, lenkkeily jne. Nytkin on kesän alku, parasta aikaa Suomessa. Miksi tuhlata kaunis ja lyhyt kesä? Vasta sellainen, joka on vakavasti sairas, ymmärtää elämän arvon ja näkee kauneuden kun tietää, että aikaa ei ole enää paljon. Mikään vaikeus ei kestä ikuisesti, varsinkin kun on nuori ja fyysisesti terve. Nuorena sitä ahdistuu ja masentuu, kun ei vielä osaa elää ja ollaan vasta ensimmäisissä vastoinkäymisissä, jotka sitten takakäteen tuntuvat naurettavan pieniltä, kun tulee isompia asioita eteen. Tulee myös uusia mahdollisuuksia ja onnen aiheita, joista ei synkimpänä hetkenä tiennyt eikä edes halunnut tietää. Yksi tärkeä tekijä toipumisessa ja voimaantumisessa on aivojen fysiologia. Moni masennus olisi parannettavissa oikealla ravinnolla, Omega-rasvahapoilla jne, joita käytetäänkin keski-eurooppalaisessa terapiassa. Itse asiassa heikko ja prosessoitu ravinto, roskaruoka, limut ja energiajuomat, karkit jne aiheuttaa masennusta ja rappeuttaa ihmisen muutenkin. Samoin tämä jatkuva istuminen naama koneella. Ihminen on kuitenkin luotu liikkumaan, ei istumaan. Jo pienikin liikunnan lisääminen saa voimaan paremmin ja aivoissa endorfiinit erittymään. Täällä Suomessa tuputetaan serotoniinilääkkeitä, joista ehkä onkin lyhytaikaista apua, mutta niistä tulee ongelmia, jotka aiheuttavat ongelmia, kuten lihomista joka pitää masennuskierteessä. Kuitenkin serotoniinia saisi ravinnostakin, esim.raakakaakaosta jne Jos syö epäterveellisesti, juo liikaa alkoholia eikä saa ruoasta aivojen tarvitsemia ravintoaineita, vaikuttaa se myös aivojen toimintaan. Tärkeää olisi myös, ettei torju sitä auttavaa kättä, joka tarjoutuu avuksi. Mutta toisen tehtävä ei ole pitää ketään pysyvästi kuivalla maalla, vaan se elämänhalu ja voima pitää löytää itsestä. Olen itse toipunut kahdesta masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista ja ajoittaisen itsesäälissä rypemisen vaiheista. Oma tilanteeni on ollut suoraan korreloitavissa elintapohini, ravintoon ja liikutaan (oik. sen vähyyteen) ulkona ja luonnossa. Nyt olen pysynyt pitkään kunnossa kunnollisella, mahdollisimman luonnonmukaisella vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja liikunnalla, ja aktivoitumalla olen elämäiloinen ja se taas on puoleensavetävää ja tuo lisää ystäviä. Kukaan ystävä ei jaksa kovin kauaa kuunnella toisen surkuttelua ja rypemistä itsesäälissä liika pitkään. Se karkottaa ihmiset ja alkaa imemään energiaa ja alkaa masentaa ympäristöäkin. Vastuu jokaisella on omasta itsestään. Pitää hakea sitä apua, mitä on tarjolla. Joku ojentaa avantoon köyttä ja pelastusrengasta, mutta on omalla vastuulla potkia itsensä ylös sieltä.
-
Itsemurha on tietenkin masentuneelle yms. aina hirveä asia, mutta joillekin ihmisille sen voi mielestäni sallia. Lukekaa Ramon Sampedrosta ja miettikää olisitteko itse antaneet miehen kärsiä ikuisesti neliraajahalvaantuneena, vai antaneet hänelle sen haluamansa poispääsyn. Mies joutui kestämään 30 vuotta elämää, jossa ainoa mikä liikkuu on pää. Onko sellainen elämää ollenkaan? Ei ollut Sampedron mielestä, ja onneksi mies sai lopulta sen mitä halusi. ("Mar adentro" on upea elokuva. Lukiossa katsottiin psykologiantunnilla.)
-
Melkein unohdin tämänkin. Miksiköhän nimeni on kokonaan vedetty tuossa yli? No joka tapauksessa, eduskuntatalo ei ole räjähtänyt eikä minua ole kutsuttu kuulusteluihin.
-
Paroni Puolipallo: Dark humor is like food. Not everyone gets it.
Dark humour is like kids with cancer. It never gets old -
Jambo: Ole musta mies
Ne kyllä tykkää listiä toisiaan 🤷🏻♂️ -
Samppa: Melkein unohdin tämänkin. Miksiköhän nimeni on kokonaan vedetty tuossa yli? No joka tapauksessa, eduskuntatalo ei ole räjähtänyt eikä minua ole kutsuttu kuulusteluihin.
Koska ajattelit korjata tilanteen?
Kommentoi
Kommentti