Itse epäilen myös, että täti luuli, että Tanja haluaa näyttää samalta kuin tuo nainen bikineissä. Epäili siis Tanjan olevan pakkomielteinen laihuudesta. Tähän teoriaan sopii myös tuo kommentti siitä, että tädillä on itsellään ollut samanikäisenä jo lapsia, joten ymmärtää toisaalta hoikkuudentavoittelun..
No mä olen aina naureskellut, että muissa maissa asia on just niin kun kuvassa, mutta Suomessa ei onneksi olla noin hölmöjä — täällähän käydään sekasaunassakin alasti, ilman että sitä kukaan nolostelisi, paitsi tietysti murrosikäiset, joiden henkinen kehitys on vielä kesken. Onko tämä kaksinaamainen käytös nyt tosiaan rantautumassa suomalaisiinkin aikuisiin?
^ Sauna on kyllä Suomen pelastus. Tiesittekö muuten, että ulkomailla ne puhuvat saunasta hihitellen. Sauna on niiden mielestä härski paikka jossa Suomalaiset irstailevat keskenään.
1. Saunassa ei näe mitään, koska a) on pimeää b) hiki valuu silmiin.
2. Saunassa ollaan hikisiä ja punaisia. En halua katsella ketään
sillä silmällä jos hän istuu hikisenä ja punaisena.
Meillä oli joskus Saksalainen vaihto-oppilas. Se halusi käydä saunassa, joten se lämmitettiin. Kaveri tuli kengät jalassa, pyyhe päällä ja kello kädessä saunaan. Koitin sanoa vastaan, mutta hän esteli ja oli sitä mieltä että näin on hyvä.
Istuttiin saunaan ja ilme oli järkyttynyt, kun nakkasin varovasti löylyä. Annoin kauhan hänelle, että hän voisi itse säädellä löylyjen voimakkuutta. Kaveri kauhaisi pesukauhan täyteen vettä (n. litra) ja nakkasi ne kiukaalle ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata.
Hilipasi saksalaistyttö meleko nopsaan pihalle ja ite jäin nauramaan saunaan kaksinkerroin.
Wääk:

Niin on! Ulkomailla lapsistaki on ihan kamalaa nähdä vanhempansa alasti joka meille suomalaisille on täysin normaalia. Ja myös aikuiset eivät ole lastensa edessä alasti, hävettääkö?
Tota tätiä mä en tässä oikein ymmärrä, mutta toi kuvaparin pointti on turhankin tuttu:
Jos mä laitan vesirajaan ylttävän minarin päälle, laitan aina bikinit, vaikka ne on käytännössä ihan samanlaiset. Siis toisessahan alaosassa on enemmän elastaania ku toisessa, ainoa ero.
Silti sitä tuntee itsensä vähemmän alastomaksi, kun on uimapuku eikä alusvaatteita… =)
Ja en ole teinipissis enää, syntynyt -82 ja mulla on ollut sama systeemi jo 20 vuotta, aikaisin aloitin…. xD
Haluisin kyllä niin tietää, miten mare ymmärsi. “Onko sun elämä nyt tätä”, siis mitä tätä? Vaikka aikasemmin mainitun ehdotuksen mukaan kuvittelen maren ymmärtäneen tän jonain hoikan/timmin vartalon tavotteluna, niin silti esim. tuo muksukommentti ei tunnu sopivan. Eikä muutenkaan tule sellaista fiilistä, että palat loksahtelis kyseisen teorian kanssa paikoilleen noitten kommenttien suhteen.
eekoo:
Tajusiko kukaan, että mitä täti yritti sanoa?
eekooLainaa
totuuden_torvi:
Että tällainen fiksu täti tällä kertaa
totuuden_torviLainaa
Santeri:
kÄYTÄN CAPS LOCKIA, ETTÄ IHMISET EIVÄT TAJUAISI MITEN TYPERIÄ EDELLISET KOMMENTINI OLIVAT.
SanteriLainaa
Santeri:
Ehkä jotain epämääräistä vihjailua lesboudesta? Ei hajuakaan jos kyse ei ole siitä.
SanteriLainaa
Sipsip:
Joo ei kyllä nyt tädin logiikka auennu ollenkaan
SipsipLainaa
Jay:
jaa siin oli jotain kommentteiki, katoin vaa kuvii
JayLainaa
Esa M:
Tädillä selkeästikin on vaihdevuodet menossa.
Esa MLainaa
Luu:
Taitaa tädillä vaan olla englannin kieli vähän hakusessa…
LuuLainaa
Capi:
Varmaa luuli että Tanja tarkoitti että pitää olla noin timmissä kunnossa että pystyy käyttää bikineit?
CapiLainaa
Suvi:
Mua kiinnostaisi tietää, että mitä se täti oikein luuli tämän kuvan tarkoittavan
Varsinkin tuon “mulla oli sun ikäsenä jo muksu” -kommentin jälkeen
SuviLainaa
Jigglypuff:
Itse epäilen myös, että täti luuli, että Tanja haluaa näyttää samalta kuin tuo nainen bikineissä. Epäili siis Tanjan olevan pakkomielteinen laihuudesta. Tähän teoriaan sopii myös tuo kommentti siitä, että tädillä on itsellään ollut samanikäisenä jo lapsia, joten ymmärtää toisaalta hoikkuudentavoittelun..
JigglypuffLainaa
lsöadl:
“Mulla taisi olla sun ikäsenä jo muksu” …jotenkin toi meni vähän ohi että miksi täti sanois tälleen
lsöadlLainaa
trits:
kyl mä ymmärsin sen ihan niin et täti luuli tanjan olevan lesbo..
tritsLainaa
Tege:
ppeppukipeä täti hiekkaa tietyssä paikassa
TegeLainaa
elmo:
Pitkästä aikaa tällaisia Täti/Äiti-juttuja
elmoLainaa
Krisse:
Tädit <3
KrisseLainaa
Saku:
Tädin logistiikassa jotain vikaa?
SakuLainaa
Pulla22:
Rule number 39
“CAPS LOCK IS CRUISE CONTROL FOR COOL”
Rule number 40
“EVEN WITH CRUISE CONTROL YOU STILL HAVE TO STEER”
Pulla22Lainaa
rosu:
Logistiikassa? Se on kuule ihan logiikka………….
rosuLainaa
Jambala:
Mä taas ymmärsin niin,että täti ajatteli Tanjan ajattelavan pelkkää seksiä, kun postailee bikinimuijiakin jo seinälle
JambalaLainaa
Bethos:
tädillä unohtui capslockki päälle
BethosLainaa
tantta:
kukaan ei tajunnut mitä täti yritti ragee. kuva on hauska.
tanttaLainaa
...:
Vihaan tuota epäloogista kuvaa, joka ei todellakaan pidä paikkaansa.
…Lainaa
Wääk:
Tämä on kyllä niin totta.
WääkLainaa
Plywood:
ANTEEKSIPYYNTÖNI VAIKUTTAA HETI PALJON KOHTELIAAMMALTA JA NÖYREMMÄLTÄ, KUN KÄYTÄN CAPS LOCKIA!!
Ehkä täti luuli Tanjan olevan prostiuutiobisneksissä tai jotain? (Päätellen kommentista “onks sun elämä nyt tätä”)
PlywoodLainaa
Nimesi:
No mä olen aina naureskellut, että muissa maissa asia on just niin kun kuvassa, mutta Suomessa ei onneksi olla noin hölmöjä — täällähän käydään sekasaunassakin alasti, ilman että sitä kukaan nolostelisi, paitsi tietysti murrosikäiset, joiden henkinen kehitys on vielä kesken. Onko tämä kaksinaamainen käytös nyt tosiaan rantautumassa suomalaisiinkin aikuisiin?
NimesiLainaa
Wääk:
^ Sauna on kyllä Suomen pelastus. Tiesittekö muuten, että ulkomailla ne puhuvat saunasta hihitellen. Sauna on niiden mielestä härski paikka jossa Suomalaiset irstailevat keskenään.
1. Saunassa ei näe mitään, koska a) on pimeää b) hiki valuu silmiin.
2. Saunassa ollaan hikisiä ja punaisia. En halua katsella ketään
sillä silmällä jos hän istuu hikisenä ja punaisena.
Meillä oli joskus Saksalainen vaihto-oppilas. Se halusi käydä saunassa, joten se lämmitettiin. Kaveri tuli kengät jalassa, pyyhe päällä ja kello kädessä saunaan. Koitin sanoa vastaan, mutta hän esteli ja oli sitä mieltä että näin on hyvä.
Istuttiin saunaan ja ilme oli järkyttynyt, kun nakkasin varovasti löylyä. Annoin kauhan hänelle, että hän voisi itse säädellä löylyjen voimakkuutta. Kaveri kauhaisi pesukauhan täyteen vettä (n. litra) ja nakkasi ne kiukaalle ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata.
Hilipasi saksalaistyttö meleko nopsaan pihalle ja ite jäin nauramaan saunaan kaksinkerroin.
WääkLainaa
Tiia:
Tädit on kyllä kivoja; omani sanoi minulle rippijuhlissani: “Hyvä, oot tullu sukuus, eli sulla on iso perse! Eli siis synnytykset on helppoja!”
Kiitti täti… just ton halusin kuulla omissa rippijuhlissani 15-vee…
TiiaLainaa
Bean:
Niin on! Ulkomailla lapsistaki on ihan kamalaa nähdä vanhempansa alasti joka meille suomalaisille on täysin normaalia. Ja myös aikuiset eivät ole lastensa edessä alasti, hävettääkö?
BeanLainaa
Runtu:
Ah, niin kaunis tämä tyttö vasemmalla puolen! <3
RuntuLainaa
Satsuke:
Tota tätiä mä en tässä oikein ymmärrä, mutta toi kuvaparin pointti on turhankin tuttu:
Jos mä laitan vesirajaan ylttävän minarin päälle, laitan aina bikinit, vaikka ne on käytännössä ihan samanlaiset. Siis toisessahan alaosassa on enemmän elastaania ku toisessa, ainoa ero.
Silti sitä tuntee itsensä vähemmän alastomaksi, kun on uimapuku eikä alusvaatteita… =)
Ja en ole teinipissis enää, syntynyt -82 ja mulla on ollut sama systeemi jo 20 vuotta, aikaisin aloitin…. xD
SatsukeLainaa
Mitä:
Haluisin kyllä niin tietää, miten mare ymmärsi. “Onko sun elämä nyt tätä”, siis mitä tätä? Vaikka aikasemmin mainitun ehdotuksen mukaan kuvittelen maren ymmärtäneen tän jonain hoikan/timmin vartalon tavotteluna, niin silti esim. tuo muksukommentti ei tunnu sopivan. Eikä muutenkaan tule sellaista fiilistä, että palat loksahtelis kyseisen teorian kanssa paikoilleen noitten kommenttien suhteen.
MitäLainaa
möi:
Sehän on Laura Vandervoot siinä vasemmanpuoleisessa kuvassa.
möiLainaa